Mistä on hyvät kitaravahvistimet tehty? – tekijät kertovat

|
Image

Sähkökitara on tehty vahvistettavaksi. Vaikka soundi lähtee sormista – sekä kitarasta, sen kielistä ja mikeistä sekä efektilaitteista – vahvistimella on keskeinen tehtävä kuulijan korviin toimitettavan audiosignaalin muodostamisessa. Soitetaanpa hiljaa tai kovaa, puhtaasti tai säröllä, vahvistin siihen liitettyine kaiuttimineen päästää lopulta äänen kuuluville.

Kuka suunnittelee kitaravahvistimia ja mitä tekijöillä liikkuu mielessä kehitystyötä tehdessä? Frankfurtin musiikkimessuilla ainakin tavoittaa kätevästi valmistajat ja moni firma tuo paikalle tuotekehittelyosaston väkeä kertomaan uusista aikaansaannoksista. Siispä sekaan vain ja juttusille alan miesten kanssa – ainuttakaan naista nimittäin ei vahvistimien maailmasta tavoitettu.

Brittiperinteen vahvuus
Vahvistinmarkkinoiden lukemattomien merkkien joukossa on yksi, joka luultavasti ponnahtaa useimpien ensimmäisenä mielikuvana aiheesta: Marshall. Jo yli 50 vuotta toimineen firman selvästi erottuva logo on totuttu näkemään bändien kalustossa

Marshallin kehitysosaston koordinaattori Peter O’Neill, miten homma teillä menee?
– Uuden tuotteen valmistelutyö kestää puolisen vuotta. Meillä on laaja verkosto, johon kuuluu artisteja sekä jälleenmyyjiä, ja lisäksi seuraamme keskusteluja netissä. Haluamme tietää, millaiset vahvistimet kiinnostavat kuluttajia ja mitä markkinoilla jo on. Lisäksi Jim Marshall oli kaukonäköinen ja rakennutti tehtaamme yhteyteen kokonaisen esiintymislavan, jossa voimme koeajaa vahvistimia todellisessa käyttötilanteessa, O’Neill summaa prosessin vaiheita.
Monet vahvistimien korjaajat ja putiikkivalmistajat ovat luoneet mainetta kustomoimalla Marshallin luomia konsepteja vielä viritetyimmiksi. Marshallin vastineeksi tällaiselle toiminnalle on kehitetty joukko artistien nimikkolaitteita, joissa modaukset on rakennettu vakio-ominaisuuksiksi. Perusvahvistimiinkin on tuotu ominaisuuksia lisäämään niiden monipuolisuutta…

Oheinen teksti on alkuosa Timo Kosisen toimittamasta artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 3/2014).

Jutussa pääsevät Marshallin edustajan lisäksi ääneen Albionin, Blackstarin, Haydenin, Orangen, sekä Palmerin vahvistinsuunnittelijat. Tiesitkö muuten, että saksalaisen Palmerin vahvistimet suunnittelee suomalainen Markus Torvinen? Sekin selviää peräti viiden sivun mittaisesta artikkelista.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.