Logic Studio 8 – lisää logiikkaa!

|
Image
 

 

Kolme vuotta sitten julkaistu Logic Pro 7 oli saksalaislähtöisen audiosekvensserin ensimmäinen Applen johdolla synnytetty versio ja sellaisena vähän keskeneräinen. Upouusi Logic Studio paikkaa vanhaa, esittelee paljon uutta ja hieman lainattuakin.

 

Logicin päivitysrintamalla oli pitkään hiljaista, ja alkoi vaikuttaa jo siltä kuin softaa oltaisiin kuoppaamassa. Kännykkä- ja nettibiisikauppaan satsaavalla Applella ei näyttänyt olevan mielenkiintoa jumpata Logicia ehompaan kuntoon. Pelot osoittautuivat vääriksi. Onneksi.
Nyt Logic Studion nimellä julkaistu jämerä paketti ei sisällä ainoastaan entistä ehompaa Logic Pro -sekvensseriä vaan myös käsittämättömän kasan liitännäissoftaa Applen Jam Pack -luupeista videoelokuvien äänenkäsittelyyn tarkoitettuun Soundtrack Pro 2:een.

Paketista löytyy myös keikkakäyttöön uutuussofta Mainstage, joka lainaa hienot virtuaalisoittimensa ja plugarinsa Logic Prolta, mutta ohjelmaikkunassa on vain lavalla tarvittavat simppelit säädöt. Mainstagea voi komentaa koskettimistoilla ja muilla midiohjaimilla, ja käy se kitaristinkin keikkaräkiksi.

Kasvojenkohotus

Logic Pro 8:n naamaa ja käytöstä on rukattu rajusti Applen muiden ääni- ja kuvasoftien suuntaan, mikä saattaa oudoksuttaa Logic-konkareita aluksi. Vieraantumisefektiä vahvistaa se, että termejäkin on veivattu Pro Toolsin, Performerin ja Cubasen suuntaan: parametriboksien alue on nyt Inspector, miditietoa näyttävä Matrix on Piano Roll, audioikkunasta on tullut Bin, Song on Project ja niin edelleen.
Hienoin yksittäinen uudistus on Arrangen ympärille koottu käyttöliittymä, joka sisältää periaatteessa kaikki ikkunat nipussa. Arrangen alapuolelta löytyvät Transport-osasto sekä valinnaisina Mixer, Sample Editor, Piano Roll, Score tai Hyper Editor – sen mukaan mitä ollaan tekemässä. Osaikkunoiden kokoa voi muuttaa ja kätkeä tarpeen mukaan.

Arrange tarjoaa nyt kahden kanavan levyisen siivun mikseristä. Ensimmäinen päivittyy aktiivisen raidan mukaan, toinen näyttää raidalta lähtevän signaalin jatko-osoitteen, esimerkiksi auxin. Hieno idea.

 

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 7/2007).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.