| Toistaiseksi vain kaiuttimet ja mikrofonit ovat säästyneet digitalisoitumiselta. Vaan eivät nekään enää. Muutama vuosi sitten AES-messuilla osui katse ensimmäiseen digitaalilähdöllä varustetun mikrofonin prototyyppiin ja tässä se nyt on: Beyerdynamic MCD 100 ääntä sisään, numerosarjoja ulos.
Heti alkuun lienee paikallaan syventyä pohtimaan, mikä oikeastaan on digitaalinen mikrofoni? Ovathan äänenpaineen vaihtelut ilmassa edelleen analogisia ja ne muunnetaan tässäkin tapauksessa sähköiseksi jännitevaihteluksi perinteiseen tapaan kondensaattorikapselin avulla. Näin saadaan aikaan signaali, joka vahvistetaan ensin täysin analogisella esivahvistimellä ja muunnetaan sen jälkeen digitaalimuotoon 22-bittisellä muuntimella. DSP:n (Digitaalisen SignaaliProsessorin) avulla ääntä voidaan vielä muokata ennen lähtöliitäntää. Kyseessä on siis itse asiassa mikrofonin runkoon integroitu esivahvistin, A/D-muunnin ja DSP. Rakenteen toteuttamisen näin pieneen tilaan mahdollistaa uusi pintaliitos- ja mikropiiritekniikka. Täysdigitaalisessa studiossa tällaisen mikrofonin edut ovat selvät. Se voidaan kytkeä suoraan sopivaan digitaalitallentimen tai -mikserin liitäntään ja signaalia voidaan muokata ja varastoida numeromuodossa aivan alkulähteiltä aina kuluttajan CD-levylle asti. Ketjun alkupään eri osat (kapseli, esivahvistin, mikrofonivahvistin ja muunnin) voidaan samalla sovittaa toisilleen parhaalla mahdollisella tavalla ja esimerkiksi bufferiasteet, muuntajat ja pitkien kaapeleiden tuomat harmit voidaan unohtaa. Todennäköisesti digitaalisuuden osuus mikrofonin tuotantohinnassa myös laskee tulevaisuudessa, koska monet tämän tekniikan piirit ovat jo nykyisin yllättävän edullisia. Tähän asti kaikki hyvin. Uudessa tekniikassa on silti toinenkin puoli. Beyerdynamic MCD 100 vaatii ensinnäkin oman erillisen virtalähteensä, joka syöttää sille sopivan DPP-muotoisen (Digital Phantom Power, 6-10 V) käyttöjännitteen (samalla virtalähteellä huolehditaan myös etuvahvistimen tasonsäädöstä). Uusi kaapelointi studiossa saattaa olla sekin tarpeen, sillä signaali ei välttämättä siirry oikuttelematta tavallisen kaapeloinnin välityksellä. Tuttua muotoilua Ulkoisesti MCD 100 ei poikkea juurikaan aiemmin testatusta Beyerdynamicin MC 834 N -mallista. Myös lähtöliitin on tuttu kolminapainen XLR, ja se herättääkin pienen kysymyksen; mitä tapahtuu jos siihen vahingossa kytkee 48 voltin phantom-jännitteen 10-volttisen DPP:n sijasta? Toivottavasti ei mitään kohtalokasta. Testikappaleen mukana toimitettu MP 50 -virtalähde-säätöyksikkö toimi kännykkätyyppisellä verkkolaitteella, joka tuntui hieman kömpelöltä. Valittavana on kuitenkin useampikin erilainen vaihtoehto. Kahden kanavan paketin saa joko ulkopuolisellä tahdistuksella tai ilman, ja sen ohessa tarjolla on myös kahdeksan kanavan räkkiin sopiva malli tahdistuksella. Tahdistuksen avulla mikrofoni saadaan valjastettua studion keskuskellon sykkeeseen. Itsenäisesti työskennellessään MCD 100 napsii näytteitä 48 kHz:n taajuudella. Mikrofonin antama lähtösignaali on AES/EBU-muodossa ja ohjeiden mukaan sen pitäisi kulkea ongelmitta jopa 300 metrin matka. Käyttöohjeen mukaan yli 25 metrin vedoissa tulisi käyttää digitaalisiirtoon suunniteltuja erikoiskaapeleita. Tämä seikka vahvistui myös käytännössä, sillä oman studioni Mogami-moninapakaapelin läpi kulkiessaan yhteys todella lakkoili jo alle 30 metrin matkalla. Beyerdynamic nappaa pisteet siitä, että näppärä kauko-ohjaus-virtalähde ilmoitti ledin välityksellä heti, ettei kommunikaatio mikrofonin kanssa toiminut moitteettomasti. Edellä mainittua lukuunottamatta ei käytössä esiintynyt ongelmia. Testin aikana mikrofonilla äänitettiin suoraan digitaalisesti Adatille Alesiksen oman AES/EBU-liitynnän kautta ja tulosta verrattiin myös analogisesti tallennettuihin raitoihin. Muuntimien laadukkuudella on luonnollisesti melkoinen osuus lopputulokseen, joten mikrofonia kuunneltiin vertailupohjan laajentamiseksi myös suoraan 20-bittisten D/A-muunninten kautta. Vakuuttavaa jälkeä Beyerdynamic MCD 100:n välittämää sointia voidaan kuvata kirkkaanpuoleiseksi, runsaasta alarekisteristä kuitenkaan tinkimättä. Keskialue oli aavistuksen kuivan tuntuinen. Mikrofoni kestää hyvin kovempiakin äänenpaineita kuten rumpuja, joiden ääneen se hieman yllättäen luo erikoisen pehmeän soinnin. Saattaa olla, että kyseessä on jonkintyyppinen sisäinen limitointi, jonka seurauksena ääni ikäänkuin pyöristyy. Saattaa myös olla, että MCD 100:n digitaaliset edut tulevat tässä esiin juuri niin kuin oli ajateltukin. Laulu- ja soitinäänistä (esim akustiseen kitaraan) mikrofoni tuo esiin paljon jännittäviä yksityiskohtia, mutta äänikuvan realismi ja läsnäolo eivät silti ole aivan ylintä huippuluokkaa. Selvä diskanttikorostus tekee mikrofonista vokaalikäytössä paremmin mies- kuin naisäänelle sopivan, antaen matalampaan sointiin juuri sopivaa selkeyttä. MDC 100 on kiitettävän kohinaton ja hurinaton. Gain-asetusten muuttaminen tuottaa pieniä naksahduksia, mutta muuten digitaalisuus ei anna minkäänlaisia häiriösignaaleja. Yksi mikrofoni tuottaa signaalin luonnollisesti ääntä vain AES/EBU-liitynnän toiselle kanavalle, joten mono-kytkin ohjausyksikkösä saattaisi olla toisinaan kätevä lisäapu. Hankinnan yhteydessä kannattaa satsata jousitettuun ripustukseen, koska runkoäänet välittyvät melko voimakkaina. Runsaiden lisävarusteiden joukosta löytyy myös uskomaton tarjous; saatavana on täysin asiakkaan toivomusten mukaan viritelty sointi EEPROMiin ohjelmoitavan DSP:n ansiosta! Minne kehitys oikein vielä vie?
Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 2/1998 ).
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla. Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
|
