Ajankohtaista / pääkirjoitukset

Cream lanseerattiin aikanaan maailman ensimmäisenä superyhtyeenä – kokoonpanona, jonka jokainen jäsen oli tunnettu ja tunnustettu oman soittimensa virtuoosi jo ennen yhteisen bändin perustamista. Sittemmin termiä on kylvetty pellot ja pientareet väärälleen milloin minkäkin orkesterintapaisen yhteydessä. 

Poppi on pelkistetyimmillään yksinkertainen laji. Soinnutus on usein simppeliä, melodiat mieluusti päähän kerrasta tarttuvia ja rytmiikan pitäisi saada kömpelömpikin hahmo tanssahtelemaan jalkoihinsa sotkeutumatta.

Kanadalaissyntyinen kitaristi Nick Johnston pistäytyi hiljattain Suomessa pitämässä ns. klinikkaa, ja vaikkei olisi entuudestaan tuntenut häntä soittajana, niin aika nopeasti kävi ilmi että miehellä on hyvin omintakeinen ja ilmaisuvoimainen tyyli.

Kun artisti astuu yleisön eteen, hänen pitää uskoa itseensä ja siihen, että hän on juuri oikea henkilö oikeassa paikassa ja tekemässä oikeita asioita oikeaan aikaan.

Hendrixin ainoa vierailu Suomessa 50 vuotta sitten, ensimmäinen Ruisrock kesällä 1970, tai samana vuonna ensimmäisenä rock-yhtyeenä Olympia-stadionilla vieraillen Rolling Stonesin keikka ovat olleet vahvasti yhteisöllisiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta voimistavia tapahtumia, joihin osallistuneet muistelevat niitä yhä edelleen.

Ajattomuus on sitä, että jokin vanha kuulostaa edelleen tuoreelta ja pätevältä. Musiikilta, jonka rakenne ja sointi istuvat nykyhetkeen muutenkin kuin pelkän nostalgian voimalla.

Kun tapasin Genelecin perustajan, Ilpo Martikaisen ensimmäisen kerran kansainvälisillä messuilla, häneltä löytyi oman yrityksensä kiireisten vientiponnisteluiden ohessa aikaa ja viitseliäisyyttä vastailla harkiten ja perusteellisesti myös nuoren suomalaistoimittajan puolivalmiisiin kysymyksiin, joista näin jälkikäteen arvioituna on täytynyt kirkkaana paistaa kysyjän akustiikkaan ja kaiuttimiin liittyvien tietojen hentous.

Voisi kuvitella, että dynaaminen mikrofoni on audiolaitehistorian tässä vaiheessa jo sen verran vanha keksintö, että tarinan olennaisimmat käänteet olisi kerrottu ja eri hahmot sivuhenkilöitä myöten kuvattu aina tylsistyttävyyden tuolle puolen asti.

Miksi näin ei sitten kumminkaan ole?