Kenny Wayne Shepherd Band - Goin' Home

Image

Kenny Wayne Shepherd yhtyeineen tekee uudella pitkäsoitollaan kunniaa esikuvilleen.

Pelkästään covereita sisältävällä albumilla tulkitaan blues-musiikin ikoneiden levytyksiä ja käsittelyyn pääsevät mm.B.B. Kingin, Bo Diddleyn, Stevie Ray Vaughanin, Muddy Watersin ja Earl Kingin kappaleet. Shepherdin yhtyeen lisäksi levyllä kuullaan lukuisia vierailevia tähtiä, joita ovat mm. Ringo Starr, Joe Walsh, Keb' Mo' ja Kim Wilson.  

Levyn avaavan Freddie Kingin ''Palace Of The King'' -kappaleen alkutahdeista lähtien käy selväksi, että alkuperäisversioita todellakin kunnioitetaan kirjaimellisesti. Kappaleet seuraavat toinen toisensa jälkeen pitkälti alkuperäisiä versioita, eikä mitään kriittistä olla haluttu muuttaa. Muutamia poikkeustapauksia tähän kaavaan toki löytyy, joista parhaana esimerkkinä toimii Muddy Watersin ''Still A Fool'' -kappaleen tulkinta, joka tumman tuhdin soundinsa ansiosta kuulostaa samaan aikaan tutulta, mutta silti kovin tuoreelta.
Jokainen levyn kappaleista onnistuu kaappaamaan tunnelmaansa, joten kylmäksi ei kuuntelijaa jätetä, vaikka mielessä herääkin ajoittain ajatus hieman persoonallisemmasta lähestymistavasta kappaleita kohtaan – varsinkin, kun kyseessä on blues, joka jo pelkkänä käsitteenä antaa avaimet tulkinnan vapauteen.

Shepherd on kertonut oppineensa kitaran soiton kuuntelemalla idoleidensa levytyksiä ja opiskelemalla samalla heidän soittoaan nuotti nuotilta ja Goin' Home -albumin myötä hän palaa juurilleensa albumin nimen mukaisesti. Muusikon kehityksen tie alkaa imitoinnista ja kulkee sieltä omaksumisen kautta oman tyylin löytämiseen. Goin' Home -albumilla palataan tien alkupisteeseen matkan kerran läpi kulkeneena juhlistamaan mennyttä. Suuri musiikillinen juhla toteutetaan taitavien muusikkojen rutinoituneella ja tyylitajuisella otteella, jonka vuoksi lopputulos on vähintään tyydyttävä.

Kunnianosoituksena Goin' Home ajaa asiansa hyvin, vaikka  ajoittain tuntuukin, että kunnioitusta osoitetaan jopa liikaa, mutta kun puhutaan tribuuttialbumista, se suotakoon.

Katso tästä artistin oma esittely levystä

Kenny Wayne Shepherd Band - Goin' Home
(Mascot Label Group, 2014)