Røde NT-1 – taas uusi mikrofoni Australiasta

|
   Tyylikkään harmaa NT-1 on Australialaisen valmistajansa kolmas mikrofonimalli. Pakkaukseen kuuluu asiallinen muovisalkku ja jämäkkä telinedapteri, sekä miellyttävän perusteellinen käyttöohje, jossa annetaan aivan kelpo opastusta mikrofonien käyttöön ylipäätänsä. Tämä on sikäli ymmärrettävää ja samalla sitäkin arvokkaampaa, että uutukainen on suunnattu nimenomaan sitä ensimmäistä isokapselista äänitysmikrofoniaan hankkiville.

NT-1 vaatii toimiakseen muiden kondensaattorimikrofonien tapaan phantom-virtaa ja valmistaja suosittelee parhaan tuloksen saavuttamiseksi nimenomaan täyden 48 voltin käyttöä. Suoritusarvoiltaan mikrofoni on varsin käypää tasoa. Äänenpaineen kestoksi luvataan 135 dB:n verran, mikä on syytä ottaa huomioon käyttökohteita valittaessa. Minkäänlaisia vaimennin- tai bassoleikkurin kytkimiä mikrofonissa ei ole, mikä lienee onkin ollut yksi keino saada hintaa puristettua alemmaksi.

Äänitin NT-1:llä kokeeksi sekä akustisia että sähköistettyjä soittimia ja havainnot olivat kautta linjan saman suuntaisia. Mikrofoni on perusääneltään terve, mutta suosii mielestäni selvästi sijoitusta lähelle äänilähdettä. Etäisyyden kasvaessa sointi ohenee melkoisesti ja voimakkaasti esiin tuleva ylempi keskialue muovaa yleissävystä helposti kovahkon ja kolkon oloisen. Rumpujen overheadina mikrofoni toimi esimerkiksi suhteellisen mukavasti, mutta käyttö tilamikrofonina ei tuottanut enää yhtä käyttökelpoista jälkeä. Etäisyyden kasvaessa mikrofonin välittämästä soinnista karsiutui huomattavan paljon yksityiskohtia ja tuloksena oli melko koliseva ja vivahteeton sointi. Toisaalta samanhenkinen kovuus soinnissa tuotti suurinpiirtein metrin etäisyydeltä äänitettyyn conga-komppiin juuri sopivaa särmää, jonka avulla soitto nousi miksauksessa esiin dominoimatta silti muita soittimia.

Parhaat tulokset sain akustista teräskielistä kitaraa äänitettäessä ja tässä yhteydessä mikrofoni toimi sekä aivan lähietäisyydeltä että hieman kauempaakin operoitaessa. Useimmiten isokalvoisia mikrofoneja käytetään kuitenkin laulujen äänittämiseen, joten myös tällainen käyttö kuului kokeilun piiriin. Kovin yksiselitteistä tulosta on hankala antaa, sillä edellä mainitut ominaisuudet tekevät tästä mallista joko sopivan tai epäsopivan aivan laulajan äänen väristä, äänialasta ja etäisyydestä riippuen. Korostuneilla S-äänteillä siunatun sopraanon kohdalla menestys ei ole varmastikaan mainittava. Lisää kirkkautta tarvitsevan matalan miesäänen kohdalla jälki onkin sitten varmasti onnistuneempaa.

Yhtä ja ainoaa joka saumaan sopivaa yleismikrofonia hakevan kannattaneekin venyttää killinkejään hieman hinnakkaampaan mikrofoniin. Erityiskohteiden äänitykseen tai nimenomaan ylemmän keskialueen tuomaa särmää tarvitsevalle NT-1 saattaa olla mielenkiintoinen ja ennenkaikkea edullinen vaihtoehto.

 

Oheinen teksti on näyte artikkelista, joka on julkaistu kokonaisuudessaan paperille painetussa Riffi-lehdessä (numero 1/1998).

 

Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan tilaustoiminnon avulla.

Aiemmin julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.

Paluu lehteen