Miikka Paatelainen – soittaminen on asennejuttu!

Miikka PAatelainen Finnvoxilla

Miikka Paatelaisella on musiikin tekijänä vankkaa ja laajalti arvostettua kokemusta aina soittamisesta tuottamiseen ja sovittamisesta säveltämiseen. Onpa uran varrelle mahtunut myös kalustopuolen huolto- ja korjaustoimintaa, sekä kitarateknikon toimenkuvaan liittyvää roudausta.

Saavuttaakseen lempihommassaan eli soittamisessa itseään tyydyttävän tason, piti kuitenkin tehdä Valinta. Paatelainen valitsi soittamisen. Muu sai jäädä.

Kielisoittimet Paatelainen taitaa ja niille on kysyntää. Veli-Matti Järvenpään levyllä soi lapsteel, Scandinavian Music Groupissa buzuki, lap- ja pedal steel sekä dobro. Atletico Kumpulassa taas basso. Päällimmäisenä miehen soittotyylissä on aina vahva perkussiivisuus, johon pyritään jo kitaran kieliä valitessa.

Misha Koivusen toimittama haastattelu julkaistiin Riffi-lehden painetussa numerossa 4-2013 ja voit lukea sen nyt myös tämän linkin kautta.

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet sekä luonnollisestikin kaikki hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan asiakaspalvelusta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.


Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta.

16.08.2013
|
Teksti: Misha Koivunen / Kuva: Tommi Posa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy