Ashdown esitteli kesän NAMM-showssa liudan uusia bassovahvistimia ja -etuasteita. Studio Tweed -bassokombot juhlistavat valmistajan 25-vuotistaivalta.
Ajankohtaista / tuoteuutiset
Kemper esitteli pari vuotta sitten Kone-kaiuttimen sekä Cabinet-kaapin. Nyt saksalaisvalmistaja on julkistanut kyseisestä kokoäänialue-kaiuttimesta kevyemmän version nimeltään Kone Neo, joka on tarkoitettu asennettavaksi eri valmistajien kaappeihin, mikäli niitä käytetään Profiler PowerRack- ja PowerHead-laitteiden kanssa.
Smashing Pumpkins -yhtyeen raskaampien tunnelmien tulkiksi suunnitellun Billy Corgan Z-Onen leppärunkoa on kevennetty kahdella ontolla kammiolla, jotka sijaitsevat sarvien tuntumassa pleksin piilosssa. Reverendiltä kerrotaan, että painon keventymisen lisäksi kammioiden resonanssit tuovat sointiin maukasta lisäsävyä.
Yhteensä 24 tulokanavaa ja sama määrä lähtöjä tekee EVO 16 -interfacesta mittaviinkin sessioihin soveltuvan työkalun, vaikka laite sijoittuukin Audientin huokeamman hintaluokan mallisarjaan.
Valmistajansa kotipaikan mukaan nimetty Ridgeland (Etelä-Carolina, USA) on kokonaan uusi virvelimallisto, jonka soundia kehutaan lämpimäksi, lujaksi ja vahvaksi.
Yamahan uutuuksiin kuuluu pidemmälle kehitetty versio parin vuoden takaisesta SLB300 Silent Bass -mallista. Uusi SLB300PRO edustaa valmistajan Silent Bass -kehityksen huippua. Niinpä soittimen soundi ja soitettavuus on räätälöity mahdollisimman lähelle akustista kontrabassoa.
Moogin Mavis on valmistajansa uusin edullisen hintaluokan analogisyntetisaattori. Semimodulaarinen laite toimitetaan itsekoottavana rakennussarjana, joka ei vaadi kasaajaltaan kolvaamista tai aikaisempaa kokemusta elektroniikkasarjojen rakentamisesta.
Wamplerin uusi minipedaali Moxie perustuu Ibanez Tube Screamer -malliin TS10, mutta se on valmistajan mukaan soundeiltaan alkuperäistä monipuolisempi.
Aivan luonnonpuhdasta tai tarvittaessa vahvasti muokattua bassosoundia lupailee Carvin uuden BX1-etuvahvistimen anniksi. Ja kaikkea tuolta väliltä, luonnollisestikin.
Ibanezin uutuuksiin kuuluu AEG-sarjan akustinen bassokitara.
Duesenbergin uusin kitaramalli on Falken. Sen suunnittelussa on pyritty siihen, että kitara kestäisi mahdollisimman hyvin keikkailevan kitaristin käsissä.
Eventiden Eurorack-instrumentti/sekvensseri Misha lähestyy soittamista ja melodioiden luontia intervallien kautta. Sitä voidaan soittaa suoraan etulaidan näppäimillä, koskettimilstolla, tai vaikkapa tietokoneen näppäimistöllä. Livesoiton lisäksi laitteella voidaan tallentaa kuvioita muokattaviksi monin eri tavoin.
Brittiläisen Origin Effectsin uusin pedaali on valmistajan näkemys Tube Screamer -tyylisestä low gain -säröstä.
Presonus on lisännyt Eris-mallistoon uuden aktiivisen monitoriparin, jota voi käyttää joko kaapelikytkennällä tai langattomasti.
Epiphone on julkistanut uuden Power Players -malliston, jonka puitteissa se tarjoaa soittoharrastustaan aloittavien nuorten käteen sopivia soittimia. Valmistaja kehuu näiden kitaroiden kuulostavan paremmalta ja pysyvän paremmin vireessä kuin tyypillisten ”student”-mallien.
Darkglassin Microtubes B1K CMOS Bass Overdrive nostaa hattua yhdelle valmistajansa kuuluisimmista säröpiireistä. Kompakti ja päällisin puolin pelkistetty pedaaliuutuus yllättää monipuolisilla säätömahdollisuuksillaan.
Ranskalaisvalmistajan basistille suunnattu esivahvistinpedaali noudattaa laitteen kitaraversiosta tuttua konseptia.
Martinin kitaratehdas aloitti konserttikokoisen ukulelen valmistamisen jo vuonna 1925. Tämän vuoden uutuuksiin kuuluva nelikielinen C1 Uke onkin juuri tätä kokoluokkaa.
Markbass tuo markkinoille uuden MB58R-bassovahvistimien ja -kaappien sarjan. Mallisto sisältää kaikkiaan 20 uutta bassokaappia, kahdeksan komboa ja yhden nupin.
Gibsonin nykyisin omistaman MesaBoogien uusin malli on pienempi versio California Tweed 6V6 4:40-vahvistimesta.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- …
- seuraava ›
- viimeinen »