Nayteikkuna

Pro Tools 6.0 LE – ammattivermeiden kevyt linja

 

Soittamista tai äänittämistä harrastava on tuskin voinut välttyä kuulemasta Pro Toolsista. Asiaa tuntematon on saattanut mieltää Pro Tools -käyttäjät raskaan sarjan salaseuraksi, johon harrastajalla ei ole mitään jakoa. Nyt kuvitelma joutaa romukoppaan, kun huippuohjelmistosta hitusen kevennetty upouusi 6.0 LE -versio tuo ammattilaisen työkalut myös budjettiäänittäjän ja biisinikkarin näppeihin.

 

Tietokoneäänittäjien ykkössoftaksi kirinyt Pro Tools kosiskelee kutosversiossaan musiikintekijöitä yhä houkuttelevammin. Esimerkiksi miditoiminnoiltaan Pro Tools alkaa käydä vaihtoehdosta perinteisille sekvensseriohjelmille.

Uutuus tukee Digidesignin kevyitä äänirautoja Digi001-boksista ja Mbox-purkista vanhaan Audiomedia III -audiokorttiin. Kukin niistä voi toimia LE:n voimanlähteenä ja liikennepoliisina ulkomaailmaan, lisäten samalla tuotekohtaiset ominaisuutensa ja rajoituksensa ohjelman liitäntäpuolelle. Sen sijaan uutta Digi002-ohjainta joutuu jonkin aikaa pyörittämään Pro Tools vitosella, kutostuki on tätä kirjoitettaessa vielä työn alla.

Päinvastoin kuin useimmat musiikkiohjelmat, mikään kaupallisista Pro Tools -ohjelmaversioista ei suostu pyörimään ”natiivina” tietokoneen oman audiomoottorin voimin, sen koommin kuin ulkopuolisen valmistajan kortin tai raudan kanssa. Pro Tools vaatii alleen Digidesignin audiokovolaitteen.
Poikkeuksena on vain valmistajan nettisivuilta imuroitava Pro Tools Free -ilmaissofta, joka perustuu LE:n vanhaan 5.0-versioon. Free toimii myytävistä versioista poiketen ilman Digidesign-rautaa, joskin ilmeisin rajoituksin, joiden tarkoitus on puolestaan yllyttää kokeilijan nälkää ostokynnyksen yli.

Pro Tools -perheen audiokovosta ja mikseriohjaimista on kerrottu vuoden ensimmäisessä Riffissä, jolloin esiteltiin tuotepakettien lisäksi myös LE-version perusplugit. Näihin järjestelmän osasiin ei paneuduta tässä toistamiseen – kyseisen Riffin 1/2003 voi hankkia vaikkapa tämän lehden takapäästä löytyvällä kupongilla.Tällä kertaa tutkaillaan Pro Tool LE 6.0 -ohjelmistoa peruskäyttäjän näkökulmasta sekä katsastetaan mitä hyvää uutuusversio tarjoaa musiikintekijän työmpäristöön.

 

Oheinen ote on lainaus Tommi Saarelan kirjoittamasta testiartikkelista, joka on kokonaisuudessaan luettavissa Riffin numerossa 3/2003. 

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

 

 

21.07.2009
|
Tommi Saarela
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy