Lauantaina 18.6. Sibelius-museon salissa Turussa resonoi ukrainalaisen Mari Žiginasin tumma ja persoonallinen lauluääni Jazz sounds from Ukraine -konsertissa.
Artikkelit
Reidmar 752 on tuorein lisäys EBS:n laajaan bassovahvistimien valikoimaan. Tulokas on valmistajansa kehittämä D-luokan pikkuvahvistin, jonka ilmoitetaan kykenevän RMS-teholtaan 750 wattiin (2 ohmia). Se korvaa jatkossa aiemman EBS Reidmar 750 -mallin.
Huippuluokan kondensaattorimikrofonien valmistajana tunnettu DPA laajentaa instrumenttimikkien valikoimaansa bassorummulle varta vasten suunnitellulla mallilla.
Muusikkojen liitto palkitsi muusikot Paula Vesalan ja Mikko Kososen Nyrkki-palkinnolla merkittävästä teosta muusikkoyhteisön ja koko musiikkialan hyväksi.
Englantilaisvalmistaja Victoryn uutuuksiin kuuluva V4 The Sheriff on omalla päätevahvistimellaan ja Two Notesin kaiutinsimulaatioilla varustettu ”plexi-vaikutteinen” pedaalivahvistin.
Ranskalainen Two Notes on tähän asti nojannut laitteissaan keinokuormissaan paljolti digitaaliseen toteutukseen. Uusi ReVolt Guitar -etuastepedaali on kuitenkin toteutukseltaan analoginen.
Aikanaan maailman suurimmaksi tituleeratun bändin basisti John Illsley muistelee yhtyeen 15-vuotista taivalta ja kertoo pohjustukseksi myös oman tarinansa lapsuudesta ja soittopuuhien alkuhetkistä lähtien. Teksti on sujuvaa ja lukeminen vaivatonta. Tapahtumat ja henkilöt esitellään asianmukaisesti, ja kirjan loppuun koottu liki kymmensivuinen hakemisto kertoo systeemaattisesta paneutumisesta.
Barack Obaman ja Bruce Springsteenin yhteinen podcast jäi itseltäni kuuntelematta, kun en Spotify-tilaaja ole, mutta uutinen sen pohjalta tehdystä kirjasta herätti kiinnostuksen.
Solid State Logic on julkaissut lauluille, instrumenteille ja monille muille käyttökohteille soveltuvan “seuraavan sukupolven” de-esser-plug-inin.
Nämäkin käyttötestit voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 3/2022.
•••
Nämäkin käyttötestit voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 3/2022.
•••
Nämäkin haastattelut voit lukea tuoreeltaan Riffin printtinmerosta 3/2022.
•••
Mainio, miellyttävän lämmin kesäsää helli Helsinkiä ja kaikkia muitakin kuin juuri kesälaitumille pelmahtaneita koululaisia. Pilvetön taivas saatteli vanhanliiton hard rock –fanaatikot vielä tämän yhden kerran katsomaan, miten se soitanta oikein sitten David Coverdalen retkueelta käy.
Netin harrasteryhmissä keskustelee hyvin sekalainen joukko ihmisiä. Kirjo on valtava, mutta erilaisista lähtökohdista huolimatta keskustelijat tuntuvat silti aika usein löytävän toisensa.
Tämän printtinumeron toimittivat:
Petri Alanko
Kari Antila
Rob Blackham
Eduardo Dolhun
Anssi Eriksson
Minna Hatinen
Kalle Heino
Samuel Järvinen
Misha Koivunen
Timo Koskinen
Niko Laasonen
Juha Seila
Vilma Timonen
Timo Östman
Nettitoimitus: Anssi Eriksson • Reima Lindroos • Matti Rinne • Tommi E. Virtanen • Timo Östman
Ulkoasu: Mari Valotie
Kannen kuva: Minna Hatinen
Yhdysvaltalaisen Ciari Guitarsin perustaja Jonathan Spangler on lakimies ja keikkaileva kitaristi. Työnsä vuoksi hän matkustaa paljon, ja halusi sen vuoksi kehittää matkakitaran. Sellaisen, jolla voisi oikeasti soittaa keikkojakin.
Yhdeksän soololevyä julkaissut, Jenkeissä ja Suomessa palkittu laulaja/lauluntekijä Tatu Metsäpelto aka Dave Forestfield ja rumpali/tuottaja Ville Lehtovaara ovat yhdistäneet voimansa ja tehneet yhteislevyn – hiukan erikoisella tavalla.