L.R. Baggs HiFi Duet – mikrofoni, sensorit ja esivahvistin

Image

Akustisten soittimien elektroniikkaan erikoistunut amerikkalaisvalmistaja on esitellyt uusimman jälkiasennukseen tarkoitetun systeeminsä akustiselle kitaralle. 

Systeemissä on kaksi kitaran tallalevyyn kiinnitettävää HiFi-sensoria sekä niiden väliin sijoitettava Silo-mikrofoni, jonka todetaan perustuvan uuteen kapseliin.

Image

Mikrofonissa on myös kapselille kehtoripustus, jonka kerrotaan eristävän sen kitaran kannesta.

Image

L.R. Baggs HiFi Duetin esivahvistin on varustettu moninapaisella crossover-systeemillä, joka valmistajan mukaan sekoittaa saumattomasti sensorit ja mikrofonin. 
Soittajan ulottuvilla ääniaukon yläreunassa ovat volume- ja mix-säätimet. Jälkimmäisellä voi miksata portaattomasti Silo-mikrofonia ja HiFi-sensoreilta tulevia alataajuuksia pelkästään sensoreilta tulevaan ääneen.

Image

 
Esivahvistin toimii yhdeksän voltin paristolla, jolle luvataan käyttöaikaa reilut 180 tuntia. Paristokotelo on tarkoitettu sijoitettavaksi kaulablokin viereen, ja tulojakki puolestaan taaimmaisen hihnatapin aukkoon. Osat kiinnitetään mukana tulevilla tartuke-paloilla. 

L.R. Baggs HiFi Duet on saatavilla kesällä 2024, ja sen hinnaksi ilmoitetaan valmistajan sivustolla 449 dollaria. 

Lisätiedot: Kitarapaja