Ok Cult: I

Image

Helsinkiläinen Ok Cult kuulostaa ajattomalta rock-yhtyeeltä jopa siinä määrin, että ensimmäinen ajatus on: "vieläkö tällaista musiikkia tehdään tai saa tehdä?" Koskapa rock-musiikki itsessään ei kuitenkaan ole kuin vasta eläkeiän kynnyksellä keikkuva kuuskymppinen, lienee tarve perustella väitettä tarkemmin.

Yhden kielen särökitarariffit ja hakkaava virvelibiitti vievät fiilikset 90-luvun brittibändeihin. Ok Cultin svengissä ja häpeilemättömyydessä on jotain samaa kuin Stone Rosesissa. Siinä haisee ysärirock, kun homma ei ollut vielä täysin Pro Toolsin läpi puristettua.
Parhaiten tämä tulee vinyylin kakkospuolen Break Loose -rypistyksessä, jossa on hittibiisin aineksia. Räjähtävä kertsi naulautuu kertakuuntelulla tajuntaan ja tulee välitön tarve kuulla kappale uudestaan.

Toinen asia mikä vie tunnelman menneisiin vuosikymmeniin, on tietty ilmavuus, joka tuotannossa on onnistuttu säilyttämään. Välillä säkeistöt (Bunny Ribes) rullaavat pelkän basson ja rumpujen turvin. Sen jälkeinen yksittäinen kitarakin kuulostaa tehokkaammalta. Kitaroita on myös rohkeasti panoroitu eri kanaviin, eikä pyritty aikakaudellemme ominaiseen ylikompressoituun pakettisoundiin. Tämän johdosta Ok Cult voi tietenkin kuulostaa joidenkin korviin auttamattoman vanhanaikaiselta. Toisaalta juuri se on erinomainen keino erottua valtavirrasta.

Erittäin määrittelevä tekijä soundin kannalta on laulaja Joonas Sainion sopivan lepsu ja raaka laulutyyli, joka on hauska yhdistelmä Thom Yorkea ja Ismo Alankoa. Viittauksia Radioheadiin ei voi olla vetämättä, niin ilmeinen yhteys on. Bändi kuulostaa paikoitellen Ok Computerin progevaihetta edeltävältä Radioheadilta – mikä herättääkin kysymyksen bändin nimen alkuperästä. Onko se viittaus klassikolevyyn? Yksi levyn hienoimmista biiseistä on B-puolen toka vika, In a Fix, joka voisi olla Nick Caven tuotantoa.

Omaperäisimmäksi levyraidaksi nousee kuitenkin levyn aloittava Head Inside Another Head. Miesköörin ja tomikompin varaan rakennettu shamanistisen laulu etenee Siekkarien kanoottilaulun hengessä ja tekee heti selväksi Sainion omaperäisen fraseeraustyylin, jonka joko ostaa tai ei. Sen jälkeen käynnistyvä raivokas Black Mambo on hyvä pari kertomaan mikä on kupletin juoni.

 

Ok Cult: I (2017)

Lisätiedot: Levykauppa Äx