Hauli Bros – Juhla jota elämäksi kutsut

Kategoria
Image

Pispalan hämyisiltä kujilta terveisensä lähettävä Hauli Bros on perustettu jo 1996 ja yhtye tunnetaan oheistiedotteen mukaan ahkerana keikkailijana. Syksyllä 2013 julkaistu neljäs levy oli kumminkin itselleni ensikosketus bändiin.

Korg Wavedrum Global – etnosta electroon

Kategoria
Image

Sähkömaailmaa pelkäämättömille perkussionisteille tarkoitettu Wavedrum Global on ladattu erityisesti maailmanmusiikkiin istuvilla lyömäsoitinsoundeilla aina Arabiasta Balille ja Japanista Karibialle asti. Sointeja voi muovailla monipuolisesti ja tulosten pitäisi kattaa koko pelialue autenttisesta mielikuvitukselliseen saakka.
Aito rumpukalvo ja kehittynyt sensorijärjestelmä tuovat luontevuutta soittotuntumaan ja antavat mahdollisuuden herkällekin dynamiikalle. Myös Wavedrumin kehä toimii soittopintana.

Sting: The Last Ship

Kategoria
Image

Vuonna 1985 Sting julkaisi ensimmäisellä sooloalbumillaan hienon kappaleen Pohjois-Englannin hiiliteollisuuden alasajosta, ”We Work The Black Seam”. Nyt hän on säveltänyt kokonaisen musikaalin ja albumin alueen laivanrakennusteollisuuden hiipumisesta.

Crown DCi – energiatehokkaita päätevahvistimia asennuskäyttöön

Kategoria
Image

Crownin uusi DCi (DriveCore™ install) -päätevahvistinsarja korvaa aiemman CTS-malliston. Uusissa päätteissä hyödynnetään Harmanin GreenEdge-teknogiaa, jolla saavutetaan valmistajan mukaan aiempaa parempi suorituskyky sekä äänenlaatu. Uusi DriveCore-piiri korvaa yli 500 komponenttia, minkä ansiosta luotettavuus paranee, vahvistin on kevyempi, ja hyötysuhde on yli 90%. Samalla energiankulutus pienenee ja paino kevenee.

Graph Tech TUSQ – plektralla on oma soundi!

Image

Alunperin TUSQ kehitettiin biologisen eläinluun korvaajaksi kielisoitinten satuloita ja talloja varten. Tavoitteena oli eliminoida luonnonmateriaalin rakenteessa vääjäämättä oleva epätasaisuus ja luoda vaihtoehdoksi täysin tasalaatuista ja akustisesti pätevää keinomateriaalia. Sittemmin tästä ihmisen valmistamaksi norsunluuksikin kutsutusta aineesta on alettu tehdä myös plektroja.

Allen & Heath GLD-112 – enemmän käyttöpintaa

Kategoria
Image
Image

Kesällä julkistettu GLD-112 on GLD-80-mallin kontrollipinnaltaan laajennettu versio, joka on suunniteltu erityisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa miksaajan on pidettävä näkösällä paljon kanavia kerrallaan. Uutukaisen kansilevyssä on yhteensä 28 kanavan fyysiset säätimet. Myös näyttö on kookkaampi kuin GLD-80-mallissa.

Eaglesin kaksi totuutta – osa 2: virallisempi näkemys…

Kategoria
Image

Tuore The Eagles -dokumentti alkaa bändin treenatessa yhtä tavaramerkeistään, a cappella -laulua kappaleesta ”Seven Bridges Road” juuri ennen lavalle menoaan. Pian kameralle puhuvat kaikki: Don Henley, Glenn Frey, Randy Meisner, Joe Walsh sekä Don Felder. Eletään Hotel California -levyn jälkihuumaa, ja yhtye on isoimmillaan.