Jemina & Selina Sillanpää – jo 30 vuotta musiikkia yhdessä

|
Image

Jemina & Selina Sillanpää eivät halua pitää kiirettä musiikin kanssa. Tärkeää on säilyttää se ilo, mikä musiikin tekemiseen syttyi lapsuuden kodissa.

 

Haastattelun aikana Jemina ja Selina Sillanpää toteavat, että ”kenenkään muun kanssa ei olisi näin helppo tehdä töitä. Ei ole 30 vuotta aikaa harjoitella”. Sisarusten vahva yhteys tulee esiin myös heidän kanssaan keskustellessa ja usein tuntuu, että jompi kumpi jatkaa toisen ajatusta ja lausetta aivan automaattisesti.

Vaikka yhteinen soittaminen ja laulujen tekeminen on merkittävässä osassa, molemmat toimivat myös omalla tahollaan. Jemina tekee musiikin ohella näyttelijän- ja ohjaajan töitä, ja Selina opettaa Sibelius-Akatemiassa. Heidän mielestään tärkeintä on säilyttää ilo musiikin tekemiseen, sillä se kaikki muu mitä tekee ”ruokkii tähän musiikkiin”.

Mistä sanat ja sävelet tulevat?

Sillanpään kodissa viulunsoitto ja laulaminen alkoivat jo lapsena. Oman isän, Seppo Sillanpään (Vanha Isäntä, Pihasoittajat) kautta kansanmusiikki tuli monissa muodoissaan tutuksi varhaisella iällä ja saman tien alkoivat myös esiintymiset Yhdysvalloissa perheyhtyeen kanssa.
– Musiikillinen kieli meillä on vahvasti siellä Pohjois-Amerikan kansanmusiikissa, sillä lapsesta saakka olemme sitä laulaneet ja kuulleet. Sitten se toinen puoli on suomalainen kansanmusiikki, meillä on paljon esimerkiksi teksteissä sellaisia teemoja, jotka ovat mielestäni suomalaisia, suomalaista symboliikkaa, Selina aloittaa. 

•••

Näin alkaa Timo Östmanin toimittama ja Juha Seilan kuvittama perusteellinen haastattelu, joka on luettavissa kokonaisuudessaan Riffin printtinumerosta 5/2017.

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. 

Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.