Gibson 335 – klassikko pitää pintansa

|
 

Chuck Berry, Larry Carlton, BB King, Alvin Lee... ja Gibson 335. Mikäli jotakin soitinmallia voi kutsua klassikoksi niin Gibsonin 335 on juuri sellainen. Otimme kokeiluun sekä alkuperäisvalmistajan nykytuotantoa edustavan soittimen että tukun kilpailijoita. Kas tässä... 

Gibsonin kuulu kolmekolmeviitonen ei ole 1950-luvulta alkaneen elinkaarensa aikana joutunut samanlaisen kopioinnin kohteeksi kuin vaikkapa Fenderin lankkusoittimet ja syykin on ilmeinen. Soitin on rakenteeltaan sen verran konstikas, ettei kunnollisen toisinnon valmistaminen ole aivan yksinkertaista. Toki takavuosina aiheesta on näkynyt laadultaan hyvinkin vaatimattomia viritelmiä, joissa esimerkiksi kaula on ruuvikiinnitteinen ja muukin toteutus varsin suurpiirteistä. Nämä näyttävät onneksi kadonneet uusien pelien markkinoilta ja kaikki katsauksen soittimet mahtuvatkin varsin tiukasti 335:n peruskonseptin alle. Eniten teemasta poikkeaa ulkoasultaan hyvinkin perinteinen Anssi Nuutisen veistämä soitin, kuten soitinkohtaisesta arviosta selviää. 

Kuten aiemmin Tele-, Les Paul- ja Strato-tyyppisten kitaroiden katsauksissa, niin nytkin soittimia löytyi markkinoilta melkoinen joukko. Hintahaarukka on myös varsin avara eikä tarkoituksena ollutkaan asettaa soittimia paremmuusjärjestykseen. Pelit on arvioitu omina tapauksinaan ja tarjoomukset on suhteutettu hintalapun lukemaan. Mielenkiintoisia soittimia jäi myös katsauksen ulkopuolelle tavanomaisesta syystä - ei ollut saatavilla jutun tekoaikaan. Jos kyseistä lajityyppiä sivuava soitin on hakusessa kannattaa siis tarkistaa tilanne myös De Armondin, Guildin, Heritagen sekä Yamahan osalta. Myös kotimaisten rakentajien tarjonta on vain yhden soittimen varassa. Laajempi otos olisikin ollut jo oman juttunsa arvoinen, sillä tilaamallahan saa juuri sitä mitä haluaa ja usein varsin kilpailukykyiseen hintaan. 

Epiphone The Dot 
Hinta: 3 495 mk 
Lisätiedot: Into-Luthman 
Puh. (09) 7559 5645 
Fax (09) 7559 5555 

Falcon RES-2/AMB 
Hinta: 2 990 mk 
Lisätiedot: XL-Audio 
Puh. (09) 8254 5620 
Fax (09) 8254 5629 

Gibson ES335 
Hinta: 18 295 mk, sisältää kovan laukun 
Lisätiedot: Into-Luthman 
Puh. (09) 7559 5645 
Fax (09) 7559 5555 

Hamer Echotone 
Hinta: 6 600 mk, sisältää kuljetuspussin 
Lisätiedot: Musiikki Silfverberg 
Puh. (09) 874 6981 

Hohner SE35 
Hinta: 3 950 mk 
Lisätiedot: Millbrook Musiikki 
Puh. (09) 135 1488 
Fax (09) 135 1588 

Ibanez AS200 
Hinta: 10 750 mk 
Lisätiedot: Levytukku 
Puh. (09) 757 1344 
Fax (09) 757 0066 

Anssi Nuutinen 335 
Hinta: 10 500 mk 
Lisätiedot: Anssi Nuutinen 
Puh. 0400 906 406 
Sähköposti: anssi.nuutinen@lpkky.fi

Tokai ES60 
Hinta: 5 895 mk 
Lisätiedot: Musamaailma 
Puh. (09) 724 4011 
Fax (09) 724 4098 

Washburn HB35 
Hinta: 6 995 mk, sisältää kovan laukun 
Lisätiedot: Studiotec 
Puh. (09) 512 3530 
Fax (09) 5123 5355

Teksti on ote Antti Sorasalon kirjoittamasta laitearviosta, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerosta 6/2000. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Paluu lehteen