Nayteikkuna

Dan-O-Wah – mobilistin waakku

 

Ulkomuodostaan huolimatta Dan-O-Wah ei sisällä autowah-efektiä. Omatoimisesti poljettavaa wahia sitten löytyykin kuuden version verran ja kaupanpäälle saa surinafuzzin oktaaverilla. Tämän näköisellä pelillä varmasti itse pääjohtaja Turhapurokin polkisi appiukon iloksi. Tietysti valkoinen Mersu olisi Uunolle kaikkein mieluisin, mutta paremman puutteessa Amerikan autokin käy. Sitäpaitsi Uunon valkoinen Mersuhan jäikin Kahten sinisen bussin väliin...

Dan-O-Wah on pakattu muoviseen 1950-luvun autoa muistuttavaan kuoreen, jonka neljä kumitassuakin muistuttavat auton renkaita ja rekisterikilvessä lukee värkin nimi! Kaikkea se Kiinan poika joutuu kokoilemaan, kun USA:n imperialistit saavat kummallisia päähänpistoja. Onhan Danelectro tuonut jo aiemmin kauppoihin kaikenlaista hauskaa baritoni-/halpiskitaroista efekteihin. Vaikka Danelectrot ovat halpoja ja hassunnäköisiä niiden hinta-laatu suhde on ollut kohdallaan. Rahoille saa mainiot soundit ja tavallisuudesta poikkeavaa vastinetta.

Dan-O-Wahissa on kuusi erilaista wah wahia tarjolla. Soittajasta katseltuna vasemman puolen namikoista voi valita kolme 1960-luvun henkistä wau wau vaihtoehtoa ja oikeistosta löytyy sitten kolme '70-luvun funk-versiota aiheesta. Erot eri wahien välillä ovat taajuuspainotuksissa eli tarjolla on tummempia ja kirkkaampia variaatioita samasta aiheesta. Wah-efektin laajuus on aika sama kaikissa. Kategorisesti tämän kaaran 60's versiot ovat pehmeämmän sävyisiä kuin '70-luvuilta innoituksensa saaneet mausteet. Otin vertailukohdaksi omistamani peruspolkimen eli Dunlopin Cry Babyn sekä Colorsound Wah-Fuzz -pedaalin. Uuno Turhapuro -tyylisessä puhdassoundisessa kompin vätkytyksessä Danelectro pesee Cry Babyni mennen tullen. Cry Baby on yksinkertaisesti liian kireä puhtaalle soundille. Mutta Colorsound onkin sitten taas jo liian kova pala purtavaksi puhtaiden sointien parissa. Colorsoundin wahin laajuus on ylittämätön, vaikka Danelectron 60's waheissa onkin muuten samaa sävyä kuin Colorsoundissa. Ne ovat miellyttävän pehmeitä, mutta tarpeeksi laajoja puhtaaseen wäkytykseen.

Paksumman särön kanssa pelatessa taas Cry Babyn kireys koituu eduksi ja tuo tarvittavaa selkeyttä soundiin enemmän. Dan-O-Wahin back to Õ60"s -osastosta löytyy kuitenkin hyviä tiettyyn kohtaan jumiutettavia waheja särön kanssa. Muodostuu hienosti soivia yläsävelsarjoja juuttuneesta wahista ja särönuoteista. Särösoittoonkin Dan-O-Wah on ihan käypä peli vaikkei suosikkini olekaan tässä aiheessa. Colorsoundin wahin laajuutta ei tässäkään toimessa saavuteta, mutta wah-alue on mielestäni laajempi kuin perus Cry Babyssä. Tämä on asiaa!

Wah-Mobiilistamme löytyy myös kolme 1970's funk-wahia. Nämä ovat kirkkaampia sävyltään kuin Back to 60's -versiot. Funk-wahien yläpää on jännittävä ja ne kuulostavat aivan aavistuksen verran envelope filtteriltä. Näistä voi löytää hauskankin komppiwaukun, tosin kirkkaammat -70's versiot voi olla liiankin kireitä sävyltään. Omat suosikkini ovatkin selkeästi -60's wahit.

Dan-O-Wahin varustelu ei rajoitu pelkkään waukutukseen. Lisähöysteenä on myös Fuzz-surinaa oktaaverilla. Tästä fuzzista ei kylläkään kannata odottaa mitään Larry Carlton-, Peter Lerche- tai Robben Ford - osaston säröä. Hauska lisä wahien ohella surina-fuzz kuitenkin on. Maailmassa on syntyneitä ja syntymäänsä odottelevia biisejä joihin Dan-O-Wahin-suristin sopii kuin nenä päähän silloin, kun kaivataan sitä erilaista soundia. Oktaaveri taas on vaikutuksiltaan yllättävän mieto, mutta kyllä se sentään jotenkin särösoundia muutti. Mitään perinteistä oktaaveria ei ole kuitenkaan odotettavissa.

Yhteenweto

Dan-O-Wah DW-1 on mielestäni hyvä ja monipuolinen wah-pedaali. Hintaa kapistuksella on sen verran, että summalla saa tietysti jo muitakin polkimia. Kilpailussa Danelectron valttina on monipuolisuus ja yleiskäyttöistä Wah Wahia etsiville suosittelen ehdottomasti kokeilemista.

Pedaalin ulkomuoto on hauska, mutta hieman arveluttaa miten muovikuoret kestävät elon juoksuhaudoissa. Sissipataljoonaan ei tällä lähdetä, mutta takarintaman huoltojoukoissa kyllä varmasti pärjätään.

Oma suosikkini tarjoilla olevista waakuista on ensimmäinen -60's wah-variaatio, jossa efektin laajuus ja pehmeys olivat juuri sitä mitä wahilta kaipaan. Spede Pasasen muistoa kunnioittaen täytyy taas tapailla autolla hieman Turhapuron tunnaria. Uskon, että Heikki Laurila olisi tälläkin spedulla saanut legendaarista wakuttelua aikaan.

 

Teksti: Jarmo Hynninen, Kuva: Pekka Väänänen

 

Oheinen ote on Jarmo Hynnisen kirjoittama testiartikkeli Riffin numerosta 2/2002. 



Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

 

 

 

21.07.2009
|
Jarmo Hynninen
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy