Ajankohtaista / pääkirjoitukset

Netin harrasteryhmissä keskustelee hyvin sekalainen joukko ihmisiä. On vasta hiljan asian pariin löytäneitä, jo pitkään määrätietoisesti syventyneitä, täysverisiä ammattilaisia ja usein myös jo aktiivisen ammattiuransa taakse jättäneitä, kaiken kokeneita konkareita. Kirjo on valtava, mutta erilaisista lähtökohdista huolimatta keskustelijat tuntuvat silti aika usein löytävän toisensa – joko pidemmälle ehtineen neuvoessa aiheeseen vasta tutustuvaa, tai toisen vastaavassa tilanteessa kamppailevan jakaessa yhteistä taakkaa. 

Dialektiikkaan eli vapaasti määriteltynä keskustelun tai jonkin kehitysprosessin etenemistä tarkastelevaan oppiin kuuluu eräänlainen pyhä kolminaisuus. Aluksi on väite eli teesi. Se poikii vastaväitteen, antiteesin. Ja näitä kahta yhteen sovitettaessa syntyy kolmas osanen – synteesi, joka ihanteellisessa tilanteessa sisältää sekä teesin että antiteesin hyvät puolet, mutta ei kummankaan huonoja piirteitä.

Toimiviin asioihin ei kiinnitä huomiota. Kun bussi tai juna tulee ajallaan, siihen vain nousee katsettaan somesta hellittämättä, ellei sitten pääsylipun vilauttaminen vaadi hetkeksi irrottautumista kaiken nielevästä elämänvirrasta.

Olisi mukava ajatus, että koronan hellittäessä keikkapaikkojen ja teattereiden ovet avautuisivat apposelleen ja salit täyttyisivät kulttuurinnälkäänsä sammuttamaan rientävästä kansasta. Ehkä näin käykin, toivotaan. Pahaa en halua povata, mutta miten välttää skeptisyyttä, kun kyyti on toistaiseksi ollut näin kylmää koko tapahtuma-alaa kohtaan.

Joulukuussa 41-vuotiaana kuollut  Alexi Laiho ja tammikuussa 70-vuotiaana menehtynyt Pave Maijanen olivat molemmat musiikillisia esikuvia, joiden vaikutus omaan ikäluokkaan ja nuorempiin soittajapolviin on valtava.

Älylaitteiden kohdalla on luontevaa ajatella, että kaupasta ostetaan vain fyysinen raami, johon käyttäjä asentaa sellaiset toiminnot kuin tarvitsee. Jos koneella tehdään musiikkia, tarvitaan erilaiset kilkkeet kuin tilitoimiston töihin.

Musiikkia voi kuunnella monella tavalla: taustalla muita askareita toimitellessa tai syventyneesti keskittyen, nukahtaakseen rentoutuneena tai virittyäkseen päivän haasteisiin, nauttien konserttisalin arvokkaasta juhlavuudesta tai tempautuen klubin kiihkeisiin pyörteisiin. Jokaiselle edellä mainitulle tavalle – ja kaikille luettelematta jääneillekin – on oma paikkansa ja aikansa.

Se on, vaikka kvartaalin käsite leikkisästi venytettäisiinkin tarkoittamaan neljännesvuosisataa.
Toisaalta sen kuluessa ihmistaimi ehtii varttua aikuiseksi, lankapuhelin muuttua museaaliseksi kapineeksi ja televisio ennätetään julistaa kuolleeksi useampaankin otteeseen.

Tiedetään: tallenne on nykyisin vain käyntikortti, jolla myydään keikat ja keikoilla tienataan ne rahat elämiseen. Mikäs siinä, jos keikat todella tuottavat massia niin rutkasti, että sillä kustannetaan myös nuo ”käyntikortit”, henkilökohtainen ja bändin harjoitusaika, oma ja yhteinen kalusto, vapaapäivät ja lomat…