MXR Yngwie Malmsteen Overdrive – yksinkertaisuuden juhlaa

Image

MXR on julkistanut tilutuskitaroinnin isähahmon nimikkopedaalin. Ja se on yksinkertainen kuin mikä. 

Pedaalin kytkennän kuvaillaan tuovan soundiin ”selkeyttä, ilmeikästä dynamiikkaa sekä rikkaasti soivia harmonisia kerrannaisia”. 
Kitaristi itse toteaa Youtube-kanavallaan, että hänen kitaransa mikit tuottavat varsin puhtaan soinnin, ja MXR-pedaali toimii enemmänkin buusterina kitaran ja Marshall-vahvistimien välissä. Overdrive-pedaalin tuloimpedanssiksi ilmoitetaan noin 450 kilo-Ohmia.

Yngwie Malmsteenin makuun sopivassa Overdrivessa kiteytyy saatesanojen mukaan 45 vuoden määrätietoinen prosessi täydellisen soundin tavoittelussa.

Image

Säätimiä on ainoastaan kaksi. Niistä gain vaikuttaa särön määrään, ja level puolestaan ”efektin volume-tasoon” eli lähtövoimakkuuteen. 
Jalkakytkimellä pedaali polkaistaan päälle tai true bypass -ohitustilaan.

Image

Tulo- ja lähtöjakit ovat rasian sivuilla, samoin liitäntä yhdeksän voltin verkkoadapterille (keskinapa negatiivinen). 
Virrankulutus on vain kuusi milliampeeria, ja pedaali toimii myös yhdeksän voltin paristolla, jonka asentaminen vaatii pohjalevyn irroittamista. 

Kuten kenties arvaattekin, MXR Yngwie Malmsteen Overdrive on saatavilla punaisena ja keltaisena. 

Lisätiedot: jimdunlop.com