Paras kitaravahvistin, efektipedaali, mikrofoni tai virvelirumpu ovat kaikki olemassa, mutta eivät pysyvästi ja muuttumattomina. Jokaisen kapineen sijaluku ranking-listalla riippuu monista tekijöistä, joista mitattavat tekniset ominaisuudet ovat vain osa.
Eivät kuitenkaan mikään mitätön osa, sillä esimerkiksi kapea taajuusalue tai dynamiikka rajoittavat heti laitteen mahdollisia käyttötapoja siinä missä kohtuuttoman suuri pohjakohina tai normeista poikkeavat liitännätkin. Tekniset suoritusarvot ja listattavat ominaisuudet ovatkin oiva tapa luokitella laitteita mahdollisesti käyttökelpoisiin ja oikopäätä hylättäviin. Ne ovat myös yleensä verraten pysyviä, jos jätetään laskuista pois käyttöjärjestelmän tai muun ohjelmiston päivitysten tuomat muutokset.
Joissain tapauksissa mitattavat tekniset arvot palvelevat kuitenkin enemmän tuotannon laadunvalvontaa kuin asiakkaan tarpeita sopivan tuotteen valinnassa. Toisinaan paperilla kovin vaatimattomalta vaikuttava laite nimittäin kuulostaa hämmentävän hyvältä, joskus taas selvän voittajaehdokkaan esimerkilliset suoritusarvot eivät tunnu ilmenevän yhtä vakuuttavina käytännössä.
Usein teknisiä arvoja merkittävämpi tekijä onkin esineen käyttökelpoisuus. Ja se taas on hyvin monitulkintainen määre, jossa henkilökohtaisilla mieltymyksillä on paljon painoa ja arviontitilanne sanelee oman osansa.
Jos esimerkiksi laulaja on tottunut pitelemään aina mikrofonia kädessään, ei kalliimman ja teknisiltä ominaisuuksiltaan paremman studiomikrofonin käyttö sessiossa tuo välttämättä etua – päinvastoin se saattaa aiheuttaa haittaa enemmän kuin hyötyä. Kenties vokalistin ääni saadaan kyllä paremmalla audiolaadulla talteen, mutta jos solisti kipsaa telineessä jököttävän oudon mikrofonin nähdessään, niin talteen saadaan kehnompi performanssi. Eikä sellainen vaihtokauppa ole ainakaan se kuuluisa win-win-tilanne.
Tietyn perustason tulee täyttyä audiolaadun osalta, mutta sen jälkeen innostava ulkomuoto voi olla merkittävämpi etu kuin seuraavat pari desi-beliä parempi suorituskyky jonkin ominaisuuden suhteen.
Kun yksinkertaisen viisarimittarin neula alkaa heilua musiikin tahdissa, ilmiön vaikutus voi olla korvaamaton. Ja mikäli ainoastaan tuotteen teknisellä kehitystasolla olisi merkitystä, ei Fender Telecasterilla soittaisi yksikään ammattilainen enää nykyaikana.
Vaikka parhaimmuus onkin edellä kuvatulla tavalla suhteellinen asia ja riippuu lisäksi myös aina käyttötilanteesta ja -tarkoituksesta, on tietynlainen yleispätevyys silti arvo itsessään sekin.
Bassorumpu lienee niitä harvoja instrumentteja, jolle on perustellusti markkinoilla useitakin erilaisia, juuri siihen käyttöön viriteltyjä mikrofoneja. Vaikka sellaista ei voisi käyttää minkään muun äänilähteen kanssa, niin bassorumpuja tulee eteen niin usein, ettei kyseinen malli jää laatikostoon hapertumaan. Perusteltu ostos siis, mahdollisesti.
Silti jokaista äänilähdettä varten ei ehkä kannata kehittää aivan ikiomaa malliaan ja toisaalta yleispätevästi kaikkien bassoinstrumenttien kanssa mallaavalla mikrofonilla voisi saada kelpo tuloksia myös bassorummun kanssa.
Jotta parhaan jonkin voisi nimetä edes hetkeksi, pitäisi tietää kuka on tekemässä ja mitä hän on tekemässä. Paikkakaan ei ole sivuseikka – mikä hyvänsä akkukäyttöinen vempain pesee jokaisen verkkovirralla toimivan kilpailijansa siellä minne sähkölaitoksen palvelut eivät yllä.
Sitäpaitsi: kahdesta parhaasta parhaampi on se, jonka ostamisen jälkeen jää vielä rahaa ruokaan. Toki vyötä voi usein kiristää ja osamaksuun sopii toisinaan turvautua, mutta ymmärtänette.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.