Nayteikkuna

Genelec The Ones – rima on jälleen korkeammalla!

Kesän 2017 korvilla esitelty The Ones -sarja on kerännyt jo kosolti huomiota ja roppakaupalla kansainvälisiä tunnustus-palkintoja. Odotukset olivat kovat, kun rahtiliike tammikuussa roudasi ovensuuhun kokeiluparin messevässä vanerilaatikossa.

Kolmesta eri kaiutinmallista koostuva The Ones on poikkeuksellinen tuotesarja monessakin mielessä. Kolmitie-kaiut-timiksi ne ovat ensinnäkin ulkomitoiltaan häkellyttävän näppärän kokoisia. Pienin malli, 8331 mahtuu mainiosti tietokoneen ympärille kootun työpisteen kalustoon, mutta riittää äänivaroiltaan kohtuullisen työhuonetarkkaamonkin tarpeisiin. Kokeiluun saatu 8341 toimittaa jo keskikokoisen studion pääkuuntelun virkaa sellaisenaan tai tarvittaessa erillisellä sub-wooferilla tuettuna. Ja malli 8351 perheen järeimpänä vastaa sitten jo ison studion vaatimuksia.
Huomionarvoista on sekin, että koaksiaalinen periaate toteutuu näissä kaiuttimissa koko toistoalueella ja samalla myös sanan varsinaisessa merkityksessä – elementit on todella sijoitettu samankeskisesti ja ne muodostavat akustisesti yhden yhteisen äänipisteen.
Tämä tuo merkittäviä etuja kuunteluun, eikä vastaavaa ole ennen Geneleciä tarjonnut kukaan.

•••

Näin alkaa käyttökokeisiin perustuva testiartikkeli, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 1/2018.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

15.02.2018
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy