Apollo x16D 
– studion työkalut mukaan keikalle

Image

Universal Audion Apollo-sarjaa laajennettiin hiljattain x16D-mallilla, jonka voi liittää digimikserin kaveriksi Dante-väylän kautta.

Saliin saapuessaan Apollo tuo mukanaan mahdollisuuden käyttää UAD Plug-in -efektejä realiaikaisesti myös keikkaäänentoistossa. Miksaajalla on silloin käytössään virtuaalinen efektiräkki tai vieläkin parempaa: valikoima eri tilanteita varten ennalta ohjelmoituja efektilaitekokoonpanoja ennalta ohjelmoituine efektiasetuksineen illan ohjelmiston mukaisesti järjestettynä. 

Yhden räkkiyksikön kokoisessa Apollossa virtaa Dantea myöten 16 tulokanavan sekä 16 lähtökanavan verran 24-bittistä audiota aina 192 kHz:n näytetaajuudelle asti.

Image

Samaan järjestelmään voi kytkeä jopa neljä Apolloa, jolloin Dante-verkon kapasiteetiksi saadaan enimmillään 64 kanavaa sekä tulojen että lähtöjen osalta.

Ethernet-verkkoon liitettävänä laitteena Apollo x16D mahdollistaa myös moniraitatallennuksen esimerkiksi UA:n oman Luna-moniraitatallentimen kanssa. Lisäksi sitä voi käyttää jonkin olemassa olevan Apollo-laitteen kumppanina järjestelmän laajentamiseksi.

Erityisesti näissä käyttötilanteissa balansoitu analoginen stereolähtö palvelee paikallisen monitoroinnin tarpeita ja onpa laitteen takalaitaan sijoitettu myös stereofoniset AES/EBU-digitaaliliitännät sekä saapuvalle että lähtevälle audiolle.

Laajemman laitteistokokoonpanon tahdistusta varten x16D:ssä on sanakellon vastaanottoon ja lähettämiseen vaadittavat BNC-liitännät.

Lisätiedot: Msonic