Sennheiser MD 421 Kompakt – erityisesti kaikkeen

Image

Ulkomitoiltaan sorjemman MD 421 Kompaktin ydin on sama tuttu KDM 421 -kapseli, jota käytetään kookkaammassa perusmallissa, MD 421-II:ssa.

Suuntakuvioltaan MD 421 Kompakt on hertta ja toimintaperiaatteeltaan dynaaminen mikrofoni. 
Sen toistoalueeksi ilmoitetaan 30 Hz –17 kHz.

Image
Image

Rungon koon pienennyksen kerrotaan vaikuttavan hyvin vähän mikrofonin äänellisiin ominaisuuksiin, sillä itse kapseli ja sitä ympäröivä rakenne ovat entisellään.
MD 421 Kompaktia suositellaan kaikkiin vastaaviin musiikin tallennus- ja äänentoistotilanteisiin, joihin MD 421-II on aiemmin ollut mikrofonivalintana. Hyvän äänenpaineen sietokykynsä ansiosta sen kerrotaan soveltuvan mm. rumpujen, puhaltimien ja kitarakaiuttimien mikitykseen.

Image

Yksi toiminnallinen ero tuttuun perusmalliin nähden on: säädettävää bassoleikkuria eli ylipäästösuodinta kompaktissa ei ole. 


Sennheiser perustelee asia sillä, että alkujaan MD 421 sekä sen uudempi versio MD 421-II suunniteltiin käytettäväksi musiikin ohella myös puheäänentoistossa, jonka selkeyttä bassoleikkurilla voitiin tehostaa. Niinpä suotimen rajataajuuden säätimelle onkin merkattu ääripäiksi musiiki ja puhe (M, kuten Musik, Music; S kuten Sprache, Speech).
Nykyisin bassoleikkuri on vakio-ominaisuus mikrofonivahvistimissa, eikä mikrofonin omalle suotimelle ole entisaikojen tapaista tarvetta. MD 421 Kompaktin soundin kerrotaan vastaavan kookkaamman mallin soundia bassoleikkurin ollessa M-asennossa. 

Kun suotimen elektroniikka sekä säädin on voitu poistaa, saatiin mikrofonin pituusmitta lyhennettyä miltei puoleen ja painoa kevennettyä samassa suhteessa. MD 421 Kompaktin painoksi ilmoitetaan 159 grammaa.

Toinen oleellinen muutos koskee mekaniikkaa. Perusmallissa käytettävän jousilukitteisen telineadapterin sijaan Kompaktin kiinnike mikrofonitelineeseen on muotoiltu suoraan osaksi mikrofonin runkoa.

Image

 

Kompakt-mallia myydään myös erityisesti rumpujen kanssa käytettäväksi ajateltuna pakettina, johon mikrofonin lisäksi kuuluu suoraan rummun vanteeseen kiinnitettävä pidike. Vannekiinnitykseen tarkoitettu pidike voidaan myös ruuvata irti mikrofonista, jolloin mikrofoni sopii vakiomalliseen telineeseen.

Image

 

Asiakkaan kannalta kolmas oleellinen ero mallien välillä on hinta. MD 421-II sijoittuu 400 euron tietämille, kun taas uuden Kompakt-mallin ennakoidaan asettuvan noin 300 euron paikkeille.

 

Lisätiedot: Sennheiser Suomi