Rikhard Murto – rumpali ja sähkömies

Mitä yhteistä on artisteilla nimeltä Cheek, Anna Abreu, Diandra, Ismo Leikola ja Kaija Koo? Ei juuri mitään – paitsi Rikhard Murto.

Vaikka kotimaisten live-tuotantojen ”sähkömiehen” hommat saavat toisinaan yliotteen, Rikhard Murto muistuttaa olevansa ennen muuta soittaja, jonka työkaluina ovat rummut ja perkussiot – akustisina ja sähköisinä. Tällä kaudella mies on kiertänyt vakituisesti Diandran ja Ismo Leikolan mukana, pesti Cheekin riveissä päättyi viime kesän lopussa Olympiastadionille.

Näissä kaikissa on rumpalin näkökulmasta jotain erityistä, esimerkiksi Cheekin bändissä poikkeuksellista oli kahden rumpalin roolien sovittaminen yhteen. Murron liikkumavara ei jäänyt kovin väljäksi, kun vastassa oli Mikko Sirén, jonka roolina oli myllyttää settinsä takaa rokkimeiningillä koko rahan edestä.

Cheekin levyiltä siirrettiin taustaraidoille runsaasti leimaa-antavia soundeja, joiden päälle bändi rumpaleineen lisäsi elämän makua. Miksaaja Terttu Arnberg päätyi vaimentamaan rumpuseteistä alakertaa reippaasti, jolloin bassopää ei kertaudu vaan ampuu kiinteänä ja selkeänä pelkästään kovalevyraidoilta.
– Siihen verrattuna esimerkiksi Diandran rumpalina vastuu on suurempi, kun jokainen biitti tulee omasta bassarista. Ja kyllähän alakerta oikeasti soi pa-kamoissa hienommin jos se tulee vain yhdestä lähteestä, Murto huomauttaa.

 

Puuduttava kokemus

Konevetoisen R&B:n ja hiphopin vastapainona Murto soittaa ”Maailman hauskimman ihmisen” titteliä kantavan Ismo Leikolan housebändissä pelkällä akustisella setillä, ohjelmistossa on kappaleita kuten Raksamies ja Moottoritie on kesken, eli stand-up -koomikon huumorisanoituksia tunnetuista hiteistä.

Keikkojen kontrasti syntyy siitä, että muusikot pyrkivät olemaan totisina taustalla ja Leikola saa vitsailla heidän kustannuksellaan sydämensä kyllyydestä. Tilanne ruokkii muusikkoaiheista läpänheittoa, jota bändin tulee kommentoida ja alleviivata soitannollisestikin.

Keikat olivat aiemmin rumpalinkin osalta sananmukaisesti ”stand-uppia”, sillä kalustona oli cocktail-tyyppinen setti. Seisaaltaan soittamisessa on omat tekniset haasteensa, alkaen siitä, että joutuu miettimään millä jalalla kulloinkin pysyy pystyssä.
– Se tuottaa niin paljon normirumpujen soitosta poikkeavan taimin ja svengin, että käytössä on aivan kuin eri soitin.

Kun vasemman kintun varassa useimmiten seisotaan, pelistä poissa olevaa haitsujalkaa kompensoidaan avonaisella lisähaitsulla tai säätämällä peltien asentoa kappaleista riippuen käsipelillä.
– Biisien välissä on tärkeää verrytellä, mutta kun nojausjalka jossain vaiheessa väkisin puutuu niin vasurista tulee bassarijalka. Eli siinä joutuu opettelemaan rumpujen soittamisen tavallaan alusta uudestaan.

Nyt cocktail-setti on olosuhteiden pakosta ainakin kevään ajan syrjässä. Leikolan uudelle ”Maailman hauskin show” -kiertueelle Murto vaihtoi istuttavaan Gretschin USA Custom -moposettiin, mies nimittäin sattui murtamaan jalkansa rundin alkaessa, ja seisaaltaan soittaminen loppui siihen paikkaan.

