Line6 Flextone Plus – pätevällä laskuopilla saa joustavia sointeja

Digitaaliseen mallinnukseen perustuva äänen tuottaminen alkoi kosketinsoittimista joitakin vuosia sitten. Tekniikka yleistyy kovaa vauhtia ja Rolandin VG-virtuaalikitara antoi jo esimakua menetelmän suomista mahdollisuuksista kuusikielisen sointien tuottamisessa. Riffissäkin äskettäin tutkailtu Johnson-vahvistin taas mallinsi erilaisia vahvistinsointeja. Nyt testipenkkiin istutettu Line6 Flextone Plus liikkuu viimeksi mainitun kanssa samoilla apajilla, mutta hiukan erilaisin syötein.

Mallinnukseen perustuva kitaravahvistin kuulostaa periaatteessa yksinkertaiselta ajatukselta. Kun tutkitaan erilaisten putkityyppien käyttäytymistä vahvistinkytkennöissä ja kerätään riittävästi havaintoja sähköisesti mitattavissa olevia muuttujia tarkkailemalla, saadaan kokonaisuuden toiminnasta sellainen kuva, joka voidaan muuttaa matemaattiseksi malliksi. Karkeasti ilmaistuna vahvistimesta tulee silloin tietokone, joka laskee, miten tietystä tulosignaalista muovataan mallin mukainen lähtösignaali.

Ongelmana on vain se, että uskottavaan lopputulokseen pääsemiseksi tarvitaan julmettu määrä muuttujia mallin muodostamiseksi. Ei siis ihme, että manuaalin mukaan Flextonen suunnitteluryhmä viettikin kolme vuotta mittalaiteröykkiön ja vahvistinkasan keskellä asiaa tutkien.

Epäilemättä mallinnuksen vaatima huima prosessointitehon tarve on sekin viivästyttänyt tekniikkaan perustuvien kojeiden ilmaantumista markkinoille. Soinnin laskenta ei taitu vallan kevyellä piisirulla, mutta tietotekniikan kehityksen mukanaan tuoma tehon nousu ja hintojen lasku ovat avanneet uusia ovia tälläkin sektorilla.

Ihan kuin kitaravahvistin

Ulkoisesti Flextone Plus ei pikaisesti vilkaistuna poikkea tyypillisestä kitaracombosta. Takaa avoin, tuhti laatikko on saanut suojakseen mustan vinyylipinnan ja rakenne metallivahvikkein suojattuine alakulmineen on siistiä työtä. Vahvistinosa sijoittuu kojeen yläpintaan ja hallintalaitteet jäävät passelisti kansilevyn syvennyksen suojiin.

Tuloliitäntää lukuunottamatta kaikki muu jakkivarustus löytyy takalevystä. Ohjauspedaalien liittimeksi on valittu tavallisimmin puhelinten ja modeemien yhteydestä tavattu tyyppi, tosin kookkaampana versiona. Paikoilleen lukittuva liitin on kyllä näppärä, mutta heppoisen rakenteen kestokyky keikkaoloissa herättää pieniä epäilyksiä.

Combosta valmistetaan kahta rinnakkaista mallia, joista perusversio on toteutettu 50-wattisella monopäätteellä. Testissä ollut Plus-malli toimii itsekseen 60-wattisen monopäätteen turvin, mutta muuntuu stereofoniseksi lisäkaiutinta käytettäessä. Tehoa irtoaa silloin 50 wattia kummallekin kanavalle.

Punahohtoinen kojetaulu on selkeä ja säätövalikoima on tuttu perinteisistä kitaravahvistimista. Potentiometrit ovat tyypiltään tietenkin digitaalisia, mutta ne toimivat analogisten esikuviensa tapaan ilman erillisiä numeronäyttöjä. Kunkin nupin fyysinen asento kertoo asetuksen arvon. Vahvistinmallin ja efektivalinnan kiertokytkimet sekä muistitoimintoihin liittyvät painikkeet kertovat sitten kojeen todellisesta luonteesta.

Helppo rasti

Kynnys Flextonen käyttöönotossa on matala ja Manual-muodossa vahvistin toimiikin perinteisen combon tavoin. Valitaan vain kiertokytkimellä haluttu vahvistintyyppi, muokataan sointi tuiki tavallisin nimikkein merkityillä potikoilla ja maustetaan tarvittaessa efekteillä. Varsin pätevän käyttöohjeen apua tarvitsee oikeastaan vasta muistitoimintojen ja kohinaportin yhteydessä.

Laitteessa on neljä muistipaikkaa, joihin ruuvailun tuloksena syntyneet soinnit voi tallentaa ja kutsua sitten tarvittaessa esiin paneelin painikkeilla. Painikkeiden sijasta toiminnon voi hoitaa myös yksinkertaisella FB4-pedaalilla. Järeämpi vaihtoehto on Floor Board, joka tuo lisäksi mukanaan wah- ja volumepedaalit, jalkakytkimet efekteille sekä 28 muistipaikkaa lisää. Kumpaakaan pedaalimallia ei valitettavasti ehditty saada mukaan testiin.

Efektilohkon käyttö tapahtuu kiertokytkimen, Effect Tweak -potikan sekä tap-tempo-painikkeen avulla. Viimeksi mainittu toimii myös kohinaportin kytkimenä. Hallinta on kaikissa tilanteissa helppoa ja suunnittelusta huokuu tietty perinnehenkisyys. Vaikka keinot ovatkin digitaalisia, ei kojeen käyttö vaadi upottautumista parametrien viidakkoon.

Mistäpä mallit sitten on viilattu?

