Burns – kitaraa sarvesta!

Burns-kitaroiden kultakausi oli 1960-luvulla, mutta kiinnostus niihin ei ole myöhemminkään ehtynyt. Nykyisin Burnsin nimellä valmistetaan Englannissa varsin hinnakkaita soittimia, joilla on kapea, mutta vankka asema etenkin rautalankakitaristien keskuudessa. Sittemmin Burns-mallistosta on monen muun soitinmerkin tavoin tuotu markkinoille edullisempi, Koreassa veistettävä soitinsarja, josta poimimme maistiaisia. Kas tässä, olkaa hyvät!

Bison-basso on varsinainen katseen vangitsija kookkaine lepakonsiipilapoineen ja pitkine sarvineen. Sarvia ei muuten ole ainoastaan veistetty kippuralle, vaan ne kääntyvät myös jonkin verran soittajasta ulospäin, kuten biisonille sopiikin! Alunperin soitinta valmistettiin vain mustana ja tyylittely vietiin niin pitkälle, että Rotosound ryhtyi valmistamaan Bison-bassoa varten mustia Tru-Bass-kieliä. Testisoittimen Shadow White -väritys kullattuine metalliosineen on silti mitä tyylikkäin kokonaisuus, vaikkei viimeisen päälle retroa edustakaan. Moitteettoman maalipinnan läpi ei rungosta voi päätellä oikein mitään, mutta oheistietojen mukaan se on lehmusta ja mitä luultavimmin koottu neljästä kappaleesta.

Kaula on vaahteraa ja reunalistoin varustettu otelauta sopivan tiukkasyistä ruusupuuta. Nauhatyö on kelpo tasoa aina asennuksesta loppukiillotukseen saakka.

Kaulaa varten runkoon veistetty tasku ulottuu aina 17 nauhalle saakka ja hiukan kömpelö muoto tekee ylänauhoille kurottelun pikkuisen työlääksi. Kaulan kiinnitys on perinteen mukaisesti hoidettu neljällä ruuvilla, joille on yksi yhteinen tukilevynsä rungon takana.

Valmistajan logo on painettu näkyvästi rungon etupuolen pleksiin ja mallitunnus puolestaan ilmoitetaan pienessä läpinäkyvässä laatassa, joka on nakutettu lapaan kiinni muutamalla pikkuruisella naulalla, aivan kuten aikoinaankin tehtiin.
Kullatut metalliosat ovat asiallista laatua ja sopivat ulkoasuun hienosti. Tarjolla on umpinaiset Gotoh-virittimet sekä hiukan perinnemallia nykyaikaisempi talla, jossa on tukevampi pohjalevy ja tallapalojen ruuveja sivusuunnassa pitelevät urat.

Alkuperäinen Bison-basso oli varustettu muovikuorisilla Ultra Sonic -mikrofoneilla, monimutkaisella kytkinsysteemillä ja lähtömuuntajalla, jonka avulla signaali muunnetaan korkeaimpedanssiseksi. Nyt kokeiltu uusintapainos on saanut matkaansa Burns Tri-Sonic -mikrofonit, jotka on valmistanut korealainen Rainbow/Kent Armstrong. Päältäpäin katseltuna näyttää siltä kuin jokaisella kielellä olisi oma napapalansa, mutta todellisuudessa itse kela on käämitty yhden tankomagneetin ympärille aivan kuten alkuperäisessäkin Burnsin mallissa.
Kumpaankin mikrofoniin yhteisesti vaikuttavat voimakkuuden- ja sävynsäätimet ovat saaneet seurakseen kahden kytkimen systeemin, joka tarjoaa yhteensä kahdeksan erilaista sointivaihtoehtoa. Tongittavaa siis riittää siinä vaiheessa, kun omaa suosikkisointiaan ryhtyy etsimään.

Biisonia kesyttämään

Burns Bison on vallan mukavan tuntuinen soitettava, joskaan se ei todellakaan ole kevein soittamani basso. Kookas lapa painaa kaulaa alaspäin hihnan varassa musisoitaessa, mutta kyllä Bisonin kanssa pärjää, kunhan ottaa vain miehekkään otteen. Kaulan poikkileikkaus on jokatapauksessa mukavan täyteläistä C-mallia, hiukan niinkuin pullean puoleinen Jazz-basson kaula. Leveyttä ei kuitenkaan ole satulan kohdalta mitattaessa sen enempää, profiili vain on muuten tuhdimpi.

Persoonalliset mittasuhteet aiheuttavat joka tapauksessa yhden huomioitavan seikan: tällä pedolla on sekä pituutta että leveyttä tyypillistä rivisoitinta enemmän, eikä tavanomainen peruskotelo tai kantopussi ole automaattisesti riittävän iso.

Selkeän napakkaa sointia

Akustisesti soitettuna Bison soi maukkaasti ja ilmoille saa kiinteän ja täsmällisen pulttikaulabasson äänen, jossa on mukana aimo annos räyhäkkyyttä alemmalla keskialueella. Soinnissa on pituutta yllin kyllin ja äänet soivat tasavahvasti koko kaulan mitalla.

