Pääkirjoitukset

Syyskauden alkajaisiksi avattua Helsingin musiikkitaloa on ehditty jo ylistää ja moittia, niin arkkitehtuurin kuin ohjelmapolitiikankin suhteen. Ylistäjät toteavat äärimmäisyyksissään, että vihdoinkin koko kulttuurikentän toive on toteutunut ja pulinat pois.

Suomessa opintonsa päättää vuosittain noin 9000 eri alojen insinööriä. Lisäksi erilaisia tietotekniikan ammattilaisia, teollisia muotoilijoita ja muita luovia innovatiivisia kykyjä pukkaa paperit kourassa ulos opinahjoista ympäri Suomea.
Joukossa on huomattava määrä musiikin harrastajia kuuntelijoista ja omaksi ilokseen soittelijoista ammattilaisiin saakka. Miten siis selittyy se, että muutamaa poikkeusta lukuunottamatta Suomessa ei suunnitella eikä valmisteta vientikelpoisia musiikkilaitteita?

Radiota kuuntelemalla on mahdollista seurata musiikin trendejä ainakin joiltain osin. Ilahduttavaa on, että vastoin usein kuultua marmatusta niitä aidosti hyviäkin kappaleita sävelletään yhä edelleen, ja toisinaan ne pääsevät jopa radioon. Jääkö niistä ainutkaan elämään syntyvuottaan pitempään selviää sitten kyllä ajan oloon. Veikkaan ettei monikaan, vaikka jokaisen sukupolven ikiomaa nostalgian kaipuuta ei sovikaan vähätellä kestohittien kannatuksen osatekijänä.

En varsinaisesti osaa valokuvata, mutta kiitos digikameran, olen päässyt näppäilyn makuun. Pokkari on käytössä etupäässä lomilla ja jonkun verran arjessa, vaikka paljon enemmänkin voisi kaikenlaista tallentaa. Säätöjä en hallitse, automatiikkaan luotan noviisin puhdasotsaisuudella, ja useimmiten se pelaakin aika mukavasti.

Sanotaan, että musiikki yhdistää yli rajojen. Ja moni omakin havainto tukee väittämää. Muistan svengailleeni sujuvasti umpimustan afrikkalaisen funk-bändin tahtiin ymmärtämättä lauletusta tekstistä sanaakaan, eikä Malandon tango-orkesterin espanjankielinen lyriikkakaan auennut, vaikka musiikki itsessään osui positiivisella tavalla suoraan hermoon ja ytimeen.

Erilaisia keskustelupalstoja lukiessa voi huomata ainakin muutaman yleisen piirteen, jotka liittyvät erilaisten asioiden arviointiin. Se on arvion muodostuminen voimakkaasti sen pohjalta, millaisen elämyksen arvioinnin kohde on tuottanut arvion kirjoittajalle, tai millaiseksi kirjoittaja olettaa arvioinnin kohteen hajanaisten, lähinnä kuulopuheisiin ja kolmannen käden tietoihin perustuen.

Eräältä radioasemalta tulee lauantaiaamuisin akustista musiikkia. Tarkemmin sanoen unplugged-tyyppistä akustista musiikkia. Sellaista, jossa bändin basisti vaihtaa umpilankkunsa aktiivielektroniikalla ladattuun puoliakustiseen soittimeen, kitaristi jättää stäkkinsä syrjään, luopuu täyssähköisestä kepistään ja koppaa syliinsä sen sijaan pietsomikitetyn kitaran soittaakseen suoraan linjaan…

Kolmen pallon, keilan tai renkaan pitäminen samanaikaisesti liikkeessä – ja vuorotellen ilmassa – saattaa onnistua tavalliselta tallaajaltakin, kunhan asiaa harjoittelee kyllin uutterasti jonkin aikaa. Jos mielii kutsua itseään jonkunmoiseksi jonglööriksi, on asianmukaista hallita ainakin viiden esineen vuoroheittely.

Liian raju korjausliike on usein syynä, kun ajoneuvo ampaisee tieltä. Tapahtumaa edeltää lievä huolimattomuus tai yllättävä käänne, ja paniikkireaktio on ehkä oikean suuntainen, mutta hallitsematon. Usein kaiketi vielä niin, että ensimmäisen korjausliikkeen jälkeen tehdään perään pakon sanelemana toinen ja kolmaskin, kunnes tilanne karkaa lopullisesti käsistä ja pöpelikössä rytisee.

