Rumpali Olli Krogerus (38) luonnehtii taustaansa sanaparilla ”huono kuopiolainen”, ja perustelee, että vanhempien juuret ovat itse asiassa pääkaupunkiseudulla – he vain eksyivät töiden perässä Pohjois-Savoon pojan syntymän aikoihin.
Ja siellä Ollikin sitten vietti koko kouluikänsä musiikkiluokka- ja opistoputkineen.
Krogeruksen vahva musiikkitausta tulee perheen piiristä, mutta ei tippaakaan populaarimusiikin kentältä. Hän väittää kuulleensa tuttuja perusiskelmiäkin ensimmäistä kertaa vasta aikuisiällä alkaessaan keikkailla coverbändeissä: ”Paratiisi – mikä Paratiisi?”
Koululaisena Krogerus päätyi soittamaan selloa ja fagottia, ja eteni jälkimmäisen kanssa sen verran pitkälle, että oppi ymmärtämään miltä tuntuu kun alkaa hallita jotain instrumenttia ja alkaa saada siitä ulos asioita joita haluaa.
Harmi vain, että sellon- tai fagotinsoitossa kertynyt nuotinlukurutiini ei kuulemma korreloinut parhaalla tavalla siihen lukutaitoon, jota rumpalilta edellytetään.
Yläasteella perustettiin ekat bändit, ja kun luontaiset kyvyt viittasivat rumpujen(kin) soittoon, klassinen alkoi jäädä taka-alalle.
- Olen perusenergialtani hidas, rauhallinen ja perusteellinen. En ollut rumpujen kanssa kovinkaan pitkällä vielä edes ylioppilaskirjoitusten aikoihin, eivätkä paukut riittäneet uskomaan siihen, että minusta tulee oikeasti rumpali, Krogerus muistelee.
Lukiosta matka jatkui Oriveden opiston musiikkilinjalle ja seuraavaksi sotilassoittokuntaan Lahteen.
– Sain nähtävästi jonkun rudimenttibiisin menemään uskottavasti, kun pääsin sisään, Krogerus vähättelee.
Soittokunnassa olikin sitten vastassa oppilasainekseltaan huikea vuosikurssi, jolla palveli Mikko Kaakkuriniemen tasoisia nimiä. Kovien kurssitoveriensa inspiroimana Krogeruksen omakin soitto- ja treeni-into sai uuden kipinän.
Myllyn pyörityksessä
Krogerus on kitaristi Timo Kämäräisen koulukavereita Kuopiosta, ja pääkaupunkiin ensin siirtynyt Kämäräinen houkutteli Krogeruksen maakunnasta Helsinkiin vuosituhannen vaihtuessa.
– Kämäräinen oli pyyhkäissyt ennätyspisteillä Ogeliin. Minä olin Joensuun konservatoriossa, ja muu bändi jo Helsingissä. Tuli kiire päästä tänne itsekin keinolla millä hyvänsä! Hain Ogeliin AMK-puolelle vuonna 2000.
Krogerus ei väheksy musiikkiammattikoulujen potentiaalia verkostoitumismielessä (”ympärillä pyörii paljon ihmisiä, jotka kaikki tekevät tosissaan musaa”), mutta hänellä on asiasta toinenkin mielipide.
– Siihen kenellä on keikkoja ja kenellä ei vaikuttavat ihan muut syyt, kuin onko ollut jossain koulussa vai ei. Muusikkoyhteisö on merkillinen mylly joka pyörii, autot sahaavat ympäri kaupunkia ja työt jakautuvat jonkun kaaosteorian mukaan. Kokemukseni mukaan asiat menevät yleensä reilusti ja oikeat tyypit työllistyvät, mutta sellainenkin voi olla mahdollista että alalta putoaa mahtavia soittajia, joiden kuuluisi olla tekemässä näitä hommia.
Monien muiden tapaan Krogeruksen motivaatio musiikkipedagogian opintoihin alkoi hiipua, kun ”mielenkiintoiset kurssit” oli käyty ja keikkoja alkoi olla mukavaan tahtiin.
– Freukkarien keikkabussi haki minut Ogelista pois. Aloitin siis ammatissa tunkeutumalla suoraan suomalaisen outlaw-kantrin ytimeen, Krogerus hekottelee.
Freud, Marx, Engels & Jungin ainoaksi anniksi ei suinkaan jäänyt se, että koulu jäi ja soittajanura käynnistyi.
– Se oli kaikkiaan opettavainen vuosi ja samalla eka työpaikkani, jossa oli käytössä koko kiertueinfra roudareineen ja busseineen!
Oheinen nettispesiaali on jatkoa Tommi Saarelan toimittamaan laajaan Olli Krogeruksen haastatteluun, jonka löydät Riffin printtinumerosta 2/2016.
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.
