Queens of the Stone Age: "In Times New Roman…" (Matador Records)

Image

QOTSA:n pomo, hiljattain miehen ikäänkin jo päässyt laulaja-kitaristi Josh Homme (50), joukkoineen näyttää jälleen kerran, että ehei – rock ei ole kuollut.
Bändi voisi viettää jo muuten 25-vuotisjuhlaansa, mutta ainakin tässä vaiheessa tuntuu uusi levy, järjestyksessään yhdeksäs, riittävän oikein hyvin.

 

Kun levyn laittaa soimaan, tulee heti ensi sekunneista hyvä fiilis. Rupinen sähkökitara räimii riffinsä, siihen yhtyvät kumisevat rummut äänitystilan nurkasta, kekseliäitä pieniä yksityiskohtia vilisee kuulokuvassa sen verran, että pitää soittaa kappale uudestaan hahmottaakseen mitä kaikkea sitä oikeastaan kuuleekaan. Kyllä, siellä on oikea jousikvartettikin, mutta uskomatonta on se, että Homme laulaa niin, että sanoista saa selvän. Obscenery.

Tällä kertaa yhtye myös on itse tuottanut teoksensa.
Mutkatsuoriksi kuvaus tai luonnehdinta toteutuksesta on luomuhko kämppä-äänitys. Kun riffi, melodia ja kappaleen kokonaisidea ovat riittävän laadukkaat, niitä ei kannata tukehduttaa kuoliaaksi laiteräkin tai plugareiden paljoudella. Asia, jonka Homme bändeineen todella on oivaltanut.

Paper Machete seuraavana jatkaa reipasta polkua. Suoraviivainen ralli voisi hyvinkin olla Iggy Popin (vain yksi Hommen ja kumppanien lukuisista yhteistyökumppaneista) heiniä. Yleissointi ja vokaalit on jätetty virkistävästi kuivahkoiksi, mikä mainiosti korostaa sävelkulkuja.
Ja kas kummaa. Tauko. Se on se, mitä nykyään liian harvoin musiikissa. Tapaa. Toimii.

Olisi hauskaa olla ollut näiden karpaasien kämpällä luomishetkien yhteydessä. Kaliforniassa on sielläkin sittemmin satanut, ja muuten reippaasti, kuten tätä kirjoittaessa täällä, mutta kappaleen Time & Place kohdalla on otettu nerokkaasti käyttöön vanha konsti, siinäkin. Jako, rytmi, tahti ja miten sitten edetäänkään. Mielessään ”sen ykkösen” kun laittaa helposti väärään kohtaan.
Kansakouluesimerkki asiasta (jos oikeasti haluaa hoksata, mitä haen) on Deep Purplen Maybe I´m A Leo -kappaleen intro, ja miten se riffi lähtee. Aivan! Juuri tuo juttu. Pieni, yksinkertainen koukku, mutta tämä kala ainakin nappaa siihen joka kerta!

Homme on aikaansaava, ja luova ihminen, ja hänenkin tahtiaan on valitettavasti hidastanut viime vuonna todettu syöpä, josta mies on selvinnyt näillä näkymin varsin onnekkaasti. Jo 2009 ilmestyi yhteistyönä John Paul Jonesin ja Dave Grohlin kanssa Them Crooked Vultures, joka tietenkin jo pelkästään kirjoitettuna nosti musadiggarien ihokarvat tanaan.

Made To Parade tanakalla riffillään muistuttaa 90-luvulla toiminutta Hommen edellistä yhtyettä, Kyussia. Stoner rock kuvaa tuota suuntaa, kun tarvotaan tosissaan, matalalla ja rotevan rouheasti.

Carnavoyeur raastaa riffillään, Jon Theodoren rumpujen taas kumistessa ja Hommen laiskanletkeästi laulaen. Armoton vaikeroiva kitarateema ulisee väliin, onko se Troy Van Leeuwenin käsialaa, mene ja tiedä. Tehokasta.

Vertailu on tietysti aina vertailua, mutta jos on joku, jolle ei tule Zeppelinin Kashmir mieleen tässä soivasta Sicilystä, niin hyvä. Jouset maalailevat ja tunnelma on jylhä. Toisaalta kokonaisuudessa, äänimaiseman tämän tästä vaihtuessa, on tuokin hyvin paikallaan, jos ei muuten, niin tuoden sitä laaksoa kukkuloiden väliin.

Sanoitukset levyllä ovat ehkä hiukan alavireisiä, vaikka on turha osoittaa sormella Hommea ja syyttää häntä suoraan ja halvan helposti angstisista avioerotilityksistä, joista toki Emotion Sickness käy, basisti Michael Shumanin makustellessa tyylikkäästi etualalla. Kenellepä tuo prosessi kun ei ottaisi sieluun, oli sitten taitelija tahi ei. Sittemmin mies selvisi myös tuosta, ja sai lapsetkin haltuunsa. Ottipa mukaan kiertueellekin.

Joskus vanhoina hyvinä aikoina levyille sisällytettiin myös häpeämättömän pitkiä kappaleita. Näin tekee QOTSA myös, ja levyn päättää sarkastisesti nimetty Straight Jacket Fitting yhdeksällä minuutillaan.
Koskettimia soittava Dean Fertita loistaa erilaisilla erikseen äänitetyillä, mausteina toimivilla efekteillään.
Tarina etenee siis rauhassa, aikaa käyttäen, marinoituu ja asustetta sovitetaan riittävän pitkään. Ja kun sitten luulee sen jo päättyvän, se häivyttyään jatkuukin akustisena instrumentaalina.
Vapaasti Hommea kääntäen: ”Kohdatakseen omat demoninsa, ne pitää vapauttaa”.

Tässä levy, joka kaipaa ja kestää kuuntelua.

 

Queens of the Stone Age: In Times New Roman… (Matador Records, 2023)