Flextonen valintakytkimen kuudentoista asennon takaa löytyy nippu erilaisia vahvistin- ja pedaaliklassikoita. Mallinnuksen kohteina ovat olleet useat Fenderit ja Marshallit unohtamatta Boogien, Matchlessin, Soldanon ja Voxin kojeita. Puolijohdelaitteista mukaan on mahtunut Rolandin JC120 ja pedaaleja edustavat esimerkiksi Fuzz Face sekä Ada-flanger.

Mallinnuksessa on otettu kunkin vahvistimen alkuperäinen varustelu huomioon, joten äänenvärin säätimetkin toimivat samalla tavalla kuin esikuvissa. Tässä kohden valmistajan taktiikka hämää helposti. Kaikki säätimet nimittäin vaikuttavat kyllä jokaisessa ohjelmassa, mutta vain alkuperäisestä poimitut toiminnot on sijoitettu osaksi varsinaista vahvistinmallia. Ylimääräiset säätimet tulevat mukaan ikäänkuin vasta valmiin vahvistimen jälkeen. Jos tällainen jälkikäteen mukaan ympätty säädin käännetään kello 12 asentoon, se ei vaikuta ääneen lainkaan. Mikäli kaikki maailman vahvistimet eivät ole jostain syystä soittajan ulkomuistissa parametrin tarkkuudella, kannattaa vilkaista opaskirjan kuvaukset eri vaihtoehdoista. Silloin löytyvät helpommin myös entuudestaan vieraiden vahvistinmallien ominaissoinnit.

Periaatetta on sovellettu myös efektipuolella. Jos esikuvassa on jousikaiku, jäljittelee Flextone myös sellaista. Mikäli alkuperäisessa taas ei ole vieteritankkia, tuottaa Flextone kuitenkin digitaalisen huonekaiun soinnin höysteeksi. Esikuvista poiketen Flextone tarjoaa myös varsinaisen efektilaitteen, jolla saa maukkaita lisämausteita perusvahvistimen lisukkeeksi.

Tarkkuustyötä

Mallien tuottamista äänimaailmoista voi vain todeta, ettei tutkimustyö ole mennyt hukkaan. Eri mallien oma luonne on vahva ja sävyt ovat hämmästyttävän aitoja. Säädöt vaikuttavat sointiin kuten kuuluukin ja reagointi sekä soittodynamiikkaan että kitaran volumepotikan manipulointiin taipuu mallikkaasti. Sokkotestissä olisi helppo uskoa, että verhon takana kehrää vintagecombo, ärjyy brittipino tai laulaa moderni jenkkilaite. Myöskin erityyppisten pääteasteiden käyttäytyminen yliohjaustilanteissa on huomioitu ja hanikkaa avattaessa sointi muuttuu muutoinkin kuin pelkän melutason osalta.

Soittajankin kannalta illuusio on todella vahva ja erot aidon laitteen käytökseen hyvin pieniä. Selkeimmin ero tulee esille voimasoinneissa ja hallitun kierron tavoittelussa. Soittimen ja vahvistimen vuorovaikutus ei syty kovinkaan helposti vaan vaatii usein reilun pikkauksen kevyen sormivibraton asemasta. Kun kojeen sitten saa laulamaan, on soinnin loppu kyllä mainiota kuultavaa.

Suuriin gain-asetuksiin yleensä liittyvät kohinat ja turinat loistavat poissaolollaan, sillä laitteen kohinaportti hoitaa toimensa oivallisesti. Portin olemassaoloa ei huomaa edes yleensä niin tavallisina tahkeina alukkeina vaimeasti pikattaessa eikä myöskään pitkien äänten äkillisesti katkeavina häntinä. Mainiota.

Efektilohkon sävyt jatkavat samaa linjaa. Helppokäyttöinen maustemylly on luonteeltaan pikemminkin olennaisimmat lääkkeet sisältävä sävytin kuin kaiken mahdollisen tarjoava monivatkain. Tietynlainen hakeutuminen perinteitä kohden tuntuu ja kuuluu tälläkin lohkolla.

Joustosävyä kerrassaan

Flextone on pätevä laite, joka epäilemättä herättää säpinää markkinoilla. Sointikirjon laatu on vakuuttava, mutta jokaisen on silti itse tutkittava vastaako tuntuma omia toiveita. Jos kojetta vertaa toiseen samantyyppiseen ilmestykseen, Johnsoniin, voi todeta painotusten olevan hieman erilaisia. Molempien vahvistinsimulaatiot ovat varsin tasavahvoja, mutta Flextonen toteutus on efektoinnin ja hallintalaitteiston osalta yksinkertaisempi. Laite onkin keikkahenkinen peruskoje, josta irtoaa nopeasti kunnollinen perussoundi tilanteesen kuin tilanteeseen.

Jos toivomuksia sopii esittää, niin MIDI-ohjauksen sekä muistipaikkojen määrän lisääminen jo itse comboon olisivat poikaa. Kun tarjolla on näinkin laaja paletti soundeja, löytyisi oitis käyttöä ainakin tuplamäärälle muistipaikkoja. Nyt kookkaampi ohjainpedaali tuntuu lähes pakolliselta lisäinvestoinnilta.

Esikuvina olleille laitteille on varmasti edelleen paikkansa eikä Flextone tee niitä tarpeettomiksi. Kyseessä on kuitenkin klassikoiden sointiperinteistä ihanteensa hakenut pakkaus, joka osoittaa oivalla tavalla sen, mihin nykytekniikka kykenee. Moneen muuntuvaa perusvahvistinta hakevalle Flextone on mainio vaihtoehto, jolla eri tyyleihin sopivat soinnit irtoavat uskottavasti. Ja ennenkaikkea yhdestä ja samasta combosta.

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 2/1998).

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Paluu lehteen