Vahvistimen kanssa soitettaessa Bison tuottaa sävykkään soinnin, jossa on rakenteellisten yhtäläisyyksien johdosta pohjalla huomattava sukulaisuus Fenderin Jazz-bassoon. Sointikirjo on kuitenkin huomattavasti laajempi ja dynamiikkaakin on reilummin.

Tri-Sonic-mikrofonien perussoinnissa on myös kirpeä ripaus yläkerran sirahdusta, joskin mikrofonien erinomainen sijoittelu ja kytkinsysteemin kautta avautuva sointikirjo suovat mahdollisuuden hyvin monenlaisiin soundeihin. Eri vaihtoehtojen välillä ei ole dramaattisia hypähdyksiä sen paremmin voimakkuuden kuin sävynkään suhteen, mutta jotenkin Burnsilla on onnistuttu saamaan aikaan kahdeksan hyvin perusteltua ja oikeasti toisistaan poikkeavaa vaihtoehtoa. Kun voluumin ja sävyn säätimillä saa vielä lisää ulottuvuutta, voi sanoa että Bison-bassolla kattaa kaikenlaiset sointitarpeet, peukutusjutut poislukien. Onkin hienoa nähdä, että myös tällaisia hiukan vähemmän tunnetuiksi jääneitä vintage-soittimia otetaan uudispainosten kohteeksi. Etenkin tällaisissa tapauksissa, joissa kyseessä on aidosti hieno soitin.

Marvinista Marquee

Burns Marquee ei ole ihan suora toisinto mistään aiemmasta Burns-klassikosta, mutta sukupuu on selkein piirtein silti havaittavissa. Marqueen innoittimena on ollut Marvin, josta ovat peräisin rungon muoto, kaulan piirteet ja mikrofonit. Mikrofonien kytkinsysteemi ja vibramekaniikka ovat siten aivan uutta satoa. Virtaviivaistettu kaulan liitos on sekin uudemman ideoinnin tulosta.

Marqueen runko on veistetty Agathis-puusta, joka on kaukoidän vastine poppelille. Mitoiltaan soitin on kookkaampi kuin Stratocaster, jonka kilpailijaksi Marvin aikanaan suunniteltiin. Kaula on veistetty yhdestä vaahterapalasta ja hiukan oranssiin vivahtava lakka antaa sille mukavaa vintage-sävyä. Omintakeinen lapa ja rungon peri-brittiläinen vihreä maali antavat soittimelle persoonallista olemusta, joka jo sellaisenaan erottaa sen massasta.

Otelauta on tasasyistä ruusupuuta ja siihen upotetut 22 nauhaa on sekä asennettu että viimeistelty oikein mallikkaasti. Tyypillinen Burns-ratkaisu on niin sanotun nollanauhan käyttäminen satulan rinnalla - menetelmä, joka jakaa mielipiteet puolesta ja vastaan.

Kuten sanottua, kaulan liitos on uudenaikaisen suunnittelun tulos ja poissa on Marvinin kookas ja klohno kaulatasku kulmikkaine rungon muotoineen. Tilalla on ruuviliitos tavallisessa standardikoossa ja neljän ruuvin tukena on yhteinen aluslevy.

Marqueen metalliosat ovat hieman harvemmin nähtyä sorttia ja mattapintaiseksi kullatuissa virittimissä on poikkeuksellisen lyhyet akselitapit. Koneistot on valmistanut hollantilainen Van Gent, jonka yhteistyö Burnsin kanssa juontaa jo 1960-luvun alkuvuosista asti.

Myös vibratomekanismi on harvinaisempi tapaus. Vaikka amerikkalaisen Point Classicin valmistama kampipaketti vaikuttaa pikavilkaisulla aivan tavanomaiselta strato-tyyliseltä vibralta, niin tarkemmin tutkiessa selkiää, että kyse on jostain muusta. Kampi on malliltaan kelluva, mutta se ei näytä nojaavaan minkäänlaisiin tukisalkoihin. Jekku selviää, kun kurkistaa vibran pohjalevyn alle. Pohjalevyn alapintaan on nimittäin kiinnitetty kielten suuntaan nähden poikittainen teräspalkki, jossa on kaksi ympyränmuotoista koloa. Runkoon taas on kiinnitetty kaksi korkeudeltaan säädettävää terästappia, joiden taivutettujen päiden varaan pohjalevy loksahtaa sijoilleen. Systeemin valttina on tukipisteiden täsmällisyys ja huonona puolena on kampipaketin korkeussäädön hankaluus. Koko näkyvä osa pakettia on irroitettava säädön ajaksi, jotta terästappeihin pääsee käsiksi.

Vibrakampi itsessään painetaan paikoilleen ja tiukataan pienellä kierreholkilla samaan tapaan kuin Floyd-Rose. Kokeilussa olleen soittimen kampisysteemi oli stemmattu siten, että alaspäin kielet saattoi laskea huoletta aivan löysäksi saakka ja ylöspäin virettä pystyi nostamaan g-kielellä pienen terssin verran eli g:stä h-säveleen asti. Neljällä jousella kuormitettu kampi oli miellyttävän sulava, tuntuman ollessa siellä jossain perinnekammen ja nykyaikaisen veitsilaakeroidun välissä.

Oheinen ote on lainaus Martin Berkan kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 4/2002. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.