Maa-planeetta ylpeänä esittää: Earth Greatest Hits

|
Image

Tulipa mieleen…

Avaruuteen suuntautuvien projektien ensisijaisena tarkoituksena on tiedon saaminen, niinpä hankkeet ovat teknologiapainotteisia.
Siinä ohessa saattaa kulkea myös ”pehmeämpiä” tavoitteita. Siltä varalta että kosmoksessa on jotain älyllistä elämää, ihmis-kunta haluaa kertoa itsestään ja asuttamastaan planeetasta jotain tietämisen arvoista.

Teknologisena suorituksena vuonna 1977 aurinkokunnan uloimpia planeettoja tutkimaan lähetetty Voyager 1 -avaruusluotain on kauimpana maasta oleva ihmisen tekemä laite. Se on poistunut aurinkokunnastamme tähtien väliseen avaruuteen jo lähes kymmenen vuotta sitten. Tutkimustehtävänsä lisäksi Voyager 1 toimii myös viestinviejänä, sillä sen mukana kulkee eräänlainen aikakapseli, jonka otsikkona voisi olla ”lyhyt johdatus maa-planeettaan ja sen asukkaisiin”.

Mahdollisille avaruusolioille tarkoitettu informaatio on tallennettu melkein hellyttävällä tavalla aikaansa kuvaavaan formaattiin: kahteen kullalla päällystettyyn kupariseen 30 cm levyyn. Luotaimesta löytyy myös sopiva soitin. 

Mitä planeetasta haluttiin kertoa? Tähtitieteilijä Carl Saganin kuratoimilla levyillä on toistasataa valokuvaa ja luonnonääntä maasta, kaaviokuvat miehestä ja naisesta, 55 kielellä esitettyjä tervehdyksiä (ei suomeksi, ruotsiksi kyllä), YK:n pääsihteeri Kurt Waldheimin tervehdys, kirjoitettu viesti Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterilta ja tietoja aurinkokunnan sijainnista Linnunradalla.

Ihmiskunnan kulttuurin esittelyssä päätettiin painottaa rauhantahtoisuutta ja harmoniaa.  Suurimman osuuden sai musiikki: levyllä on 27 musiikkiesitystä eri aikakausilta ja kulttuureista. 

Klassisen musiikin esimerkkejä ovat: 

Bach: Brandenburg-konsertto

Beethoven: 5. sinfonia

Mozart: Taikahuilu

Stravinsky: Kevätuhri

Kansanmusiikkiesityksiä otettiin mukaan mm. Australiasta, Beninistä, Bulgariasta, Indonesiasta, Intiasta, Japanista, Javalta, Kiinasta, Kongosta, Perusta, Senegalista ja Zairesta.

Levylle hyväksyttiin myös näytteitä maa-planeetan populaarimusiikista, tosin ei ilman keskustelua. Huomautukseen, että Chuck Berryn Johnny B. Goode edustaa ”nuorisomusiikkia”, Sagan totesi, että planeetalla elää paljon nuoria. Louis Armstrongin Melancholy Blues ja Blind Willie Johnsonin kaksi blues-levytystä täydensivät kategorian. Väitteeseen, jonka mukaan Beatles-yhtyeen Here Comes The Sun hylättiin levy-yhtiön vastustuksen takia, ei ole saatu vahvistusta.

Voyagerin levyjen sisällön kokoamiseen meni vuoden päivät, mitä ei tehtävän monumentaalisuus huomioiden voi pitää kohtuuttomana. Facebookissa moni varmaan voisi rytkäistä sen kasaan puolessa tunnissa. 

Tarinan mukaan jostain kosmoksesta oli kuulemma tullut NASA:an vastausviesti: ”Olkaa hyvä lähettäkää lisää Chuck Berryä”. 

Olisi vaikea ajatella, että avaruusoliot haluaisivat lisää Dannya ja Armia. Tai Cheekia. Andy McCoyta ehkä. Mutta hänhän onkin avaruusolento.

 

Kuunteluvinkki: 

Sounds of Earth -levyn ympäristö- ja luontoäänet on ladattu Soundcloud-palveluun.

Katseluvinkki: 

Sounds of Earth -levyn kuvasisältöön voi tutustua NASAn sivustolla

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 4/2022. Erilaisia musiikkiin ja sen olemukseen sekä tekemiseen eri kanteilta uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.