Roland FA – työasemalla tekee kaiken, jos haluaa

|
Image

FA-06 ja FA-08 ovat rinnakkaslaitteita, jotka erottaa toisistaan vain fyysinen koko ja koskettimisto. Koekäyttöön otettiin FA-06, syntikkakoskettimistolla varustettu pienempi versio.

FA on vanhakantaisesti kutsuttuna multitimbraali soitin eli sillä voi soittaa samanaikaisesti useita eri soundeja. Kerrallaan esille saatavan lajitelman nimi on Studio Set ja siihen mahtuu 16 eri Tonea eli itsenäistä soivaa soundia. Nämä Tonet taas ovat kotoisin Integra-7:stä, ja soittimen muistiin tallennetun valikoiman laajuus ylittää 2000:n rajan.
Kahlattavaa siis riittää, joskin joissain tapauksissa saman aiheen versioita on niin monia ja niin vähäisin eroin, että aivan niiden kaikkien mielekkyyttä ei välttämättä hahmota.
Tonet on luokiteltu kahteen päälajiin, jotka ovat mallinnukseen perustuva Super Natural ja digitaaliseen synteesiin pohjautuva PCM. Ensinmainittu jakautuu vielä akustisiin soitinääniin, synteettisiin soitinääniin ja rumpu- sekä lyömäsoitinääniin. Jälkimmäinen taas synteettisiin soitinääniin ja synteettisiin rumpu/ lyömäsoittimiin.

Pääosin äänimaailma on todella antoisa ja esimerkiksi akustiset Super Natural -mallinnokset kuulostavat hämmentävän aidoilta. FA:n soundit eivät nekään silti soita itse itseään vaan niillä tulee soittaa jäljitellylle instrumentille tyypillistä tekstiä, jotta soundi toimii kuten on aiottu. Tähän liittyy kaksi havaintoa.
Ensinnäkin moniäänisten soitinten kohdalla sointuklusterit tuntuvat toimivat yksittäisiä ääniä luontevammin. Esimerkiksi klassisen kitaran soundi on loistava, jos sillä soittaa moniäänisiä satseja, joiden hajotukset vastaavat oikealla kitaralla soitettuja. Jopa nopeaa kielten poikki kulkevaa pyyhkäisyä jäljittelevä automatiikka tuottaa kerralla alaspainetusta soinnusta kitaramaisen ryöpsyn.
 

Näin alkaa Lauri Paloposken kirjoittama, käyttötestiin perustuva artikkeli Roland FA-06-työasema-syntetisaattorista. Juttu on julkaistu kokonaisuudessaan Riffin numerossa 5/2014.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.