Saksalaisen Duesenbergin mallistosta löytyy parikin Eagles-yhtyettä juhlistavaa soitinta. Tuorein on aivan hiljattain lanseerattu Alliance Joe Walsh.
Duesenbergin Alliance-sarja tarjoaa soittimia, jotka on suunniteltu yhteistyössä tunnettujen kitaristien kanssa. Walsh on jo 1960-luvulla aloittanut soittaja, jonka ura sisältää Eaglesin ohella useita muita bändejä ja nivaskan soololevyjä. 1960-lukulainen retrohenkisyys näkyykin vahvasti tämän kitaran suunnittelussa, mutta yhtä lailla sen ratkaisut ovat toteutukseltaan myös tätä päivää.
Aikaisemmat kokemukseni Duesenbergin soittimista ovat jättäneet hyvän vaikutelman. Työnlaatu on ollut laadukasta, sointi kelpo luokkaa, ja lisäksi kitaroiden persoonalliseen ja näyttävään ulkonäköön on panostettu.
Riffin numeroon 3/2014 testaamani Fairytale lapsteel ja Rezobro vakuuttivat myös omaperäisten ominaisuuksiensa puolesta. Odotukset olivat siis perustellusti korkealla ennen testisoittimen saapumista.
Tyylikäs ja kaunis
Joe Walsh Alliance seuraa muotoilussaan Duesenbergin vanhempaa Fullerton TV -mallia. Tämän runkomuoto muistuttaa vanhoja, siroin tuplalovin muotoiltuja sähkökitaroita – kuten vaikkapa Framuksen Hollywood ja Gretschin Jet Firebird 1960-luvulta tai Epiphonen Genesis 1970-luvun lopulta. Mikseipä listaan sopisi myös Danelectron Shorthorn (1959–63).
Duesenbergin soittimessa on kuitenkin vissit omat vivahteensa, jollaisia en muista muualla nähneeni ainakaan aivan yksi yhteen.
Kaarevan, laminoimalla tehdyn kuusikannen alla oleva keskipalkki jakaa puoliakustisen rungon kahteen osaan. Varsinainen runko on loimuvaahteraa ja myös pohjapuoleltaan kupera. Testikitaran värjäys oli kaunis kolmisävyinen ja metalliosiin sulautuva goldburst, mutta kitaraa valmistetaan myös mustana. Metalliosissa on Duesenbergille ominaista art deco -henkeä.
Ja kakun muussakin koristelussa ratkaisut ovat persoonalliset: otelautamerkinnät ovat morsekoodia, josta muodostuu nimi Joe F. Walsh, ja mikrofonien välissä katseen vangitsee kyseiselle kitarasankarille henkilökohtaisesti merkityksellinen tiibetiläinen solmukuvio. Ei ihan bulkkikitaroiden tapaista.
Napakkaa sointia
Nauhojen ja satulan työstössä Duesenberg hyödyntää Plek-tekniikkaa, jonka jälki ei tälläkään kerralla anna aihetta moitteisiin. Satulan korkeus oli työstetty kunnolla, minkä ansiosta soitettavuus ja sointujen vire otelaudan alkupäästä oli erinomainen.
Koko otelaudan soivuus ja kieltenkorkeus olivat muutoinkin varsin hyvässä säädössä ja soololovien ansiosta ulottuvuus tuntui vaivattomalta aina 17. nauhan asemaan saakka. Kitaran tasapaino eri soittoasennoissakin oli ihan hyvä, eikä aiheuttanut huomautettavaa, vaikka ensi silmäyksellä odotin kaulapainotteisuutta.
Kitaran kaulaprofiili on mallia D. Itse olen tottunut enemmän c-profiilin hiukka pyöreämpään muotoon, mikä tuntui alussa hienoisena kankeutena venytyksissä. Kaula sinänsä ei ollut lainkaan hankalan tuntuinen, ja tottuminen erilaiseen profiiliin kävi nopeasti.
Alliancen akustinen soundi on lajityypille ominaisesti nopeasti syttyvä ja keskialueelta korosteinen. Kuulin äänessä kuitenkin myös kompleksisempaa luonnetta. Ylärekisterin soinnissa on briljanttia sävyä, joka soi hiljaa näpätessä kauniisti, mutta yltyi aggressiivisesti soittaessa purevammaksi. Matalilla kielillä sointia leimaa keskialueen komeasti laulava ja selkeästi soiva napakkuus.
Herrasmiesvibra
Duesenbergin Radiator Tremolo on ratkaisuiltaan jotakuinkin Bigsby B7 -tremoloa vastaava. Duesenbergin tune-o-matic-talla on kuitenkin istutettu kitaran kanteen tukevasti, eikä se liiku kampea vääntäessä, kuten tällainen talla perinteisesti Bigsbyn kanssa tekee.
Duesenbergin ratkaisu saattaa olla parempi kitaran soivuuden kannalta, kun jämäkkä talla välittää kielten värähtelyn runkoon energiaa syömättä.
