Muusikon eka

|
Image
 

 

Korg D4 on miltei taskuun mahtuva neliraituri, johon on koottu kaikki äänittämiseen vaadittavat palikat mikrofonista tallentimeen ja mikseristä tehosteisiin. Toisin sanoen musikaalisen kokin yleiskone, jolla yhtenä iltana saa ideat muistiin ja toisena ehtoona demoihin lihaa luiden päälle.

 

Korg on lähestynyt teemaa mukavalta kannalta: säätimiä, liittimiä, mittareita ja vipstaakeja ei ole kylvetty pienehkön rasian jokaiselle laidalle vaan asiat on sijoiteltu samaan tapaan ergonomiaa kunnioittaen kuin kookkaammissa myllyissä. Kansilevyn vasemmassa reunassa ovat tulosignaalien ja efektien muokkaukseen tarvittavat namikat, keskellä mikserin säätimet ja oikeassa reunassa tallentimen ohjaukseen ja muuhun työskentelyyn tarvittavat hantaakit. Mikserikanavissa on omat liukusäätimensä ja niiden yläpuolelle sijoitetut potentiometrit palvelevat oletusarvoisesti panorointisäätiminä ja tarpeen tullen myöskin muissa tehtävissä. Masterliu’un yhteydessä oleva potentiometri on varattu lähtökohtaisesti sisäisen rumpukoneen voimakkuudelle, mutta taipuu muuhunkin toimeen.
Suhteellisen kookas näyttö luetaan eduksi samoin kuin se, että liittimet ovat täyskokoisia lukuunottamatta kuulokejakkia, joka on ainoa minisarjan liitin koko vermeessä.

Tulopuolella on tarjolla kaksi jakkia, jotka soveltuvat niin linjatasolle kuin mikrofonikäyttöönkin. Ykköstulon impedanssin saa kytkintä napsauttamalla myös kitaralle soveltuvaksi, ja kakkostulo taas voi vaihtoehtoisesti toista kytkintä käyttämällä siirtyä oman sisäänrakennetun elektreetti-mikrofonin käyttöön. Ulkoista mikrofonia varten lisäksi yksi balansoitu XLR-liitin, jossa ei ole kuitenkaan phantom-syöttöä kondensaattorimikrofoneille.

Simppeliä toimintaa

Äänittäminen D4:llä on yksinkertaista kuin mikä. Jos talteen halutaan signaali sellaisenaan, valitaan vain tulo ja kohderaita ja aktivoidaan äänitys. Tulosignaalin taso on säädön takana ja apuna puuhassa on punainen led, joka ilmoittaa vaarallisen korkeista signaalitasoista.

 

 

Oheinen teksti on alkuosa artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 7/2005).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.