Bernie Marsden: Shine

Image

Brittikitaristi-laulaja Bernie Marsden lienee parhaiten tunnettu Whitesnake-jäsenyydestään. Myönnän etten ole miehen soololevyjä aikaisemmin kuullut, ja olenkin aina lokeroinut hänet hardrock-kitaristiksi.

No, bluespohjainen hardrock ehkä on Marsdenin ominta alaa, sillä monet uuden Shine-levyn kappaleista ovat jollain tavalla blues-vaikutteisia. Toteutuksessa mennään pääosin rankkarockin hengessä, vaikkakin esimerkiksi Walk Away ja Who Do We Think We Are jo sävellyksinä laajentavat palettia mukavasti.

Levyllä riittää tunnettuja vierailijoita: David Coverdale, Joe Bonamassa ja Cherry Lee Mewis. Kompissa puolestaan kuullaan esimerkiksi Deep Purplen Ian Pacea. Yksityiskohtana on myös mainittava Mark Felthamin komea huuliharppu ”Ladyfriend”-kappaleessa. Pääosassa on kuitenkin Marsden, niin kitaristina kuin laulajanakin.

Kaiken lisäksi levy on äänitetty Abbey Road -studioilla;. Marsden sanookin levyn trailerissa, että Shine on kallis levy, mutta myös kuulostaa siltä. Tämä pitää paikkansa. Soundit ovat erinomaiset, sovitukset komeita, ja kaiken kaikkiaan levy on tuotettu mukavan moni-ilmeiseiseksi. Toisaalta on tunnustettava, etteivät kappaleet jää mitenkään erityisesti omaan korvaani soimaan. Voi toki olla, ettei vika ole biisimateriaalissa, vaan enemmänkin omassa musiikkimaussani. Tyylisuunnan diggareille uskallan tätä hyvinkin suositella.

Bernie Marsden: Shine, (Provogue, 2014)