Italia – muutakin kuin kimallusta

Menneiden vuosikymmenien eksoottinen kitaradesign ja tämän päivän tuotantoprosessi yhdistettynä huokeaan hintaan. Miten toimii Italia-kitaroiden konsepti?

Englantilainen kitarasuunnittelija Trevor Wilkinson tunnetaan erityisesti Vintage- ja Fret-King -kitaramallistoistaan sekä hinta-laatusuhteessa erittäin hyvistä kitaramikrofoneistaan. Wilkinsonin suunnittelun tuloksena on syntynyt myös retrohenkisen Italia-kitaramerkin mallisto, joka pohjautuu menneiden vuosikymmenien eksoottisempiin eurooppalaisiin ja amerikkalaisiin kitaramalleihin.
Varsinaisesti Italia-kitaroiden valmistus tapahtuu Etelä-Koreassa, samalla tehtaalla, joka vastaa esimerkiksi Reverend- ja Duesenberg-kitaramerkkien rakentamisesta. Suomeen Italiakitaroita on puolestaan ryhtynyt tuomaan uusi pieni maahantuoja, R-JAM
Saimme testiin kolme näytettä Italia-kitaroiden suhteellisen runsaasta mallistosta: Hagström- henkisen Maranello Classicin, Airlinen suuntaan kumartavan Mondialin sekä Rickenbackerista innoitusta hakevan Riminin. Tärkeässä roolissa Italia-malliston kitaraoissa on siis laadukkaan perussuunnittelun ohella poikkeuksellinen ulkonäkö.

 

Oheinen teksti on alkuosa Timo Östmanin toimittamasta artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 2/2014).

Riffissä 4/2013 julkaistun Trevor Wilkinsonin haastattelun voit lukea tästä.

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta

16.04.2014
|
Timo Östman
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy