Kitaralle suunniteltu efektipedaali saattaa olla passeli lääke myös miksauspulmaan, mutta ennen toimeen ryhtymistä kannattaa huomioida eräs oleellinen seikka.
Pedaalien valmistaja nimittäin kuvittelee luonnollisesti, että hänen luomuksensa kytketään juuri siihen käyttöön kuin se on suunniteltukin - kitaran ja kitaravahvistimen väliin. Tällaisessa tapauksessa kytkentä toimii parhaalla mahdollisella tavalla – se on optimoitu tilanteen mukaiseksi.
Kun pedaali sitten löytääkin paikkansa mikseriin liitettynä, syntyy poikkeuksellinen tilanne: sekä impedanssin että signaalitason sovitukset ovat poskellaan.
Impedanssin suhteen ideaali tilanne olisi sellainen, jossa kohdelaitteen vastaanottoimpedanssi on viidestä kymmeneen kertaan suurempi kuin lähettävän laitteen lähtöimpedanssi.
Signaalitason suhteen taas molempien laitteiden tulisi toimia samalla nimellistasolla. Liian hiljainen signaalitaso aiheuttaa kohinaongelmia - liian kova signaalitaso saattaa vaurioittaa vastaanottavaa laitetta. Mikäli tulosignaali ylittää vastaanottavan laitteen maksimaalisen jännitteensiedon, on seurauksena pahimmillaan yhden tai useamman herkimmän komponentin vaurioituminen - laite siis niinsanotusti palaa.
Pedaalit suunnitellaan kitaran muutamien kymmenien millivolttien antojännitteelle, joten kovin paljon suurempia signaalitasoja on syytä välttää. Erityisesti CMOS-piirejä sisältävät digitaaliefektit ovat herkkiä vaurioitumaan.
Sietorajan nyrkkisääntönä voisi pitää laitteen nimellisen käyttöjännitteen puolikasta eli yhdeksän voltin paristolla ladattu pedaali kestää todennäköisesti vielä neljän ja puolen voltin tulojännitteen. Tällaisen jännitteen saa nykymiksereiden Aux-lähdöistä helpostikin, joten vaara on todellinen.
Kuinka asia siis ratkaistaan?
Tarkastellaanpa ensin mikserin Aux-lähdön ja pedaalin tuloliitynnän välistä kytkentää: mikserin Aux-lähdön antama signaalitaso on suuruusluokaltaan aivan liian kova, eikä laitteiden välinen impedanssisovituskaan ole paras mahdollinen.
Mikserin Aux-lähdön ja efektipedaalin välissä tarvitaan siis sekä vaimennusta, että impedanssisovitusta. Varovainen käyttäjä voi vaimentaa signaalitason sopivaksi kääntämällä Aux-lähdön säädintä pienemmälle, jolloin signaalitaso laskee. Impedanssien suhde on onneksi oikeansuuntainen, mutta mittakavaa on väärä. Kytkentä toimii useimmiten tyydyttävästi, mutta ei parhaalla mahdollisella tavalla. Sivutuotteena syntyy kohinaa ja jos signaalitaso ylittää roimasti pedaalin käsittelykyvyn, saattavat efektin sisuskalut tärveltyä.
Pätevä ratkaisu on piirroksen mukainen, yksinkertainen vastuskytkentä, jolla sekä vaimennus, että impedanssisovitus saadaan suotuisammaksi.
Paluusignaalin kohdalla tarvitaan myös sovitusta - signaalitaso on liian hiljainen ja impedenssi liian korkea.
Homma hoituu helpoimmin kunnollisella DI-boksilla. Sen avulla pedaalin korkea lähtöimpedanssi muunnetaan alhaisemmaksi. Hiljaista signaalia DI-boksi ei luonnollisestikaan vahvista, mutta impedanssisovituksen jälkeen signaali voidaan turvallisesti kytkeä mikserin mikrofonituloon ja vahvistaa sen avulla.
Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 2/1999).
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.
Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
