Liian raju korjausliike on usein syynä, kun ajoneuvo ampaisee tieltä. Tapahtumaa edeltää lievä huolimattomuus tai yllättävä käänne, ja paniikkireaktio on ehkä oikean suuntainen, mutta hallitsematon. Usein kaiketi vielä niin, että ensimmäisen korjausliikkeen jälkeen tehdään perään pakon sanelemana toinen ja kolmaskin, kunnes tilanne karkaa lopullisesti käsistä ja pöpelikössä rytisee.
Samantyyppinen ilmiö ei ole tavaton äänitystoimissakaan. Mutta toisin kuin autolla äkkiliukkaille päädyttäessä, äänittäessä voisi kuitenkin usein korjata tilanteen alkusyytä ennen onnetonta sivuluisua. Keikkatallenteet ja suorat lähetykset pois lukien, tietystikin.
Autoilijapolon on selviydyttävä tilanteessa ilman peruutusaskelia ja uusintaa. Eikä äänittäjälläkään ole varsinaisesti aikakonetta käytössään, mutta sen sijaan kylläkin usein mahdollisuus viheltää peli hetkeksi seis. Aikalisän puitteissa ongelmalliseen paikkaan sijoitetulle mikrofonille voi sitten hakea parempaa asemaa, vaihtaa sen kenties toisen malliseen, tai pyytää vaikka rumpalia virittämään rummut. Kenties voi antaa laulajalle aikaa avata ääntä rauhassa, hakea sopivaa monitorimiksausta vireisyyden kohentamiseksi, tai tuulettaa studio ilmaston raikastamiseksi.
Väitän, että näillä toimenpiteillä voisi useinkin välttää yltiöpäisiksi lipsahtavat jälkikorjausliikkeet ekvalisaattorilla ja luonnottomiin mittoihin paisuneet täsmäykset vireen, taimauksen tai dynamiikan jälkisäädössä.
Harmi kyllä, en voi nojata studiopäiväkirjaan tai muuhun vuosien varrella kerättyyn tilastotietoon erilaisten korjausten ja editointien todellisesta hyödystä verrattuna niihin käytettyyn aikaan suhteutettuna saavutettuun taiteelliseen arvoon. Uskallan kuitenkin sanoa, että useimmissa tapauksissa tällainen taselaskelma näyttää loppulukemana murheellisia lukuja. Se mikä alkaa tinkimättömän laadun vaalimisen nimissä voi huomaamatta muuttua yhdentekeväksi pikkuasioiden nysväämiseksi, jonka päättyessä osalliset ovat väsyneitä, mutta onnettomia.
Työkalut ovat käyttämistä varten, ilman muuta. Mutta aina työkalujen paljous tai käytön rajuus ei korreloi syntyvän laadun kanssa positiivisesti vaan jopa käänteisesti. Mikrofonin siirtäminen suotuisampaan paikkaan voi kaikessa yksinkertaisuudessaan ratkaista kaikki ne pulmat, joihin jälkityöstö tarjoaa ainoastaan maskeerauksen kaltaista helpotusta.
Jos session aikana alkaa tuntua siltä, että ruuvaamiseen tarvitaan yhä vain lisää välineitä ja laitteiden säätövarat tuntuvat liian kapoisilta, voi olla paikallaan tutkia alkutilannetta uudella korvalla. Kuulostaako äänilähde varmasti hyvältä siinä tilassa ja paikassa johon se on sijoitettu? Onko mikrofoni tarkoitukseen kelpaavaa mallia ja takuulla ehjä? Entä, onko se sijoitettu ja suunnattu parhaalla mahdollisella tavalla? Onko myös kuuntelu varmasti luotettava?
Kaikki se mikä saadaan alkuasetelmassa kohdalleen viidessä minuutissa, säästää jälkityöstöstä viisi tuntia. Ja kaikki se vaivannäkö, jolla muusikot saadaan soittamaan vapautuneemmin ja paremmin maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti sillä, ettei korjausliikkeitä tarvitse lainkaan tehdä, tai ainakin ne ovat loivempia.
Tuloksena on toisin sanottuna parempaa musiikkia nautittavammilla soundeilla.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
p.s.
Tämän numeron yhteydessä on paikallaan kiittää toimittajaamme Ari-Jukka Syrjästä viiden vuoden yhteisestä taipaleesta Riffin parissa. Vielä muutama A-J:n kirjoittama testiartikkeli odottaa julkaisuaan, mutta tässä yhteydessä toivotan jo itseni – ja varmasti myös lukijoiden puolesta – menestystä A-J:lle uudessa elämänvaiheessa.