Kuoppiksella on rokkivaihde päällä!

|
Image

Sami ”Kuoppis” Kuoppamäellä on viime aikoina homman nimenä ollut rock’n’roll. All-around sessiomiehenä tunnettua rumputaiteilijaa on pitänyt kiireisenä viimeisen kahden vuoden ajan enimmäkseen parikin rokkibändiä; Von Hertzen Brothers ja Ellips. Myös Kingston Wallin musiikki on soinut pitkästä aikaa JJylli, Kuoppis & Brothers Von Hertzen -kokoonpanon esittämänä.

 

Vaikka Kuoppis taipuu musiikillisesti moneen muotoon ja häntä työllistävät mitä moninaisemmat projektit, toteaa hän että ainahan sitä on jollain tavalla rokkivaihde päällä. Kun koko soittohomma on aikoinaan lähtenyt rokista liikkeelle, niin aina siihen jollain tavalla palaa.

– Meillä on kotona musailtu paljon, mutta kun se sitten kolahti kunnolla ja aloin itse soittamaan muiden kanssa, veivattiin rokkia.

Nuorelle Kuoppikselle bändihommien hienoimpia puolia oli päästä treenikämpälle muhimaan ja tekemään musaa nimenomaan muiden kanssa. Musiikkia sosiaalisin perustein. Sama fiilis on yhä päällä, kaikkien sessiovuosien jälkeenkin.

– Kiva tuntea olevansa enemmän kuin joku osaaja joka hoitaa homman. Sä oletkin yksi tyypeistä.
Kuoppis vertaa, että muissa toimissa – kuten teatterissa – ollaan enemmän siinä ammatissa. Vähän kuin virkanimikkeenä. Bändiympäristössä taas ollaan tyyppinä mukana ja asiaan liittyy musan lisäksi muutakin sosiaalista. Kiertävä yhtye on täysin omanlainen työyhteisönsä, koska siinä vietetään paljon aikaa yhdessä myös soittamisen ulkopuolella.

Onko rokin paukutusta ollut ikävä?
– On ja ei. Kyllä mä tykkään edelleen soittaa kaikkea – pääasia että musa soi. Se on aina hauskaa, kun on erilaisia tilanteita ja tiettyä svengiä. Mutta onhan rokin tekemisessä bändinä oma juttunsa. Tehdään sitä yhdessä ja viedään niitä biisejä syvemmälle. Musan lisäksi on hirveesti kiinni siitä, millaista on olla niiden ihmisten kanssa. Sitä on ollut ikävä.

•••

Näin alkaa Misha Koivusen toimittama haastattelu, josta selviää kuinka Von Hertzen Brothersista edettiin Kingston Wallin juhlakiertueelle ja kuinka Ellips astui mukaan kuvioon. Hanki itsellesi Riffin printti-numero 4/2019 ja pääset lukemaan jutun kokonaisuudessan.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Asiaa musiikista ja tekniikasta jo vuodesta 1996!