Ulkoa Helsingin Levypuristamon toimitalo ei erotu Kyläsaaren vanhasta teollisuusmaisemasta mitenkään. Ensivaikutelman voisi kiteyttää vähän kuluneesti sanoilla ”rouhea” ja ”rock”, mutta sellainen veisi ajatukset aivan väärille uomille.
Toimintaan tutustuessa käy nimittäin ilmi, että prässillä puristetaan juuri parahiksi erään maamme eturivin urkutaiteilijan tulevaa levyä. Vinyyli on totisesti palannut, eikä se ole mikään indiehipstereiden juttu, kyllä ns. korkeakulttuuri hyväksyy ja haluaa sitä aivan yhtä lailla. Ja hyvä niin.
Jos rakennus ulkoapäin näyttääkin rakennusliikkeen tukikohdalta, niin sellainen se juuri olikin ennen Levypuristamon aikaa. Sellaisesta menneisyydestä eivät sisätilat sitten kyllä enää muistuttele, puristamolla on siistimpää kuin monessa virastossa, ja syykin on selvä – levyjen valmistus ei siedä epäpuhtauksia, saatikka roskia.
Keskeinen sijainti on keskeinen etu
Tuskin ehdin kysymään, kun yrittäjä Lupu PItkänen jo lukee ajatuksen ja ryhtyy vastaamaan.
– Ensimmäinen ajatus on, ettei ole mitään järkeä perustaa valmistavaa teollisuutta Helsingin kantakaupungin alueelle, Pitkänen toteaa, ja jatkaa:
– Lähtökohtaisestihan teollisuushallin kannattaisi sijaita Vihdissä tai Tuusulassa, tai jos on aivan pakko olla Helsingissä, niin sitten Tattarisuolla.
Tässä tapauksessa Kyläsaarta puolsivat silti aivan järkeenkäyvät syyt.
– Tämä on kuitenkin vähän eri asia kuin jos valmistettaisiin jotain muoviosaa alihankintana teollisuudelle. Nyt ollaan lähempänä sitä musiikkiskeneä, jonka osa ollaan. Bändit pääsevät helposti vaikka kävellen hakemaan koelevyt, ja kun tuo Kalasataman remontti etenee ja tämä Kyläsaarenkatukin taas vähän hiljenee, niin tuossa pihalla voi järjestää vaikka levyjulkkareita.
– Ja jos me oltaisiin vain joku teollisuushalli syrjässä, niin miten se asiakkaan kokemus enää sitten eroaisi siitä tilaako palvelua ulkomailta vai meiltä?
Prässätyt levyt pinotaan yhteiselle akselille torniksi, jonka sisältä metallilevyt johtavat lämpöä ulos. Tehtaan perustaja, toimitusjohtaja Lupu Pitkänen pitelee juuri valmistunutta pinkkaa, jossa levyt saavat sitten asettua rauhassa useamman päivän, kunne lämpö on tasaantunut ja levyyn mahdollisesti syntyneet jännitteet ovat asettuneet.
Kuumaa ja kylmää
Tietoisuus ilmastonmuutoksesta on vahva, ja se ohjaa myös kuluttajien valintoja. Muovilla on materiaalina kehno kaiku, mutta asioiden arvottaminen ei ole aina yksioikoista. Se näennäisesti puhdas vaihtoehto – suoratoisto netin kautta – kuluttaa yhtä lailla valtavasti energiaa ja siinä tarvittavat laitteet myös luonnonvaroja.
Vinyylilevyt taas ovat tyypillisesti pitkäikäisiä käyttöesineitä, eivätkä ne päädy holtittomasti luontoon yhtä taajaan kuin vaikkapa eväskääreet. Muovin kierrätys uusiokäyttöön kehittyy kaiken aikaa, ja vastuullinen kuluttaja myös huolehtii omalta osaltaan siitä, että käytöstä lopulta poistuva levy päätyy oikeaan paikkaan.
Puristamolla sama periaate konkretisoituu toisella tavalla – kaikki muotista ulos puristuva ja pois leikattava ylimääräinen vinyylimassa otetaan talteen ja käytetään jossakin seuraavassa levyerässä. Jos valmis levy syystä tai toisesta osoittautuu myyntiin kelpaamattomaksi, se päätyy murskaimen kautta uudelleen sulatettavaksi, etiketin peittämää keskiötä lukuunottamatta. Hävikki onkin minimaalista.
Ylimääräinen vinyyli pursottuu prässin välistä ulos, ja jäähdytyksen jälkeen on leikkurin vuoro siistiä silpeet saaviin odottamaan uusiokäyttöä. Kuvassa valmistuu juuri periaatteessa mustia levyjä, joihin on kuitenkin lisätty häivähdys punaista värin syventämiseksi. Asiakkaan toiveesta voidaan prässätä myös kokonaan värillisiä levyjä.
Ekologiseen kuormittavuuteen vaikuttaa luonnollisesti myös valmistuksessa tarvittava suuri energiamäärä. Tämäkin on huomioitu Levypuristamon toiminnassa.
– Ostetaan pelkästään uusiutuvaa energiaa, ja kaikki mikä voidaan ottaa talteen, otetaan talteen, kertoo Lupu Pitkänen, ja jatkaa samaan hengenvetoon, ettei ilman sertifikaatteja halua julistaa toimintaa hiilineutraaliksi, mutta uskoo kyllä sen olevan ”huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin ulkomaisilla tehtailla keskimäärin”.
Levyt tehdään sananmukaisesti puristamalla ”kakuksi” kutsuttu klöntti vinyylimassaa ohkoiseksi lätyksi kahden kuuman pinnan välissä. Prosessissa tarvitaankin hetkellisesti erittäin korkea lämpötila, sillä kakku täytyy saada riittävän notkeaksi hyvin nopeasti, ja saman tien prässin sulkeuduttua se pitääkin jo saada jäähtymään tehokkaasti.
Kuumuuden tuo prässille höyry ja jäähdytyksestä huolehtii kylmä vesi. Lämpöä tietysti karkaa prässin ulkopinnoista ilmaan, mutta kovin kauas se ei pääse. Koneen yläpuolelle rakennettu kookas huuva kerää lämmön talteen, ja ekologisuuden ohessa menettely on järkevää muutenkin. Ilman sitä koneen äärellä tulisi hiki ja saliin kertyvä lämpö alkaisi ennen pitkää hidastaa valmiiden levyjen jäähtymistäkin. Yllättävää onkin se, ettei huuva kuulu oleellisena osana itse prässiin, vaan se on kehitelty ja rakennettu Levypuristamolla.
Tästäpä päästäänkin takaisin siihen, miksi kantakaupunki on järkevä sijainti. Biokaasulla ja tuulivoimalla tuotettua sähköä voisi ostaa missä vain, mutta energian talteenotto ja kierrätys olisi hankalampaa.
– Olisiko jossain syrjemmällä tarvetta kaukolämmölle, ei välttämättä… Silloin me päästettäisiin kaikki hukkalämmöt taivaalle ja se on minusta vähän kyseenalaista näin 2020-luvulla, Pitkänen aprikoi kertoen perään, että ”kaikki hukkalämpö syötetään kaukolämpöverkkoon”.
Asiakkaille myytävien tuotteiden hintaa ekologisuus ei ainakaan nosta – verkostoon syötettävä lämpö on käypää kauppatavaraa, joskaan rikastumaan sillä ei pääse. Mutta laitteiston hankintakulut ja ylläpidon se kattaa.
Koelevyjen kuunteluun on oma kevyesti äänieristetty ja akustoitu tilansa, jossa oma laadunvalvonta tai asiakas itse pääsee tarkistamaan prässäyksen jäljen.
Matrisointi saman katon alla
Masterointipajalla syntyvä lakkalevy ei sellaisenaan sovellu prässäykseen. Sen pintakerros muistuttaa koostumukseltaan kynsilakkaa ja on aivan liian pehmeätä puristimeen. Lisäksi lakkalevyssä on ura kuten lopullisessa vinyylissäkin. Tarvitaan matrisoinniksi kutsuttu työvaihe, jossa pehmeän lakkalevyn ura saadaan kopioitua uraa vastaavaksi harjanteeksi prässäyksen kestävälle metallipinnalle.
Useamman kemikaalikylvyn ja huuhtelun jälkeen lakkalevyn pintaan suihkutetaan matrisoinnissa äärimmäisen ohut hopeakerros. Hopea on hyvä johde sähkölle ja sähköä tarvitaan seuraavassa työvaiheessa, kun pintaan täytyy houkutella elektrolyysillä kovempaa metallia – nikkeliä.
Matrisoinnissa lakkalevyllä ollut keskireikä katoaa ja sen paikka täytyy määritellä uudestaan. Epäkeskoa ei haluta, mutta kokenut silmä löytää tarkasti kohdan, jossa sisimmäinen ura alkaa.
Tämäkin prosessi vaatii erikoistaitoa ja -laitteistoa. Puristamon oma tuotanto ei riittäisi työllistämään täysipäiväistä matrisointiyksikköä, mutta palvelua ei tarvitse hakea kuitenkaan kaukaa, sillä Levypuristamo on osakkaana samoissa tiloissa toimivassa yhteisyrityksessä, joka tekee matrisointeja myös muille vinyylilevytehtaille.
Monivaiheiseen ja hyvin kiehtovaan prosessiin voi tutustua katsomalla vaikkapa YLEn sivustolla olevan kotimaisen lyhytfilmin ”Näin syntyy äänilevy”. Filmiltä välittyvät näkymät 40 vuoden taakse – aikaan, jolloin vinyylilevyjen valmistus Suomessa oli valtavirtaa.
Perusteellista tietoa kotimaisen levyteollisuuden historiasta puolestaan voi tutkia Levypuristamon kustantamasta kovakantisesta kirjasta ”Ääniuria – Äänilevyn valmistuksen historia Suomessa” (ISBN 978-952-94-6726-6), johon Mikko Mattlar ja Petri Kuljuntausta ovat koonneet erittäin mielenkiintoisen kehityshistorian varhaisista äänitallentimista alkaen ja Helsingin Levypuristamon perustamiseen ulottuvana. Kulttuuriteko, sekin.
Lisätiedot: Helsingin Levypuristamo
•••
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 5/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
