Blackstar julkisti uuden St. James -vahvistinmalliston, jonka 50-wattisten putkikombojen ja -nuppien kerrotaan olevan painoltaan lähes 50 prosenttia kevyempiä kuin perinteiset vastaavan teholuokan putkivahvistimet.
Artikkelit
Nux kertoo vastaavansa nykytrendiin, jossa yhä useampi välttää fyysisen ison vahvistimen kuljettamista keikalle..
Ernie Ballin uutuuksiin kuuluu Metallica-nokkamiehen oma Master Core -kielisettipakkaus. Kolmen setin paketti myydään värikkääseen peltirasiaan pakattuna.
Sointiin lämpöä antava, kiiltäväksi sorvattu kupu ja sen ulkopuolella tummanpuhuva ja karulle taonnalle jätetty metallipinta antavat Turkishin uudelle AD Astra -sarjalle vaikuttavan olemuksen.
Sanaa legendaarinen käytetään aika paljon, mutta kitaristi Steve Cropper on soittanut kitaristina ihan oikeasti legendaarisissa sessioissa.
Ensimmäisestä levytyksestä on nyt 60 vuotta, ja matkan varrelle on mahtunut instrumentaaliyhtye Booker T & MG’s, yhteistyötä Staxin soul-artistien kanssa, kitaristin tontti alkuperäisessä Blues Brothers -elokuvan bändissä ja paljon paljon muuta.
Vasta 2021 syntyi toinen soololevy.
Aktiivinen 2-tiekaiutin lienee tarkkaamokaiutinten yleisin muoto. Hedd Audion valtteina ovat nauhadiskantti ja kaiuttimen oma DSP-prosessointi.
Seinäjoella vaikuttava Soitinrakentaja ja -korjaaja Jukka Kattelus on rakentanut kitaroita jo 30 vuoden ajan. Nyt hänen yrityksensä Katar Kustom Kuitars on julkistanut blues-kitaristi Duke Robillardin nimikkomallin.
Positive Gridin tuorein lisäys suosittuun Spark-sarjaan on kompakti akkukäyttöinen kitaravahvistin/Bluetooth-kaiutin, joka soveltuu sekä sähkökitaralle, bassolle että akustiselle kitaralle. Spark Miniä on saatavilla mustana ja helmiäisvalkoisena, ja sen ulkoasua voidaan personoida vaihdettavalla eturitilällä.
No niin! Puoli vuotta sitten, jo viime syksynä, ilmestynyt Arpan toinen LP on saatu julkaistua nyt lopulta myös CD:n muodossa. Olen sitten jäärä vanhanliitonmies tai en, mutta ei vain oikein edelleenkään kiinnosta bitit tai vinyyli, kun kuunnellaan musiikkia. Ugh.
Nykyään Gibsonin kitarabrändeihin kuuluvan Kramerin valmistus aloitettiin aloitti jo 1970-luvulla, ja ´80-luvun hevibuumin keskellä se oli yksi kuumista kitaroista. Sittemmin merkki painui unholaan, mutta viime vuosina se on tehnyt uutta tulemista.
Nux ei kainostele esikuvan nimeämisessä: tämän pedaalin tarkoitus on toistaa Roland Space Echon viive- ja kaikuefektit, ilman analogista ääninauhaa ja elektromekaanista jousipakkaa, tietenkin.
Pekka Laine on kitaristina pitkän linjan bändijätkä, jonka unelmat toteutuivat oman soololevyn myötä 2021. Sen tyylillisenä esikuvana ovat 1960-luvun amerikkalaiset ja ranskalaiset instrumentaalilevytykset. Henkisenä mestarina prosessia johti Esa Pulliainen, joka pyrki luomaan mahdollisimman kivuttoman synnytyksen.
Harvoin törmää näin runsaasti varusteltuun laitteeseen, jonka käyttö on pystytty tekemään yhtä yksinkertaiseksi. Suoraan toimeen vaan!
Squarp Instrumentsin Hapax on hardware-sekvensseri, joka kykenee kahden projektin samanaikaiseen pyörittämiseen. Valmistajan mukaan se on myös laatuaan ensimmäinen, joka tukee täysin midi polyphonic expression -protokollaa.
Toivoa taiteelle 2022 – Teatteri Toivo avaa tilansa veloituksettomaksi harjoitus-, residenssi- ja workshop-tilaksi
König & Meyerin uusin kitarateline poikkeaa perinteisistä lattiatelineistä. Se riiputtaa kitaraa, eikä soitin lepää runkonsa varassa.
1980-luvun klassikkomallien toisinto perustuu Rolandin Zen-Core-synteesitekniikkaan ja valmistajan mukaan sekä Juno-106 että Juno-60 löytyvät nyt samasta paketista – laajennetuin ominaisuuksin ja muutamalla muulla soitinmallilla ryyditettynä.
Magnatonen vahvistimia valmistettiin Kaliforniassa 1930-luvulta lähtien, kunnes toiminta tyssäsi ´70-luvulla. Viime vuosikymmenellä Ted Kornblum elvytti vahvistinmerkin, ja klassisen ulkonäkönsä säilyttäneet uudet Magnatone-vahvistimet valmistetaan nekin Yhdysvalloissa.
Raffimman ulkonäön ystäville suunnattu RAW-mallisto laajeni kahdella koaksiaalikaiuttimella, jotka Genelec poimi The Ones -sarjan valikoimastaan.
Kamerunilaissyntyinen basisti Armand Sabal-Lecco on nykyään maailman kansalainen. Rytmisellä tyylien yhdistelmällään mies luo tuoreutta levyille ja lavoille joka puolella ja on tervetullut vieras pistokeikoillekin.