 

Luuppia alle

Rikhard Murron toimenkuvassa soittamisen rinnalle – ja välillä ohikin – on noussut erikoistuminen keikkojen ja kiertueiden musiikin esituotantoon, taustaraitojen ohjelmointiin sekä niitä ajavien laitteistojen suunnitteluun ja valvontaan.

Esituotanto voi tarkoittaa keikalle valitun ohjelmiston arraamista uusiksi, huomioiden se, että lavalla olevien soittajien suoritusta tuetaan albumin miksauksesta lainatuilla, livekäyttöön muokatuilla kovalevyraidoilla. Samalla syntyy tietysti tarve näiden taustaraitojen editoinnille, summaamiselle ja muullekin ennakko-ohjelmoinnille.

– Tärkeä kokemus itselleni oli, kun aikoinaan näin XL-bändin Tomi Salesvuon ohjaavan DrumKatilla Rolandin groovesamplerista luuppeja, joiden päälle hän sitten soitti. Ihastuin siihen, että rumpali voi hallita reaaliaikaisesti ”taustanauhoja” ja vaihtaa biisin eri osissa luupista toiseen.

Murron itsensä kohdalla live-luupit, esituottamiset ja hd-taustat tulivat isosti kyytiin viisi vuotta sitten ”Popin kuninkaalliset” -kiertueella, vaikka taustaraitojen kanssa soittelu sinänsä olikin tullut tutuksi jo lukiobändeissä Minidiskin kanssa.

 

 

Koneet kehiin

Murron mielestä kotimainen livetuotanto on viimeisten vuosien aikana loikannut eteenpäin. Kun alalla liikkuva raha tulee nykyään keikoista, haluavat yhä useammat myös panostaa liveen. Ja siihen kaivataan paitsi taustaraitoja myös skriinejä, pyrotekniikkaa sekä aikakoodia kaikkea pyörittämään.

Kentällä arvostetaan Murron kokemuksen mukaan enemmän laatua ja varmuutta, joten esimerkiksi kuvaklippien napsauttaminen päälle lähettämällä midinuotti videota tarjoavalle laitteelle alkaa korvautua aikakoodia aktiivisesti kuuntelevilla videoservereillä. Serveri pystyy pyörittämään lediseinille ajettavaa kuvasisältöä ruuduntarkasti aikakoodiin lukittuneena, ei pelkän lähtökäskyn saattelemana.

Tietokonepuolella kovalevyt ovat vaihtuneet mekaanisista kovalevyistä SSD-massamuisteihin, mikä yhdessä lukunopeuden kasvun, RAM:in lisääntymisen sekä komponenttien kehittymisen kanssa tarjoaa vaihtoehdoksi läppärit sellaisillakin keikoilla, joille ei aiemmin olisi voinut kuvitella tuovansa mitään raskaan sarjan pöytäkoneita epävarmempaa.
– Omat taustakoneeni päivitän vuoden parin välein, mutta ikinä en vedä uusimmalla softalla vaan pysyn turvallisesti yhden ohjelmaversion jäljessä, Murto paljastaa.

 

Gurun terveiset

Murto laskeskelee, että nykymallisten taustajärjestelmien käyttö sai alkunsa ja muotonsa 1980-luvun lopulla Earth, Wind & Firen, Paula Abdulin ja kumppanien kiertueilta. Silloin soittajien ja äänimiesten rinnalle ilmestyi hahmo, joka ohjelmoi livemateriaalia ja huolehti sen toistamisesta keikalla. Noista ajoista midiviritykset ovat muuttuneet audioksi ja järjestelmät monimutkaisemmiksi.

– Ainakin Jenkeissä tällainen hahmo toimii kaikkien isojen artistien taustalla, Murto tietää ja mainitsee oppi-isäkseen Madonnan kaltaisten supertähtien pitkäaikaisen playback-vastaavan Mike McKnightin, jota hän kävi moikkaamassakin Roger Watersin The Wall -kiertueen keikalla muutama vuosi sitten.

