Kun videon hashtag on #punkrock, lasken yleensä musiikilliseen sisältöön liittyviä odotuksiani. Tällä kertaa ei olisi tarvinnut.
Säätövara on suomenkielellä laulava bändi Jyväskylästä, entuudestaan minulle tuntematon, mutta kyseessä on jo bändin toinen albumi.
Jo avauskappaleen "Korkealla Corolla" introssa melodian soittava wah-kitara on lupaava ja onneksi samaa herkkua saadaan kappaleen päätökseksi.
Harmonia ei kyllä ole punkkia nähnytkään: säkeistö on standardipoppia ja kertoa edeltävä laskeva sointukulku arpeggioineen kasaa kivasti jännitettä ja nostaa niin bändin kuin kuulijatkin biisin seuraavaan osaan. Nyt on musiikillista kunnianhimoa ja hyvää tilannetajua mukana, loistavaa.
Peruskomppia elävöittävät myös tarkoin valitut ja harvakseltaan putoilevat huiluäänet, oivallista.
Mainittava on myös kakkossäkeistöstä alkaen laulufraasien väleihin tuikatut kitarafillit – puhtaalla soundilla!
Vielä parempaa on tulossa. Aivan vasemmalle ja täysin oikealle panoroidun kitaran vuoropuhelu on soolona loistava ratkaisu, ja tämäkin ihan puhtoisilla soundeilla – epätavallista ja niin toimivaa.
Solistin ääni on sitten ehkä pikkuisen punkahtava, mutta ei paljoa. Ja kovasti on nähty vaivaa stemmalauluissa, joilla sitten taas raivataan hajurakoa siihen punkkiin oikein urakalla.
Korkealla Corolla on avauskipale tuoreelta albumilta, jonka nimi on "Kaikki on nyt hyvin".
Sitä en ajatellut kuuntelevani kokonaan, koska sumaantunutta työtä on juuri nyt merkittävästi. Kävi nyt kumminkin, etten sitten malttanut jättää kuuntelua yhteen kappaleeseen.
Levy soljuu painollaan, kunnes kuudes biisi, "Mun naapurit poraa kovaa" on sitten jo sitä tunnistetavaa punkkia, mutta sekin – tohtisinko sanoa "Zappamaisen anarkisesti" tehtyä ja musiikillisesti oivaltavaa. Hyvä, hyvä.
Säätövaran musiikissa rima on korkealla ja näennäinen yksinkertaisuus on vain pintaelementti, josta saa helposti kiinni. Jos ja kun haluaa sitten uppoutua syvemmälle, niin sekä sovituksissa että soundeissa löytyy kerroksia ja pieniä jippoja, joiden ansiosta toisto ei ole vain jo soitetun toistamista vaan aiemmin esitellyn jatkokehittelyä.
Tylsyyttä torjutaan menestyksekkäästi myös hallitusti vuorottelevien suvantopaikkojen ja rajumpien vyörytysten avulla, niin kappalejärjestyksen kuin kappaleiden sisäisen rakenteen osalta.
Erityismaininnan annan taidokkaista stemmoista kunnon kuoromeininkiin asti, ja samaa henkeä edustavista monikerroksisista sooloista, yllättävistä ja hienosti toimivista sovituksellisista käänteistä niin harmonian kuin rytmiikankin osalta… …sekä särökitaroiden vuorotteluvapaalla soivasta säröbassosta ja niiden vastakohtana soivista täysin puhtaista soundeista.
Unohtamatta "Robert Johnsonin" haurasta, mutta paikkansa suvereenisti lunastavaa näppäiltyä sähkökitaraa ja sen päälle maalailevia eteerisiä syntikkaääniä. Ja kun pohjaa luo vielä sutikomppi, niin kaikki on todellakin hyvin.
Pohdiskelevat ja maailmaa monipuolisesti havainnoivat sanoitukset ovat enemmänkin proosaa kuin runoutta vaikka hallittua ja kekseliästä riimittelyäkin löytyy keskivertolevyä enemmän. Ja tässä tyylissähän se proosallisuuskaan ei haittaa, päinvastoin, sopii hyvin.
Kaikkea hyvää jatkoon Säätövara!
