Isä, poika ja levybisnes – poimintoja eräästä elämästä

Image

Isäni Vexi on poikansa Topi Salmen ja musiikkikirjoja viime aikoina urakoineen Tommi E. Virtasen yhteisteos, joka kurkkaa sanoittajamestari Veikko ”Vexi” Salmen (1942–2020) elämään, suomalaisen musiikkimaailman kulisseihin kuin myös isän ja pojan välisiin suhteisiin, joihin vierivät vuosikymmenet tuovat omat luonnolliset muutoksensa.

Kirja saattaa tuottaa pettymyksen niille, jotka odottavat siltä kattavaa Vexi-elämänkertaa. Vaikka tuhansien laulunsanoitusten ja parinkymmenen kirjan kynäilijä sellaisen ansaitsisikin, tästä kunniasta teos kieltäytyy kuitenkin jo alkumetreillä. 

Vexi jää kirjassa etäiseksi hahmoksi niin persoonana kuin isänäkin. Rakkaudeton ei isän ja pojan suhde silti ole, se vain näkyy ikäluokalleen tyypillisenä miehen pidättyväisyytenä ainakin omassa maailmassaan pysyttelevän Vexin suunnalta. Halauksien sijaan tarjolla on käytännön neuvokkuutta.

Teos tarjoaa myös ajankuvia ja välähdyksiä suomalaisten musiikkitähtien, kuten Riki Sorsan, Samuli Edelmannin, Hectorin ja Kirkan, elämästä ja teoista Flamingo-levy-yhtiön kulta-aikoina aina yrityksen konkurssiin saakka. Tarinat valottavat huippuvuosistaan hitaasti alamäkeen suuntaavan musiikkibisneksen arkea, mutta eivät sisällä kohupaljastuksia.

Topin oma polku levy-yhtiön varastoapulaisesta itselliseksi sanoittajaksi ja levy-yhtiöiden perustajaksi saa ansaitun tilansa, sillä suuren isän varjosta ei varmasti ole ollut helppoa ponnistaa samalle alalle. 
Harmillisesti kirja jättää kuitenkin kertomatta sen, miksi miehen mielenkiinto vaihtui Turenki Recordsista kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen uuteen Emsalö Music -yhtiöön vuonna 2020. Ulkopuolisen silmin kun molemmat yritykset tuntuvat hiihtelevän aika samoja latuja.

Isäni Vexi (Tammi, 2023)
Kirjoittanut: Topi Salmi ja Tommi E. Virtanen
Kovakantinen kirja, saatavana myös e-kirjana sekä äänikirjana.