Aamukahvilla Pro Audilella – oma ääniauto on iso etu

|
Image

Kun edellisen kerran jututin klassisen musiikin äänityksiin erikoistunutta Heinosen Mattia Järvenpää-talolla, oli hänen yrityksensä, Pro Audile, vasta tiensä alkumetreillä. Syksyllä 2023 juhlittiin sitten jo firman 30-vuotista taivalta, onnittelut siis tähän kohtaan.

 

Kun haastattelun aiheena 1996 oli pianon äänittäminen, Matin tilapäiseksi tarkkaamoksi oli muokattu pukuhuone salin takana. Nyt kahvitellaan Pro Audilen liikkuvassa äänittämössä, ulkotuotantoyksiköksi muunnetussa kuorma-autossa, joka on pysäköity kätevästi rakennuksen viereen. Ja äänityksen ohella tehdään nykyisin paljon muutakin.

– Ensin tuli mukaan äänentoisto, sitten striimaukset, ja sitten levy-yhtiö, avaa Matti keskustelun.
Toimintaan heijastuvat samat ilmiöt jotka muovaavat rytmimusiikin kulutusta. Myös klassisen musiikin levymyynnit ovat vajonneet huippuvuosista, vaikka levyjä kyllä yhä tehdään ja jonkin verran niitä myydään mm. artistien keikkojen yhteydessä.

– Levy on enemmin kuin matkamuisto, täydentää keskusteluun liittyvä Sofia Riippi, jo useamman vuoden Pro Audilella työskennellyt musiikin ammattilainen.

– Onneksi se musiikki pitää kuitenkin aina äänittää, meni se sitten levylle tai Spotifyn kautta jakeluun, Matti naurahtaa, ja toteaa, että työtä on sentään riittänyt, vaikka ruuhkavuosien tahti, yli 50 julkaistua levyä vuodessa, onkin taakse jäänyttä aikaa.

Varauskalenterin tyhjiä kohtia on viime vuosina tarvittu myös lehtoraatin hoitamiseen, Matti nimittäin opettaa Taideyliopiston (o.s. Sibelius Akatemia) musiikkiteknologian opiskelijoille klassisen musiikin äänitystä ja äänituotantoa.

 

Keidas pyörillä

Oma ulkotuotantoauto tukee toimintaa monella tasolla ja verraten kallis investointi kaikkine ylläpitokuluineenkin on perusteltu. 
– Meillä on täällä hyvä kuuntelu ja meidän kuunteluolosuhteet on aina stabiilit. 

Saliin Matti Heinonen ei vapaaehtoisesti siirtyisikään äänittämään.

– Jos äänittää salissa ja kuuntelee kuulokkeilla, niin se suora ääni tulee kuitenkin akustisesti läpi pienellä viiveellä. Siinä ei tiedä miltä soundi oikeasti kuulostaa. Se voi olla ongelma senkin takia, että salissa saattaa olla kuolleita kohtia tai nostepaikkoja ja sellainen voi pilata muuten ihan hyvän äänityksen. Jos luottaa kokonaan siihen, että voi miksata jälkikäteen ja katsoo vain, että mikit näyttävät olevan suurinpiirtein oikeissa paikoissa ja kaikkiin kanaviin tulee nätisti, niin studiossa voikin yllättyä, kun pitäisi miksata. Solistimikistä kuuluukin timpani enemmän kuin laulu ja sitten tuottaja sanoo, että timpani on muuten aika kovalla ja nostatko vähän solistia… 

Ääniauton tarkkaamossa on paremmat mahdollisuudet havaita tällaisia ilmiöitä ajoissa, ja järjestelyä puoltaa toinenkin seikka:

– Salissa et pysty puhumaan tuotantotiimin kanssa mitään, autossa voi koko ajan keskustella siitä mitä tapahtuu nyt ja mitä tapahtuu seuraavaksi, toteaa Matti.

– Ja se on tärkeä asia, komppaa Sofia todeten, että tuotannon aikana esimerkiksi nuotinlukijan pitää pystyä kommunikoimaan kuvaleikkauksia tekevän henkilön kanssa. Yhtä lailla tuottajan kommentit täytyy kuulla ja niihin pitää reagoida. 

Tärkeätä on myös rauhallinen oma tila, jossa pitkiä työpäiviä jaksaa paremmin. Ja jossa kapellimestari voi myös syventyä kuuntelemaan salissa tehtyä tallennetta. Autossa keskittyminen on usein helpompaa kuin johtajankorokkeen viereen tuoduilla luureilla kuunnellen. Nekin ovat käytettävissä, mutta luontuvat ehkä hieman toisen tyyppisiin tarkistuksiin. 

– Usein kapellimestari tai kuoronjohtaja on aikamoisessa paineessa koko päivän tuolla salissa, ja voi olla hyvä päästä 
välillä ihan vaan hengähtämään autoon, Sofia huomauttaa.

– Keitetään sitten vaikka kuppi tuoretta kahvia, Matti täydentää, ja toteaa että liikkuva tukikohta tukee työhyvinvointia muillakin tavoilla.  

– Kirkkosali voi olla talvella lämmitetty, mutta sivuhuone aivan jääkylmä, Matti toteaa ja huomauttaa, että autossa tämäkin asia saadaan mukavammin järjestettyä.

 

Mikkitekniikkaa

Ylen M2 studio rakennettiin alunperin taidemusiikkia varten, mutta akustiikaltaan verraten kuivaksi. Rytmimusiikin puolella tuttu tilanne, klassisen musiikin saralla harvinaisempi.

– Olin oikeastaan ensimmäistä kertaa äänittämässä paikassa, jossa ei ollut juurikaan kaikua eikä kovin paljoa heijastuksia. Hämmästyin, kun siellä isokalvoiset mikit toimivat paremmin kuin pikkukalvoiset. Ja toinen havainto oli, että siellä puolen metrin siirto mikin paikassa ei vaikuttanut oikein mitään. Kirkoissa ja konserttisaleissa kymmenen senttiä saattaa vaikuttaa jo merkittävästi, mutta tuolla puoli metriä ei tehnyt mitään. Toinen puolimetriä… No nyt on vähän kaukaisempi, Matti kuvailee.

Osaavissa käsissä salin sointi on tehokeino, jota voi annostella äänitteelle sopivilla konsteilla.
– Minkä suuntakuvion mikkejä valitaan ja mikä etäisyys on… suht’koht kaikuisastakin saa mikkitekniikalla intiimin.

Tästä päästäänkin mikrofonien erilaisiin käyttötapoihin ja asia paljastuu Matin lempiaiheeksi. 

– Voidaan laittaa esimerkiksi kahdeksikko kahden vierekkäisen soittajan väliin ja poimia molemmat sillä samalla mikillä. Jousien ja puupuhaltimien välissä taas voi käyttää herttaa, jos tarvitaan pelkkiä puita. Mutta jos halutaankin alttoja siihen kaveriksi, niin voidaan taas kikkailla suuntakuviolla ja saada yhdellä mikillä molemmat vaikka se mikki on niiden välissä (ts. alttojen takana).

Äänityksellisten etujen lisäksi kyse on visuaalisesta vaikutelmasta. Ei ole ”kauhean nättiä”, jos lavalla on lukemattomasti mikkejä ja kamerakalusto siihen päälle. Konsertit tehdään ensisijaisesti saliin saapuvalle yleisölle ja mahdollinen tallenne tai striimaus on lisäulottuvuus.

Onneksi visuaaliset ratkaisut palvelevat usein kaikkia. Esimerkiksi tässä konsertissa päämikrofonipari oli vaivoja säästelemättä ripustettu kattoon verraten ylös sen sijaan, että se olisi yleisen tavan mukaan asemoitu helposti siirreltävälle telineelle kapellimestarin selän taakse. Paikkaan, jossa se pistäisi yleisön silmään ikävästi, eikä jäisi kotikatsomoissakaan huomaamatta. 

– Sitten se kapellimestari olisi halki ihan joka kuvassa, kiteyttää Matti, ja jatkaa:
– Totta kai mikit aina näkyy, mutta jos kapellimestarista ja solistista saa hyvät kuvat, se on jo iso asia. Kun orkesteria sitten kuvataan, niin aina siellä joku soittaja jää jonkun mikrofonin  taakse. Sitten yritetään siirrellä niitä esineitä mahdollisuuksien mukaan, että ne olisivat ihmisten välissä eivätkä edessä. Halutaan, että se myös näyttää hyvältä, eikä vaan kuulosta hyvältä.

Sofia puolestaan nostaa esille muita konserttielämykseen vaikuttavia seikkoja, joista valaistus on isoin ja usein haasteellinen.
– On paikkoja, joissa on valmiiksi mietityt valot. Ne vain päälle ja se näyttää hyvältä. Ja sitten on paikkoja, joissa ei ole valoja ollenkaan.

– Kirkot, niissä ei ole mitään, toteaa Matti ja täsmentää, että “niissä ei ole mitään esiintyjille eikä kuvausta varten. Kun salin yleisvalot lasketaan, kuoroa ja orkesteria ei enää näy…”

Valaistuksesta onkin striimausten myötä tullut asia, jonka toteutukseen Pro Audilenkin on usein otettava osaa, ”vaikka ei me mikään valofirma ollakaan”. Pienemmillä keikoilla pärjätään kuitenkin omilla laitteilla, isommissa toteutuksissa tukea löytyy yhteistyöverkoston kautta. Ja sama logiikka pätee äänentoistoonkin, jonka osalta Matti luotti pitkään vain Genelecin tuotteisiin. Vasta hiljattain on vaihtoehdoksi kelpuutettu muitakin merkkejä. 

– Mä en vaan ollut kuullut koskaan hyvää PA-soundia ja ajattelin että se johtuu niistä kaiuttimista. Sitten sain kokeiluun oikeasti laadukkaat PA-kaiuttimet ja jouduin vähän tarkistamaan käsityksiäni, Matti toteaa sopivasti itseironiaa äänessään.

Sanotaan, ettei vierivä kivi sammaloidu ja uuden opiskelu pitää mielen vireänä. Ainakin Pro Audilen tapauksessa nämä ajatelmat näyttävät pitävän kutinsa. Kaikkea hyvää siis seuraavalle 30-vuotiskaudelle!

Pitkä kokemus konserttimusiikin saralla on luonut vankan pohjan myös muun akustisen musiikin parissa työskentelyyn: kansanmusiikkia, jazzia, folkia – kyllä tehdään!

Lisätiedot: Pro Audile


Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2023. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, musiikkiin ja sen tekemiseen uppoutuvia haastatteluita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  

 Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena. 

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.