Rare Breed "Wither & Die" – sinkku enteilee levyä

Image

Napakasti käynnistyvä ja jäntevästi etenevä kappale koostuu taidokkaasti ladotuista kerroksista, joihin sopii uppoutua useamman kuuntelukerran myötä.

Eero Silkelän säveltämä ja Tuomas Sormusen sanoittama Wither & Die on yhtyeen lähettämän tiedotteen mukaan "toisenlainen rakkausballadi". 
No, balladista en oikein tiedä, mutta toimitukseen jatkuvana virtana vyöryvien kuunteluehdotusten joukosta biisi kyllä eroaa sujuvuudellaan ja hiotulla tuotannollaan.

Soundi on tanakka, mutta samalla ilmava. 
Instrumentit eivät tallo toisiaan, ja sekä sovituksessa että Jim Simmonsin miksauksessa on osattu järjestää omat tontit ja toisiaan täydentävät tehtävät jokaiselle.
Ja mikä mainiointa – laululle on varattu tilaa eturiviin, ja kuin vaivihkaa päälaulua tukevat stemmat uivat mukaan juuri maukkaisiin paikkoihin ja varastamatta huomiota itselleen.

Biisin on masteroinut Janne Hakanen, eikä hänenkään osuuteensa ole nokan koputtamista, homma on hanskassa.  

Erityisesti biisin rakenteessa lämmitti myös parin minuutin kohdalla oleva suvantokohta ennen syntikoilla lihotettua kitarasooloa – joka on myös siitä mainio, että tyypillisten likkivuodatusten sijaan se on riittävän vahvasti kappaleen kiinteäksi osaksi sävelletty ja useammalla lomittaisella raidalla toteutettu kokonaisuus. Sellainen kestää useamman kuuntelukerran ja puhuttelee muitakin kuuntelijoita, eikä vain soittajan tekniikkaa ihastelevia toisia kitaristeja.

Malttia ja näkemystä Rare Breedillä on myös soolon lopussa. Hetkeksi lasketaan kulkupeli rullaamaan ja annetaan hengityksen tasaantua ennen loppurutistusta. Klassinen kikka toimii edelleen.  

Tamperelainen Rare Breed julkaisee esikoisalbuminsa myöhemmin keväällä, mutta esimakua tulevasta saadaan nyt sinkkulohkaisuilla, joista Wither & Die on jo toinen.