Nayteikkuna

Ikimuistoiset sessiot – Anssi Kippo

änitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Vuorossa on tällä kertaa Anssi Kippo, raskaan musiikin tekoon erikoistuneen Astia-studion isäntä.

Kipon ja Children of Bodomin yhteistyö alkoi jo kauan sitten:
– Kirkon pommisuojan ovelle koputtaa kaksi pitkätukkaista teiniä: ”Me ollaan Stadista, me halutaan tulla tekeen demo. Soita mitä oot tehny!” Soitin heille Soulset-yhtyeen albumia, jonka olin just tehnyt 16-raitanauhurilla.

Tanakka soundi vakuutti nuoret pitkätukat. Anssi muistelee kuinka poikien soittotaito ja biisien taso tekivät puolestaan häneen suuren vaikutuksen. Demo tehtiin ja siitä jäi päälle kutina, että olisihan se kiva tehdä enemmänkin. Vuoden päästä puhelin soi uuden demon merkeissä. Sitten tehtiin jo levyä, ja seuraava askel oli keikkojen miksaus.

Pesti alkoi Helsingin Lepakkoluolassa, jossa myös yhtye soitti ensimmäistä kertaa. Pääbändinä oli norjalainen Dimmu Borgir. Seuraavat neljä vuotta Kippo huolehti miksaamisesta ja välillä oli oltava myös kiertuemanageri, teknikko, valomies ja kuski – taittuihan matka luonnollisesti juuri hänen bussillaan. Paitamyyjäksi ja turvamieheksi ei sentään tarvinnut ryhtyä. Keikkailun ohessa Kippo myös tuotti ja äänitti yhtyeen tuon ajan levyt, joista hän nostaa esiin erityisesti Hate Crew Deathroll -albumin.

– Se on levy, jossa räyhäkkyys ja meininki on niin hyvin kohdallaan, että omalla kohdalla harvoin tulee vastaan. Ei haettu vain sitä oikeinsoittoa, vaan joka nuotissa piti olla kunnon raivo ja energia. Ei nysvätty, vaikka jouduttiinkin aika paljon hinkkaamaan.

COBin ohessa Anssi Kippo poimii muistojensa albumista esiin Teräsbetonin levyn ”Metallitotuus”. Bändillä oli ideoita, mutta tarvittiin juuri sopiva tuottaja luotsaamaan ryhmä perille: Warner Musicilta otettiin Kippoon yhteyttä, oli löytynyt lupaava hevibändi. Ei ollut kuitenkaan varmuutta onko kyseessä vuoden kovin vai huonoin juttu.

Yhtye ei ollut Kipolle tuttu, mutta sen netissä julkaisemat demot olivat aiheuttaneet pinnan alla jo jonkin asteista kuplintaa. Piti oikein matkata Helsinkiin tuotantopalaveriin, mikä oli aika harvinaista.

– Alku on aina sellasta, ettei bändi oikein tiedä, mihin kiinnittää huomiota ja sitten tulee tämmönen hassu pitkätukka, että ”Ehei! Ei näin! Kuunteletko yhtään mitä esimerkiksi tuo rumpali soittaa? Pitäiskös vähän keskittyä siihen?” Sitäkin siellä opeteltiin, muistelee Anssi Kippo.

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Ei myöskään Ensiferum, joka Anssi Kipon mukaan nauttii aivan liian pientä suo-siota kotimaassaan. Tämä on helppo uskoa pelkästään vilkaisemalla bändin kiertueaikatauluja. Haastattelua varten Kippo kaivoi esiin muistoja Ensiferumin One Man Army -levyn teosta.
– Meidän rumpuhuoneessa ei ole tarvinnut vuosikausiin käyttää mitään keinotekoisia kaikuja. Siellä on se ”Bonham-soundi” valmiina. 

Tämä lainaus on julkaistu näytteenä Misha Koivusen toimittamasta artikkelista samana päivänä kuin kyseinen printtinumero on ilmestynyt. Juttu on sittemmin avattu tälle sivustolle kokonaisuudessaan ja se löytyy tämän linkin kautta.   

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

02.12.2015
|
Misha Koivunen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy