Kulkemani polku ei ole mitenkään poikkeuksellinen ja juuri siksi jaankin tarinan tässä, mutkia oikoen.
Ajankohtaista / pääkirjoitukset
Voisi kuvitella, että dynaaminen mikrofoni on audiolaitehistorian tässä vaiheessa jo sen verran vanha keksintö, että tarinan olennaisimmat käänteet olisi kerrottu ja eri hahmot sivuhenkilöitä myöten kuvattu aina tylsistyttävyyden tuolle puolen asti.
Miksi näin ei sitten kumminkaan ole?
Kesän mittaan törmäsin useampaankin otteeseen lausumiin joissa todettiin, että fyysisiin äänilevyihin elimellisesti liittynyt ajatus laajemmasta kokonaisuudesta on vanhentunut. Tulevaisuus rakentuu albumien sijaan yksittäisistä kappaleista. Siteeraan tässä vain kahta aiheeseen liittyvää ja tarkoitushakuisesti valittua lähdettä.
Paras kitaravahvistin, efektipedaali, mikrofoni tai virvelirumpu ovat kaikki olemassa, mutta eivät pysyvästi ja muuttumattomina. Jokaisen kapineen sijaluku ranking-listalla riippuu monista tekijöistä, joista mitattavat tekniset ominaisuudet ovat vain osa.
Kun melko tasan 20 vuotta sitten julkaisimme ensimmäisen Riffin, maailma oli kovin eri näköinen. Internet orasti vaatimattomasti ja matkapuhelimia oli käytännössä vain niillä, joiden työ sitä vaati. Tietokoneetkin olivat isoja ja kömpelöitä, eikä kannettavaa raahannut mielellään jalkapatikassa, vaikka mökkireissulle sellaisen saattoi takakonttiin ottaakin.
Erilaisten työtehtävien ja ammattinimikkeiden valikoima muuttuu jatkuvasti. Jääkaappien yleistyttyä ei ole juurikaan ollut enää tarvetta kiertäville jääpala-kauppiaille. 30 vuotta sitten linja-autoissa ja raitiovaunuissa oli vielä rahastajia.
Suuri osa todella merkittävistä keksinnöistä perustuu käytännön tarpeeseen. On ongelma, joka pitää ratkaista.
Sävellys on näkemys. Kuin kuva, jonka taiteilija näkee sielunsa silmillä ja maalaa sitten esiin. Tai kuten hahmo, jonka kuvanveistäjä tietää olevan materiassa jo ennenkuin poistaa sen ympäriltä tarpeettoman aineksen.
Ilmiöillä on taipumus vyöryä alalta toiselle. Jotain olisi siis pitänyt ehkä oivaltaa jo siinä vaiheessa, kun kirjailijoita ei enää pidetty varteenotettavina kirjailijoina elleivät he kirjoittamisen ohessa kyenneet olemaan kiinnostavia ja nokkelasti sanailevia mediapersoonia.
Uskoisin, että tämän lehden lukijat jakavat jokseenkin yhtenäisen käsityksen siitä millainen paikka maailma olisi ilman musiikkia. Se olisi ankeampi, värittömämpi ja ilottomampi.
Esitettävän biisin alkuperä ja luonne olisi hyvä ymmärtää, muuten sitä ei voi lähestyä ja kohdella oikein. Mutta ei alkuperäistä esitystä tarvitse sellaisenaan toistaa vaan siitä voi vallan hyvin tehdä erilaisen, omannäköisensä version. Kyllä Sibelius taipuu steelpannuorkesterille siinä missä Hendrix tai Konstan parempi valssikin. Tarvitaan vain riittävästi tajua eri musiikinlajien erityispiirteistä, oivallusta siitä mitkä asiat voi tehdä toisin ja kuinka samalla säilytetään alkuperäisteoksen ydin.
Pikakahvista tulee kahvia, kun murujen päälle kaataa sopivan määrän kuumaa vettä. Jos kaataa murujen päälle appelsiinimehua tai petroolia, saa jotain ihan muuta.
Aihe nousi mieleen uneliaan rantakaupungin uneliaan hotellin autiosta baarista. Altaalla aivan baarin tuntumassa oleili väkeä pitkin päivää, mutta baarissa kauppa ei käynyt. Musiikki soi, edeskäypä istui pitkästyneenä tiskiin nojaillen, ja aikani bum-ksih-biittiä kuunneltuani arvelinkin ajan olevan kypsä toisenlaiselle musiikille. Kävelin baariin kysymään, otetaanko musiikkitoiveita vastaan ja vastuuhenkilöpä vastaamaan hymyn kera, että jo vain sellainen sopii. Mitä saisi olla?
Tätä viisautta olen monesti lainannut ääneen, vaikka näinkin selkeä mietelmä jää arjen tuoksinassa melko usein tavoittamattomiin.
Ristiriita ihanteellisen teorian ja toteutuvan käytännön välillä kuulunee inhimilliseen elämään, eikä ristiriitaisuus toisaalta ollut käsitteenä mitenkään etäinen henkilölle, jolta mietelmän kuulin.
Olen kiinnittänyt huomiota jatkuvasti huonontuvaan kykyyni sietää sellaisia ääniä, jotka liittyvät niin kiinteästi tiettyihin visuaalisiin elementteihin, ettei niillä ilman tätä kuvallista yhteyttä ole kunnollista omaa merkitystään.
Somessa kiertävä kehotus listata kymmenen kestohyvää äänilevyä osui sitten omallekin kohdalle. Aikani aihetta väistelin, mutta tartuin sitten haasteeseen. Alku sujui lupaavasti, kolme Beatlesia ja perään muita varhaisen nuoruuden ajoista asti levyhyllystä aktiivisesti esiin kaivettavia teoksia.
Tuoreet tilastot kertovat, että vinyylilevyjen myynti on kavunnut Englannissa ennätyslukemiin, kun tarkastellaan kymmenen vuoden periodia.
Joskus aikoinaan omakustanne sisälsi käsitteenä vääjäämättömän ajatuksen jonkun sorttisesta kotikutoisuudesta ja vaatimattomasta teknisestä toteutuksesta. Omakustanteeseen päädyttiin tyypillisesti sen vuoksi, että idea ei kelvannut viralliselle julkaisijalle. Joko eväät kaupalliseen menestykseen arvioitiin kehnoksi, tai sitten taiteellinen sisältö ei vakuuttanut kustantamoa.