Ikimuistoiset sessiot – Lasse Kurki

|
Image

Äänitteitä, jotka kansa tuntee. Tuottajia, jotka ovat jääneet usein taustahahmoksi. Mielenkiintoisia tarinoita siitä, miten asiat johtivat toisiin asioihin ja päädyttiin ratkaisuihin. Kertojana on tällä kertaa Lasse Kurki, joka kaivoi muistojensa kätköistä esiin Egotripin ja Anna Puun lisäksi Ipanapa 1 -levyn sessiomuistot.

Työskentely Egotripin kanssa oli Lasse Kurjelle neljän albumin mittainen rupeama. Matkustaja oli periodin toinen etappi, levy joka lopulta nosti Egotripin Suomen ykkösbändien joukkoon.

Yhtyeen ensimmäinen hitti oli 1997 julkaistu Unihiekkaa, jossa jo väreili lupaus jostain suuremmasta. Vaikka seuraavalta Alter Ego -albumiltakin lohkesi yksittäinen hitti, bändi ei vielä kiilannut kunnolla eturiviin. Keikkaa riitti, mutta levymyynnit pyörivät viiden-kuuden tuhannen lukemissa.

Lasse Kurki hyppäsi mukaan Helsinki – Hollola -levyllä. Ilmassa oli toive, josko tässä nyt syntyisi viimein Se Albumi. Mutta ei. Vielä tarvittiin yksi levy ja vasta Matkustaja teki sen, mitä oli odotettu ja mitä odottaessa oli jo ehditty turhautua. Kurki tietää mikä aiheutti muutoksen.
– Suurelta osin kyse Älä koskaan ikinä -biisistä, josta tuli iso hitti. Mutta se oli myös levy, jolla bändi meni syvemmälle lyriikoissaan ja onnistui tekemään musaa, joka puhutteli ilman, että olisi ollut jotenkin vain älyllisesti pikkunäppärää tai sävelteknisesti oivaltavaa.

Albumia suunniteltaessa luotiin pari dogmaa, joiden mukaan toimitaan. Ensimmäinen oli, että mennään biisin ehdoilla eikä välitetä mitä muut sanovat. Toinen, että albumista ei tehdä mitenkään ”supermiksattua”, sillä edellinen oli ollut turboahdettu kovaääninen kitaralevy.
– Eipä silleen, että oltais joskus välitettykään muiden mielipiteistä. Mutta nyt ei välitetty mistään. Siellä oli kuitenkin esimerkiksi Pakkasukko, josta tehtiin kasiraiturilla demo treeniksellä. Rummut yhdellä raidalla ja diggailtiin, että tää kuulostaa ihan sairaan hyvältä. Äänitetään vähän tavaraa vaan päälle ja sillä hyvä. 

Näin alkaa Misha Koivusen toimittama artikkeli, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin printtinumerossa 3/2016.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.