– Uskomattomia kustomoituja kytkimiä ja useita aikakoodiraitoja, jotka ohjasivat lentäviä sikoja ja vaikka mitä, Murto muistelee.

Hän kertoo kuitenkin ihmetelleensä huippuammattilaiselle ääneen, miksi tämä kuitenkin käytti eilispäivän tietokonekalustoa ja ties kuinka monta ohjelmistosukupolvea vanhaa softaa.

McKnight oli kehaissut, että ”näillä on niin suuri onnistumisprosentti”. Koska vanhalla parisataa show’ta palvelleella järjestelmällä oli takana enemmän onnistuneita kilometrejä kuin uudella, vanha palveli ilman muuta ensisijaisena järjestelmänä.

 

 

Kenen moka

Omat kokemukset yhdessä McKnightin kommentin kanssa vakuuttivat Murron siitä, että uudempia – periaatteessa tehokkaampia – koneita kannattaa käyttää vain varalla, varmennuksena.
– Tämä on tosi tärkeä pointti, jota ei tajuta. Kyllähän uusikin todennäköisesti toimii… mutta entäs jos ei toimikaan? Murto kysyy alleviivaten ”ei”-sanaa.
– Kun systeemi kaatuu, kuka haluaa panna nimensä alle, että ”tää oli mun moka!”.

Harkittujen ratkaisujen ja vastuunkannon esimerkkitapaukseksi Murto ottaa suurimman keikkansa, Cheekin viime kesän stadionvedot, ja toteaa että jos hänen tietokoneensa olisivat leikanneet kiinni, koko jättimäinen show videoseinineen ja pyroineen olisi keskeytynyt. Ja koneista vastuussa ollut Murto olisi saanut alkaa katsella hommia joltain toiselta alalta.
– Olisinhan minä voinut ladata käyttöön uusimman Pro Tools -version ja HDX-kortit, painaa space-näppäintä ja… keikka ei alakaan, kun ruutuun tulee joku uusi ”DAE Error”! 40 000 ihmisen edessä olisi ollut vähän vaikea selitellä, että ”harmin paikka, olisihan tuossa vieressä ollut vähän päivettyneempikin toimiva setti”.

Murto sanoo itsekin ihmetelleensä, miksi ei stressannut sen enempää, vaikka jättishow’n jokainen osa-alue pyöri hänen ”pikku tietsikoidensa” varassa. No miksei?
– Koska laitteet ovat dedikoituja siihen käyttöön, ne tarkastetaan aina tietyllä tavalla ja laitetaan päälle tietyllä tavalla. Tähän liittyy turhanpäiväisiltäkin kuulostavia rutiineja – mutta tyypillisesti tärinä, vesisade tai joku firewire-liitin, virtapiuha tai plugi aiheuttaa fataalin katkoksen.

 

Paljon pähkäiltävää

Vaikka taustajärjestelmien rakentamiseen ei liitykään elämää suurempaa ydinfysiikkaa, Murron mukaan niitä yhdistää perusongelma, että joudutaan käyttämään kuluttajalaitteita yhdistettynä ammattilaitteisiin, mikä tuo mukanaan epäluotettavuutta. Tietokoneiden, muuntimien ja kytkimien lisäksi tarvitaan paljon yhteensopivaa rompetta ja huomioon otettavaa, kuten kaapelointi, kuljetuscaset, ilmanvaihdot, virrat – sekä kuka kuljettaa laitteet ja valvoo niiden käyttöä.

Suomen budjeteissa ei koneenpyörittäjän vakansseihin ole varaa, joten Murrollekin esituottamiset ja taustajärjestelmien kasaamiset ovat osa kiertuebändin muusikon tonttia. Puhtaita konsulttikeikkoja, joissa vain kasaisi failit ja kamat mutta ei lähtisi rundille on harvassa. Yhden tällaisen hän tosin räätälöi talvella teinisensaatio Isac Elliotin kiertueelle, joka ulottui kotimaasta Ruotsiin ja Norjaan.

Tanssivetoinen lavakattaus edellyttää solistin tukiraitojen ja muun ”ekstran” vuoksi suurempaa taustajärjestelmää, kuin tavallinen 8-raitainen. Kasaamisessa avuksi tulivat MOTU:n uudet Avb-yhteensopivat 16A-audiomuuntimet, joista saa vaivattomasti ulos 16 analogilähtöä. Peräänsä tällainen toki vaatii parittain 8-kanavaisia kytkimiä.

 

Tontit jaossa

Neuvoja kovalevytoistinta edistyneemmän järjestelmän rakentamiseen kysellään Murrolta usein. Kun sitten luettelee että alkajaisiksi tarvitaan pari tietokonetta, niihin modaukset, lisää muistia ja paremmat kovalevyt sekä audiomuuntimet ja kytkimet, moni kuulemma toteaakin, että ”eiköhän jatketa tällä Fostexilla.”

Murto ei silti tuomitse pelkistettyjä yhden (tieto)koneen ratkaisuja, vaan käyttää toisinaan sellaista itsekin.
– Se on OK, kunhan on edes jonkinlainen varajärjestelmä. Vaihtaminen siihen ei ehkä onnistu vauhdissa, mutta kunhan edes seuraavasta biisistä.

Bändin kannattaakin mielikuvitella jo etukäteen, mitä tehdä jos taustaraidat putoavat kesken kaiken, koska yhtenä iltana niin väistämättä tapahtuu – jos ei tekniikan pettäessä, niin siksi että laulaja päättääkin tehdä kappaleeseen rakenteellisen muutoksen lennosta.

Murto linjaakin, ettei taustaraidoille kannata ensimmäiseksi tyrkätä biisin olennaisinta koukkua. Parhaassa tapauksessa taustan ja elävän soiton välillä saadaan tontit jaettua niin, että biisi pystytään tarvittaessa rämpimään läpi ilman taustojakin. Toisaalta tämäkin periaate joustaa genren mukaan.

– Cheekin tai Isac Elliotin keikalla taustakoneiden on toimittava koko ajan ja niiden kanssa soittaminen on välttämätöntä, muuten biisit eivät kuulosta yleisön mielestä ”oikeilta”.

 


 


Levyltä lavalle

Mitä isommista kinkereistä on kyse, sitä todennäköisemmin tiettyjen musiikinlajien keikkoihin liittyy nykyään kovalevyltä soitettavia taustaraitoja.

Ennen kuin päästään lavalle asti, tarvitaan jonkinlaista esituotantoa, jossa levytettyä materiaalia työstetään keikkakäyttöön siten, että taustaraitojen ja -koneiden osuus olisi hallittua suhteessa elävään soittoon. Joskus materiaali tuodaan liveympäristöön huolettomasti – albumin raidat summamiksataan kovalevytoistimeen ja keikalla päälle liimataan ”rokkenrollia” elävällä särökitaravallilla ja oikeilla rummuilla.

Huolellisemmassa vaihtoehdossa levymateriaalia karsitaan perusteellisesti ja perustellusti. Jäljelle jääviäkin raitoja editoidaan, ekvalisoidaan ja muokataan. Äänikuvasta karsitaan ylimääräisiä elementtejä muun muassa siksi, että eläville instrumenteille saadaan tilaa – keikkaolosuhteissa esimerkiksi stereokantaa ei voi hyödyntää kuten levyllä.

Murron kumppaneista Cheekin soittajien työskentely lavalla on enemmän fillaamista levyn päälle, kun taas esimerkiksi Diandra Floresin lähestymistapa on luomumpi: bändi on pääosassa ja selviäisi encoreen vaikka koneet putoaisivat kyydistä.

