Nayteikkuna

Rintanen & Pitkänen – kaksi aika veijaria!

Rokkikonkari Mikko Rintanen ei ole paistatellut koko pitkää uraansa kirkkaimmassa valokeilassa. Kuitenkin yllättävän usein hänen paikkansa on löytynyt sen välittömästä läheisyydestä, kiipparien takaa tai kitara kaulassa – Royalsista Wigwamiin, Hectorista Hurriganesiin. Se on tarina 1970-luvusta, joka ei koskaan päättynyt.

Juho Pitkänen puolestaan löysi oman äänensä trubaduurikeikkojen myötä. Niin syntyi Kihara-taiteilijanimi ja levyllinen omia lauluja. Sen myötä monitaitoinen ammattikitaristi oli valmis karistamaan Hendrix-viitan harteiltaan.

 

Mikko Rintasella (s. 1958) on yhä tallella piirros, jonka hän on taiteillut kolmevuotiaana kotonaan, 1960-luvun alun Vaasassa. Piirros esittää soittajaa kitaroineen, ja kuvassa erottuvat soittimen yksityiskohdat virityskoneistoja myöten. Näky muusikkoudesta oli iskostunut päähän ilmeisen aikaisessa vaiheessa, ja poika nappasikin vahvan otteen sekä kitarasta että pianosta jo ennen kouluikää.

Asiaa edisti keikkamyyjänä toimiva eno, jonka hoitamassa diskoteekissä soi livemusa.
– Olin vielä tarpeeksi pieni saadakseni luvan pyöriä siellä päivisin – ja jopa iltaisin – ja tsiigailla sitä touhua. Ulkomaisen bändin jätkät myös asuivat siinä keikkamestassa, ja kitaristi alkoi opettaa minua. Istuttiin päivisin esiintymislavalla ja opeteltiin soittamaan Shadowsia. Se oli mystistä.

Rintanen kuvailee innostumistaan musiikista ”puhtaasti tieteelliseksi”. Kaikki muu pakettiin liittyvä tuli vasta myöhemmin.
– Olin alussa kiinnostunut vain musiikista, en vielä siitä, mitä muuta iloa se maailma voisi soittajalle tarjota, Rintanen hymähtää.

•••

Iloista ei aina tiedä, elämä on arvaamatonta tuppaa yllättämään. Yllättävä trubakeikkapyyntö olikin kitaristi Juho Pitkäselle (s. 1986) kova paikka. Bändissä soittamisen sijaan piti laulaa ja viihdyttää, olla yksin vastuussa kaikesta. Trubaduuri on kuin leijonien armoilla, yksin areenalle heitettynä, aseinaan vain laulut ja omat jutut. Aina se ei riitä. Pitkänen joutui ensimmäisellä keikalla myöntämään, että yleisö halusi vain karaokea, ei livemusaa.

– Koin itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi, kun kukaan ei nauttinut mun hommasta yhtään. Mulla tuli aikamoinen kammo sitä trubahommaa kohtaan, tuntui hirveältä soittaa yksin, hän sanoo.
Tuosta kokemuksesta on jo vuosia. Nyt Pitkänen on rutinoitunut esiintyjä, joka tekee valtaosan keikoistaan soolona – ja ihan mielellään. Toki on vielä siistimpää soittaa trion kanssa omaa materiaalia Love Surreal -levyltä.

•••

Mikko Rintasen värikkäistä vaiheista, tasapainoilusta kitarismin ja kosketinsoittajuuden välillä, sekä Juho PItkäsen mietteistä oman taiteilijaminän ja paikan löytämisestä voit lukea enemmän, kun hankit itsellesi Riffin printti-numero 1/2020 ja luet Tommi Saarelan sekä Tommi E. Virtasen toimittamat haastattelut.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Voit tilata lehden itsellesi edullisesti myös esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Asiaa musiikista ja tekniikasta jo vuodesta 1996!

 

12.02.2020
|
Riffi
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy