Artikkelit

Tuoteuutiset
Timo Östman

Näin kesän korvilla ja helteiden lomassa on sopivaa esitellä Fenderin uusi California-mallisto, joka yhdistää sähkökitaran kaulan helpon soitettavuuden akustisen kitaran runkoon. Myös soittimien erottuva värjäys on velkaa sähkökitaroille. California-akustiset perustuvat Fenderin ´60-luvun katalogiin, mutta valmistajan mukaan ne on päivitetty nykypäivän vaatimusten mukaisiksi.

Tuoteuutiset
Lauri Paloposki

Perinteisten lyömäsoitinten ohessa Gon Bops kehittelee myös täysin uusia soittimia, joista hiljan esitelty Timbale Snare yhdistää timbaalin ja virvelirummun soundimaailmat toisiinsa.

Uutiset
Teksti ja kuvat: Pentti Niemi
2/2017

Mikä yhdistää Stevie Wonderin, Jean-Michel Jarren, Keith Emersonin ja Rick Wakemanin? He kaikki ovat käyttäneet italialaisen Generalmusicin valmistamia kosketinsoittimia. 
Yhtiö ajautui selvitystilaan vuonna 2009, mutta herätettiin henkiin Suomessa, 
Salon kaupungissa.

Haastattelut
Teksti: Lauri Paloposki | Kuvat: Minna Hatinen
2/2017

Basso on liima, joka sitoo palaset yhteen. Ja silloin koko bändi kuulostaa paremmalta.

Laitetestit
Timo Koskinen
5/2017

Headrush FX on varsin uusi tulokas laite-valmistajana, mutta sen ensimmäinen tuote on kyllä todella kiinnostava. 
Firman omaa nimeä kantava pedaalilauta perustuu Eleven Rack HD -ohjelmistoon ja sen on määrä tarjota mallinnukset kutakuinkin kaikesta, mitä kitaristin signaalitiehen kuuluu: efekteistä, vahvistimista, kaiutinkaapeista ja lopuksi vielä ulkoisesta mikrofonista.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Marshall on esitellyt tänä vuonna paitsi digitaalisen DSL-malliston, myös perinnettä huokuvan Origin-sarjan. Jälkimmäisen suunnittelussa valmistaja toteaa ”kuunnelleensa soittajien mielipiteitä, aivan kuten Jim Marshall aikoinaan teki”.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

”Nuoruuden suuri vimma taitaa olla jo taakse jäänyt”, laulaa Tuomas Skopa levyn nimikappaleessa. Ei Sydärit seestynyt ole, se on vain puolittanut marssitahdin. Viisitoista vuotta sitten bändi aiheutti pienimuotoista hysteriaa riemastuttavan energisellä, jopa omituisella coctaililla epäkeskoja kitarariffejä, pomppuheviä ja koukuttavia laulumelodioita. Sellaista ei oltu kuultu.

Levyarviot
Tommi Saarela

Matti Kalliota on kuultu soittajana, tuottajana ja sovittajana yli sadalla albumilla, joista yksikään ei ole ollut miehen oma – tähän asti.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Nykyään on entistä yleisempää käyttää digitaalisia vahvistinsovelluksia ja plugareita paitsi äänityksissä, myös osana live-soundia. Tätä asiaa helpottamaan on tehty Orangen OMEC Teleport, joka mahtuu hyvin soittajan pedaalilautaan, onhan se pakattu minipedaalin kuosiin.

Teatteriarviot
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Mirkku Merimaa

UIT:n neljättäkymmenettä revyykesää juhlistava Tuhansien ämpärien maa tarkastelee ajan ilmiöitä, politiikkaa ja puheenaiheita omasta, hyvällä tavalla hömpähtävästä näkökulmastaan.

Uutiset
Lauri Paloposki

Estrel-hotelli Berliinissä on vakiintunut Euroopan kitaranrakentajien yhdistyksen järjestämän Holy Grail Guitar Shown tapahtumapaikaksi, mutta ajankohta vaihdettiin nyt syyspuolelta vuotta keväälle. Ja tältä näytti 2018 tapahtuma aurinkoisessa, suorastaan kesäisessä Berliinissä.

Uutiset
Lauri Paloposki

Ensimmäinen Superbooth järjestettiin Berliinissä 2016 joten kyseessä on verraten nuori tapahtuma. Moduulisyntikoiden harrastajien pienimutoisista kokoontumisajoista on kuitenkin kolmessa vuodessa kasvanut elektronisen musiikin tuotantovälineitä laajemminkin esittelevä kolmipäiväinen ja läpeensä kansainvälinen messu.

Tuoteuutiset

Softasyntkoiden koodaajana tunnettu IK Multimedia on lanseerannut nyt ensimmäisen fyysisen kosketinsoittimensa – Uno Synthin. Esikoinen on monofoninen ja suunnattu valmistajansa mukaan niille, joita puhuttelee erityisesti analogisyntikoiden sävykäs ja orgaaninen soundi.

Tuoteuutiset
Timo Östman

Peaveyn Nashville -sarjan vahvistimet ovat olleet perinteisesti steel-kitaristien suosiossa. Sarjan nuorin tulokas on toteutettu vanhempia malleja pienemmässä koossa. Ja nyt se on saatavilla myös Suomesta.

Kirja-arviot
Lauri Paloposki

Liki neljäsataa sivua kuivaa englantilaista itseironaa, teräviä havaintoja kollegoista ja avointa tilitystä itseä ja lähimmäisiä turhemmin silittelemättä, siinä Collinsin elämäkerta tiivistettynä.

Nettispesiaalit
Tommi Saarela
2/2018

Yamahan EAD10 lupaa helpottaa rumpalin elämää olipa kyse treenaamisesta, äänittämisestä, keikoista tai tubettamisesta – se mikittää ja prosessoi, triggaa ja samplaa

Uutiset
Lauri Paloposki

Jo yli kolmen vuosikymmenen ajan bassonsoiton rajoja rikkonut Michael Manring saapuu Sellosaliin konsertoimaan perjantaina 4. toukokuuta.

Levyarviot
Tommi E. Virtanen

Doghouse Band -nimen takana on Veli-Pekka ”Puka” Oinonen, joka tunnetaan yhtenä suomalaisen rockkitaran suunnannäyttäjistä. Sulkia hatussa riittää yli 40 vuoden uralta. Oinosen kitaratyöskentelyä on voinut ihastella niin Lapinlahden Linnuissa tai Leningrad Cowboysissa kuin Pelle Miljoonan tai Michael Monroen rinnalla.

Konserttiarviot
Matti Rinne

Syksystä asti kuukausitolkulla remontissa ollut Mikonkadun rokkiliiteri saatiin lopulta avattua parahultaisesti Vapun alla. Avajaisviikolle oli saatu mahdutettua paljon monipuolista elävää musiikkia. Suomen tämän hetken kiinnostavimmista yhtyeistä oli paikalle buukattu myös Mara Balls.

Haastattelut
Teksti: Timo Östman | Kuva: Pasi Rytkönen
2/2017

Vesa Haajan ensimmäinen soololevy, Se Hetki On Nyt, julkaistiin 2017. Onnistunut kokonaisuus sisältää elementtejä ’60–70-lukujen melodisesta popista ja rockista, iskelmästä 
ja miksei vähän kantristakin.