Turbosound TQ – eleganttia voimaa

|
Image
 

Turbosoundin TQ-sarjan PA-kaapit on suunniteltu niin liikuteltavien systeemien kuin kiinteidenkin asennusten tarpeita silmällä pitäen. Mallisto koostuu sekä prosessoriohjatuista passiivisista eli erillisillä päätevahvistimilla ajettavista malleista että niiden aktiivisista, omilla vahvistimillaan varustetuista vastineista.

 

Kokeilussa kävi keskiäänialuetta ja yläkertaa toistava passiivinen TQ-440-pari, TQ-425-bassokaapeilla tuettuna. Systeemiä ohjattiin Turbosoundin omalla LMS-D6-jakosuodinprosessorilla ja vahvistimina käytettiin LabGruppenin päätevahvistimia. Bassoja pelmuuttava TQ-425 on kalustettu kahdella 15-tuumaisella kartioelementillä ja mitoiltaan tämä pyörillä varustettu loota on vielä yhdenkin miehen liikuteltavissa, jos portaikoissa kulku ei kuulu pelisuunnitelmaan. Kotelon kansilevyssä on metalliholkki, johon yläkerran kaapille tarkoitetun maston voi asettaa.

TQ-440 on kolmitietoteutus, jossa 12-tuumaisen kartioelementin keskiöön on sijoitettu tuuman kalvolla varustettu diskanttielementti. Näiden väliin jäävää taajuuskaistaa hoitelee omaan torveensa sijoitettu kuuden ja puolen tuuman kartiokaiutin. Taajuuskaistojen jako on hoidettu siten, että kahden alemman kaistan välillä erottelu tehdään aktiiviprosessorilla ennen päätevahvistimia ja kahden ylimmän kaistan välinen jako passiivisesti kaapin sisällä.

TQ-440:n kyljet on nykytapaan viistottu taaksepäin suippeneviksi ja lootan pohjassa on metalliholkki kannatinsalolle. Lisäksi yläkaappi on varustettu asianmukaisilla kiinnityspisteillä, joihin ripustuskilkkeet saa ankkuroitua. Luonnollisesti valmistajan varusvalikoimassa on lennätykseen sopivia valmiita riggausrautoja ja ripustusheloja ketjuineen. Kooltaan TQ-440 on helposti yhden riuskan miehen käsiteltävissä aina salkoon nostamista myöten.

Kummankin kaiuttimen kahvapolitiikka perustuu kylkivaneriin veistettyihin tartuntakoloihin, jotka saisivat mielellään Turbonkin tapauksessa olla aavistuksen anteliaammat kooltaan. Etupuolen suojana on tukevaa teräsverkkoa, joka hoitaa asiansa moitteitta. LMS-D6-prosessori jakaa sekä vaiheistaa stereona täyden kaistan tulosignaalista sopivan kolmitiesyötön päätevahvistimille. Koekäytön yhteydessä systeemiä puhditettiin Lab Gruppenin päätevahvistimilla siten, että bassokaistaa ponnistettiin LAB 4000 -mallilla, keskialuetta LAB 1600 -vahvistimella ja yläkertaa LAB 1300 -päätteellä.

Oheinen ote on lainaus Lauri Paloposken kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 4/2001. 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Paluu lehteen