 

Katse räkkiin

Murron tyypillisessä taustajärjestelmän sisältävässä lavaräkissä Pro Toolsilla editoidut kovalevyraidat toistetaan kahdella Ableton Liveä tai Digital Performeria pyörittävällä Macbook Pro - tai Mac Mini -koneella. Musiikkiraitojen lisäksi lähetetään klikkiä soittajien luureihin ja tarvittaessa tahdistuspulssia jopa valo- ja video-ohjaimille.

Murto suosii lavaräkin signaaliketjussa päässä Radial Engineeringin SW8-kytkintä, joka ohjaa taustaraidat ja klikin etupäähän ja monitoreille. Kytkimen A- ja B-tuloihin saadaan linjat kahdelta tietokoneisiin kytketyltä audiomuuntimelta (esim. MOTU) ja SW8 vaihtaa automaattisesti toiseen, jos yhteys ensimmäiseen katkeaa. Ja koska varmuutta ei ole koskaan liikaa, Cheekin stadionkeikoilla oli mukana kolmantena C-konekin.

Biisit – tai niiden osat – voidaan liipaista käyntiin välilyöntinäppäintä musikaalisemmallakin tavalla, esimerkiksi kopauttamalla kapulalla rumpupadia.

Yleensä pärjätään 8-kanavaisella järjestelmällä: kun kahdeksas raita on klikki, hyötyraitoja jää käyttöön seitsemän. Murto ja monesti mukana nähty kosketinsoittaja Lasse Piirainen esimiksaavat soitto- ja lauluraidat stereopareiksi lajeittain: yhdellä raitaparilla on esimerkiksi luuppeja ja efektisoundeja, toiselta löytyvät staattiset synariffit ja kolmannella raitaparilla voi olla laulustemmoja. Viimeiselle vapaalle raidalle saattaa tulla solistin lead-tukiraita, jonka miksaaja nostaa esiin jos laulajalta alkaa loppua happi kaiken heilumisen ja tanssimisen aikana.

 

”Remua” tuuraamassa

Rikhard Murto (33) on Savonlinnan Taidelukion kasvatteja. Koulussa silkan soittamisen innon rinnalle tulivat yömyöhään jatkuneet äänityssessiot sekä kiinnostus liikkuvan kuvan ja äänen yhdistämiseen.

Kuopion konservatoriossakin rumputunneilla käynyt Murto suoritti asevelvollisuutensa soittokunnassa. Kiinnostus av-alaan kiilasi korkeamman musiikkikoulutuksen ohi, ja Murto muutti pääkaupunkiin opiskelemaan äänisuunnittelua.

Kouluaika Stadiassa tarjosi opettavaisia assistentin töitä kotimaisissa elokuvatuotannoissa, joista antoisimmaksi Murto nostaa JP Siilin ohjaaman elokuvan Ganes (2007). Siinä näyttelijät – kuten Eero Milonoff – opetettiin ensin soittamaan, ja kuvauksissa he soittavat osuutensa livenä. Parhaitakin kokonaisottoja piti jälkikäteen parannella, joten musiikkituotantoryhmässä Murto sai äänitys- ja editointihommien lisäksi välillä ottaa kapulat käteen ja paikkailla ”Remun” rumpuraitaa.

Elokuva oli unohtumaton kokemus rumpalin näkökulmasta myös toisella tapaa, sillä rumputohtori Juha Alanko entisöi ja toimitti elokuvan eri kohtauksiin parikymmentä vintage-rumpusettiä.

 

•••

Tämä haastattelu on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2015Vastaavia, musiikin tekemiseen uppoutuvia ja sen liepeille kiertyviä haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

 

 

30.04.2017
|
Teksti ja kuvat: Tommi Saarela

Artikkelit / Haastattelut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy