Whale and The Village: Second

Image

Turkulaistrion ensimmäinen levy vakuutti laadukkailla kappaleilla ja tyylikkäällä akustisten soittimien yhteispelillä. Samanlainen on pelin henki nytkin, yhtye on vain hionut ilmaisuaan edelleen.

Irene Jussila (laulu, kosketinsoittimet, ukulele), Petteri Granberg (kielisoittimet, lyömät, taustalaulu) sekä Lauri Haario (laulu, kielisoittimet, huuliharppu) ovat ykköslevyn tapaan kukin tehneet jälleen laadukkaita kappaleita. Monessa niissä korostuu nyt ykköslevyä rytmikkäämpi ote.
Lisäksi monessa kappaleessa on mukana rumpali Jarno Virkki, ja yhdessä vierailee myös Liina Salminen viuluineen. Rumpalin mukana olosta huolimatta yleisilme on täysin akustinen.

Whale and The Villagen tyyliä Second-levyllä voisi kai parhaiten kuvata popfolkiksi kantrivaikuttein. Esimerkiksi Petteri Granbergin tekemä avauskappale ”Revolving Door” on komea täysverinen pop-kappale, jonka bändi on onnistunut pukemaan vakuuttavan kuuloiseksi akustisella kokoonpanolla. ”Slow Horses” ja ”Small Town Love” taas vievät selkeimmin kantritunnelmiin. Mikä tärkeintä, kokonaisuus kuulostaa eheältä, eikä kappalemateriaalissa ole varsinaisia heikkoja lenkkejä.

Soitannollisesti Whale and The Villagen vahvuus on siinä, että se osaa käyttää tyylikkäästi erilaisia akustisia soittimia, vaikkei jokaisen instrumentin hallinta ihan virtuuosimaista olisikaan.
Lisäksi Irene Jussilan ja Lauri Haarion laulu on kappaleesta toiseen nautittavaa kuunneltavaa. Englannin kielen lausumisessa ei-natiivin aksentin kyllä ajoittain kuulee, mutta haitanneeko tuo ketään.

Second on mainiota jatkoa hyvälle debyytille. Hyvä Turku!

Whale and The Village: Second (Village Records)