Kanadalaissyntyinen kitaristi Nick Johnston pistäytyi hiljattain Suomessa pitämässä ns. klinikkaa, ja vaikkei olisi entuudestaan tuntenut häntä soittajana, niin aika nopeasti kävi ilmi että miehellä on hyvin omintakeinen ja ilmaisuvoimainen tyyli.
Kitara, piuha ja vahvistin muodostavat toimivan kolmiyhteyden, jota Johnston ei pedaaleilla tai muilla ulkoisilla laitteilla muuksi muokkaa.
Kitaran volumesäädintä hän sen sijaan käyttää ahkerasti ja vieläkin vikkelämmin käsi veivaa strato-johdannaisen mikrofonikytkintä, jolla Johnston poimii taidokkaasti esiin valikoituja säveliä. Nopea demonstraa-tio selvensi senkin, että hermoston ytimiin saakka harjoiteltuna tämä hieman harvinaisempi kytkimen käyttö tuottaa hieman samantapaisia muutoksia soinnissa kuin mitä wah-pedaalin polkeminen tai jokin muu filtteri voisi kenties saada aikaan. Asiaa ei vain niin helposti tule ajatelleeksi, vaikka eri asemiin sijoitettujen mikrofonien erilainen sointi olisikin hyvin tiedossa – niitä kun ei useinkaan tuolla tavalla vekslata soiton lomassa vaan mikkivalinnat tehdään pitemmäksi aikaa kerrallaan.
Tämä ei kuitenkaan ollut klinikan mielenkiintoisin anti.
Eikä sekään, miten ikänsä vibrakammellista kitaraa soittanut Johnston oli jossain vaiheessa päättänyt luopua fyysisestä kammesta, koska ”käsi jämähti siihen roikkumaan”, ja ryhtynyt sitten veivaamaan alapuolen koukkaukset ja sointujen huojuttelut tarraamalla suoraan kiinni tallan takaosaan.
Mielenkiintoisin ajatus tuli mielestäni esiin klinikan inter-aktiivisessa osuudessa, kun Johnston vastasi oman soittotyylinsä kehittymistä koskevaan kysymykseen.
Mitään sellaista tiettyä kohtaa ei kuulemma ollut, jossa hän olisi tietoisesti päättänyt ryhtyä kehittämään omaa persoonallista ilmaisuaan. Pikemminkin se on ollut vain johdonmukaista seurausta hänen lähtökohdistaan – soittokiinnostuksen herätessä rahaa oli vaatimattomaan sähkökitaraan ja vaatimattomaan vahvistimeen, ei muuhun. Ei edes soittotunteihin.
Johnston kertoi tajunneensa jo varhain, ettei noilla vehkeillä saa aikaan levyiltä tuttuja kitarakunkkujen mahtisoundeja, eikä hänen harjoittelusinnillään koskaan opittaisi myöskään niitä teknisiä taitoja, joilla muut kilpailivat. Esikuvien kopioimisen sijaan piti keksiä jotain muuta, esimerkiksi laittaa jokin levy soimaan ja jammailla siinä mukana sitten ihan omiaan.
Halu oppia oli kova, mutta vielä palavammaksi muodostui tarve tehdä omaa musiikkia. Ja kumpikin päämäärä vaatii yhteistä kieltä, jolla kommunikoida muiden muusikoiden kanssa. Niinpä Johnston opiskeli omin päin musiikin teorian. Huomioida kannattaa, ettei tuohon aikaan internetistä ollut vetoapua, mutta onneksi kotikaupungissa oli hyvin varusteltu kirjasto, jossa saattoi viettää aikaa tietoa hankkien. Ja se avarsi osaltaan jälleen näköaloja ja laajensi oman tyylin sanastoa. Kierre oli voimistuva ja se vei hyvään suuntaan.
Vaikka syyn ja seurauksen suhde on Johnstonin tarinassa lähinnä vallitsevien olojen ankaraa velvoitetta, niin sittenkään tässä ei liikuta kovin kaukana toisen omaperäisen kitaramestarin, Mattias IA Eklundhin, usein lausumasta ajatuksesta: ”Kasvata itse omat viiksesi!”
Se on tyrmäävä käsky soittajalle iästä ja kokemuksesta riippumatta, mutta samalla lempeä neuvo, joka vapauttaa turhasta painolastista. Ei ole pakko kuulostaa Claptonilta, Vailta tai Johnstonilta – olemalla oma itsensä voi löytää asioita, jotka ovat mielenkiintoisempia kuin täydellisyyttä hipovinkaan kloonaus. Se jäljittelyn kohde kun jatkaa elämäänsä jo kumminkin eteenpäin ja on aina askeleen tai kaksi edellä.
Tämän numeron haastatteluiden joukosta muuten löytyvät myös Eklundhin tuoreet kuulumiset.
Johnstonin maukkaaseen soittoon puolestaan pääsee tutustumaan vaikkapa youtubessa The Last Deals of Dead Man -biisin videon kautta (julkaisija MusicOff.com).
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja
Tämä pääkirjoitus on julkaistu Riffin printtinumerossa 3/2018.
Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.