Tässä konstruktiossa tallan kieliurat täytyy vain pitää liukkaina kielen sujuvan liikkeen ja vireen pysymisen kannalta. Säännöllinen satula- ja tallaurien voitelu hommaan soveltuvalla aineella lienee paikallaan.
Radiator Tremolo ei toki ole lähtökohtaisestikaan mikään räyhäkampi, vaan enemmänkin herrasmiesmallia. Jos tätä kampea käyttää ylimitoitetuin liikkein, alkaa etenkin g-kielen virekärsiä.
Konstruktio on kuitenkin kuin luotu kevyempään huojutukseen ja huomioni oli, että kampi reagoi kosketukseen todella musikaalisesti, eikä kaunista vibratoa varten tarvittu ollenkaan isoa liikettä.
Ei hurinalle
Alliance Joe Walshin mikrofonit ovat Duesenbergin omaa mallistoa. Ensimmäinen huomio niistä oli se, ettei ulostuloteho ole mitenkään erityisen voimakas, vaan enemmänkin vintage-mikrofonien luokkaa.
Volume-säädintä kokeillessa huomioin puolestaan sen, että soundi ei juurikaan muuttunut kun sitä hiljensi – puhdas soundi esimerkiksi kuulosti jos ei nyt aivan, niin lähes yhtä kirkkaalta oli säädin täysillä tai puolessa välissä.
Tallapuolelle kitaraan on asennettu Duesenberg Little Toaster -humbucker. Se on alnico-mikrofoni, joka soi kunniakkaan sävykkäästi, eikä mitenkään liiaksi keskialueen dominoimana.
Humbuckeriksi mikrofonin luonne oli erittäin selkeä, mikä teki siitä puhtailla soundeilla todella mukavan.
Särölle ajettuna ääni oli maukas ja erotteleva: soinnissa oli avoimuutta, joka säilyi isommallakin säröllä. Mitä tulee oheishurinaan, niin sitä sai esiin vasta rajummalla gainilla ja kunnon särösoundilla.
Kaulapuolen HSC Single Twin on sitä vastoin täysin hurinavapaa lujemmillakin vahvistuksilla.
Rakenteeltaan se on ns. split-coil-mikrofoni, jossa on omat vastasuuntiin käämityt kelansa ylä- ja alakielille. Soundiltaan se oli mukavasti pyöreä, riittävällä lihaksikkuudella annosteltuna, eikä liian tumma. Kiva puhdas sointi, ja reunasäröllä soittaessa mukaan hiipi mukavan rapea, musikaalinen pinta.
Mikrofonivalitsimen keskiasento tarjoaa hyvän yhdistelmäsoundin, joka oli vaihtoehdoista se kaikkein tummin. Kaiken kaikkiaan kitaran akustinen laulavan napakka soundi tulee näistä mikeistä ulos sähköisesti, mutta samalla ne tuovat soundiin myös lisää sävyä varsinkin alataajuuksille.
Herrasmieskitara
Duesenbergin Alliance-sarja vaikuttaa tämän esimerkin perusteella oikeinkin laadukkaalta. Joe Walsh -mallin suunnittelussa ja viimeistelyssä ei ole laadusta tingitty. Hyvin akustisesti soiva instrumentti soi selkeästi myös sähkön kanssa, eikä soitettavuudestakaan löydy huonoa sanottavaa.
Radiator Tremolo antaa mahdollisuuden herrasmiesvibratoon ja eräänlainen herrasmieskitara tämä olemuksellaan onkin, vaikka laulavuutta riittää kuitenkin myös rankempaan särömaailmaan.
Kitaran mukana toimitettava laukkukin on jämäkkää tekoa, sekä näppituntuman että erityisesti painonsa perusteella. Tämän soittimen hinta ei ole edullinen, mutta onhan tässä nyt tarjolla vähän sitä luksustakin.
Duesenberg Alliance Joe Walsh
Joe Walshin nimikkokitara
• valmistusmaa Saksa
• kaula yhdestä vaahterapalasta, liimaliitos
• otelauta: Intian ruusupuuta
• otelaudan radius: 12"/30,5 mm
• otelautamerkeissä morsekoodi
• kielten soiva pituus 25,5"/648 mm
• virityskoneisto: Duesenberg Z-tuners
• runkotyyppi: puoliakustinen, sustainblokki
• kaareva kansi kuusilaminaatista
• koppa loimuvaahteraa, kaareva pohja
• goldburst-väritys
• kannessa siirtokuvana tiibetiläinen solmukoriste
• Duesenberg-talla säädettävillä tallapaloilla
• Duesenberg Radiator Tremolo
• mikrofonit: Duesenberg HSC Single Twin, Duesenberg Little Toaster
• 3-tie kytkin, voimakkuus- ja sävysäätö
• toimitetaan kovan laukun kanssa
• hintaluokka testin ensijulkaisun aikaan noin 2 500 €
Lisätiedot: F-Musiikki
Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 6/2015. Vastaavantyyppisiä, niin lyhyitä kuin pitempiäkin, käyttökokeisiin perustuvia tuotearvioita julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.
Jos pidät näitä juttuja hyödyllisinä tai viihdyttävinä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.
Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.
Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan.
Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