Koneilla on ainakin kolme merkittävää ominaisuutta, jotka saavat ihmisen kadehtimaan: voima, kyky toistaa täsmällisesti samalla tavalla jokin asia erehtymättä, sekä nopeus…

Äänittäminen muistuttaa kokkaamista. Kyllä jopa niinkin yksinkertaisen ruokalajin kuin munakkaan voi valmistaa aika monella eri tavalla herkulliseksi, joskin sen voi myös pilata pahanpäiväisesti joko silkalla tunaroinnilla tai yltiöpäisiin kokeiluihin sortumalla. Onnistumisen kannalta on ratkaisevaa ymmärtää raaka-aineiden, välineiden, menetelmien ja tavoitellun lopputuloksen vuorovaikutus.

Tähän aikaan keväästä tuhannet nuoret pohtivat tulevaa elämänuraansa ja täyttävät hakupapereita eri oppilaitoksiin, myös taideaineiden koulutukseen. Näissä pohdinnoissa media on sangen hohdokas ja vetovoimainen sana, luovat alat käsitteenä vienosti taianomainen ja sopivasti epämääräinen, kerrassaan houkutteleva käsite. Ja koulutusta näille sektoreille kyllä on tarjolla vaikka lampaat söisivät.

Tekniikan kehitys teki muusikoista yleisesti myös äänittäjiä ja äänittäjistä myös äänitteiden masteroijia. Internet taas avasi mahdollisuuden tuupata aikaansaannokset kaikkien nähtäväksi ilman levy-yhtiöitä ja jakeluketjuja. Suuren demokratisoitumisen hyvät puolet ovat niin ilmeisiä, ettei niistä tässä sen enempää. Sen sijaan kurkistan kuun pimeälle puolelle, jossa on vielä paljon luotaamatonta seutua.

Syksyn mittaan on ollut mahdollista seurata televisiosta useampaakin erilaista kykykilpailua ja ajoittain näin teinkin. Suomen paras kuoro -ohjelmasarja marssitti TV-studioon eteviä kuoroja yhden toisensa perään, kun taas Talent-kisaan osallistui todella sekalaisia kykyjensä mittaajia mitä erikoisemmilla esityksillä.

AudioVisual 2009 -messuilla tuli jälleen tavattua sekä vanhoja tuttuja että solmittua uusia tuttavuuksia. Keskusteluiden aiheet lainehtivat äärestä laitaan, mutta melko monen kanssa pähkäiltiin musiikkistudioiden tulevaisuutta. Uusia äänipajoja tuntuu nousevan yhä kiihtyvällä vauhdilla, mutta samaan aikaan se perinteinen päätuote – äänilevy – on heikoilla.

Mitä pienempiä poikia kentällä hyörii, tai mitä alempi sarjataso on miesten palloilussa kyseessä sen selvemmin voi havaita yhden asian: pelivuoro on vain sillä jolla on pallo. Hänen lisäkseen kisailuun osallistuvat vain ne vastapuolen pelaajat, jotka koettavat parhaillaan riistää pelivälinettä itselleen.

Keväisen piratismikeskustelun erään vaiheen käynnisti toimittaja Tuulikki Laineen kirjoitus HS:n yleisönosastossa 21.4.2009. Viestin keskeinen ajatus oli, että piratismi on tullut jäädäkseen ja se tulisi myös sallia. Laittoman toiminnan laillistamiseksi hän esitti joukon perusteita, joita on jo kommentoitu julkisuudessa laajalti, mutta enpä malta olla työntämättä lusikkaani samaan soppaan.

Helsinkiin puuhataan syksyksi Kirjamessujen kylkeen musiikkimessuja. Sellaisia jotka kokoaisivat kaikki alalla toimivat yhteen – niin valmiin musiikin kuuntelijat kuin soittajatkin. Ajatus sisältää yhteisen nimittäjän, musiikin, mutta pyöritteleepä asiaa miten päin hyvänsä niin melko hankalalta näyttää. Sanan sisältö kun vaihtuu ihan toisenlaiseksi siitä riippuen kummalta suunnalta sitä katsoo.

Usein on kätevää käsitellä jotakin asiaa tarkastelemalla samankaltaista tilannetta jossakin muussa ympäristössä. Vaikkapa nyt sitten hinnan ja laadun paljon puhuttua suhdetta. Sehän nousee esiin tämän tästä, kun kansalainen itsekseen puntaroi sopivan arkijuuston valintaa marketissa.

Länsimaisen musiikin estetiikka löytää muotonsa 12 nimetyn sävelen puitteissa. Laaja glissando tai nopea liuku suunnasta tahi toisesta johonkin näistä ei sanottavammin laajenna sävelavaruutta, joka vaikuttaa sellaisenaan varsin suppealta. Silti nuo 12 säveltä eivät useinkaan mahdu keskenään leikkimään sulavasti samaan aikaan vaan niiden joukosta on valikoitava jokin soveltuva otos ilmaisun kieleksi. Niinpä kahdeksan säveltä riittää perussävellajiksi, tai viisi pentatonista asteikkoa varten